perjantai 14. helmikuuta 2014

Ratsastuksen opettamisesta

Ratsastuksen opetus, se on suuri intohimoni johon en kyllästy koskaan. Olen päässyt työskentelemään ratsastuksenopetuksen parissa muutamilla talleilla jo aika varhain, muistaakseni olin 17-vuotias kun pidin ensimmäisiä ratsastustunteja. Sen jälkeen olen pitänyt tunteja muutamalla tallilla säännöllisesti, sekä lisäksi pitänyt tunteja yksityisille silloin tällöin. Tässä vähän aikaa sitten pidin vähän taukoa ratsastuksen opettamisesta, lähinnä ajanpuutteen vuoksi. Lisäksi muutamassa paikassa jossa tunteja pidin emme olleet ihan samoilla ajatuksilla hevosten käsittelyn osalta, joten tässä tapauksessa mieluummin en "tuhlaa aikaani" paikkoihin joissa oppini menevät hukkaan.

Viime vuoden syksyllä tuon naapurissa sijaitsevan ratsastuskoulun omistajat ottivat yhteyttä ja pyysivät minua pitämään tunteja. Kävin, pidin pari tuntia noin niinkun näytteeksi ja sille tielle taas jäin! Nyt nautin tuntien pitämisestä 3 iltana viikossa, enkä voisi olla enää onnellisempi!

Sitä luulisi että noiden päivien kiireinen aikataulu olisi kovinkin stressaavaa, mutta kiireestä huolimatta, sillä hetkellä kun astun kentälle oppilaiden kanssa, tunnen että juuri tässä mun pitääkin olla. Ja se on hyvä tunne, siitä taitaa tunnistaa sen intohimon.

Ratsastuksen opettelu on aikaavievää puuhaa, suurin osa ihmisistä tiedostaa sen ja antautuu tähän pitkäjänteiseen puuhaan täysillä. Toki joukkoon mahtuu aina niitä jotka haluavat tuloksia mahdollisimman nopeasti, keinolla millä hyvänsä, mutta näiden ihmisten kanssa tiemme usein eroavatkin ainakin hetkeksi, sillä opetustyylini perustuu muutamaan faktaan joita ilman kehitystä positiiviseen suuntaa ei voi tapahtua, tai ainakaan se ei ole kovin kestävä tie.

Faktat:
Hevosen on oltava terve ja sillä on oltava sopivat varusteet.

Ratsastajan on oltava nöyrä, hevonen ei tee mitään tahallaan, syy löytyy aina, siis ihan aina, satulan päältä. Ja huolestuttavan usein se syy istuu vielä ihan vinossa ja haittaa hevosen liikkumista!

Eteenpäinpyrkimyksen tärkeyttä en voi liikaa korostaa. Kaikenlainen ohjalla nyppiminen syö aina hevosen eteenpäinpyrkimystä, eikä ole reilua pyytää pohkeella eteen ja samalla jarruttaa kädellä (tällä nähtävästi haetaan jotain käsittämätöntä "muotoa")

Hevosen saaminen pohkeen eteen, eli siirtymiä, siirtymiä ja taas siirtymiä. 

Hevosen suoristaminen, siirtymien ohella yksi "tylsimmistä" harjoituksista jota pitää tehdä. Kuinka moni ihan oikeasti suoristaa hevostaan ja tekee satoja siirtymiä tunnin aikana? Aika harva, arvaisin. 

Se peräänanto (jonka todella harva ihminen enää edes tunnistaa, sekoitetaan harmillisen usein tuohon "muotoon") kyllä tulee aivan itsestään kun hevonen liikkuu riittävästi eteen, on suora, tahdikas ja tätä kautta myös rentoutuu.

Tunneillani perehdytään siis hevosen eteenpäinpyrkimyksen parantamiseen, erityisesti siirtymillä, hevosen suoristamiseen, erityisesti ratsastajan istunnan korjaamisella ja kun nämä kaksi asiaa ovat kunnossa, meillä on tyytyväisenä peräänannossa liikkuva hevonen. Noin niin kuin karkeasti sanottuna, täydellisessä maailmassa!

Voin tähän väliin kertoa että olen ratsastanut lähes 25 vuotta, ja muistaakseni 5 kertaa hevoseni on liikkunut täydellisessä peräänannossa, että siitä sitä onnistumisprosenttia laskemaan! Tunnelataus näillä kerroilla on ollut melkoinen, pari kertaa olen purskahtanut itkuun siitä upeasta tunteesta johtuen, ja muina kertoina olen vaan hymyillyt leveästi ja nauttinut tunteesta! 

Välillä kohtaan ihmisiä jotka vaan haluavat syyttää hevosta kaikista mahdollisista asioista, oli se sitten haluttomuus liikkua eteen, vinous tai pahimmassa tapauksessa ratsastajan apujen vastustelu. Vaatii opettajalta kärsivällisyyttä selittää tämmöiselle ihmiselle että se hevonen ei vittuile, koitapa suoristua itse siellä satulassa, lopeta ohjilla nyppiminen ja rentouta jalkasi niin tadaa, huomaat että hevosesikin muuttuu paljon pehmeämmäksi. Joskus tämä onnistuu, joskus ei. Joskus ihminen huomaa itsekin muutoksen hevosessaan ja ymmärtää oman vaikutuksensa hevoseen, joskus taas omaa itseään ei vaan nähdä, ja sen hevosen syyttely tulee jatkossakin jatkumaan. Tähän ihmistyyppiin on kovin vaikea vaikuttaa, valitettavasti.

Ja sitten on niitä jotka arvostavat hevostaan niin paljon että ovat kiitollisia jokaisesta ratsastuskerrasta, jonka hevosensa on sietänyt selässä heiluvaa tätiä! Aika usein näillä oppilailla on oikea asenne ratsastuksen opetteluun, sillä he ihan oikeasti haluavat oppia ratsastamaan siksi että saavuttaisivat sen täydellisen harmonian hevosen kanssa. He tiedostavat että oppimisen tiellä hevonen joutuu välillä aika koville heiluvien pohkeiden tai välillä suusta nyppivien käsien kanssa, mutta pyrkivät kaikin keinoin tätä välttämään, ja mikä parasta, he ennen kaikkea nauttivat ratsastuksesta! Aika usein näillä ihmisillä on hevoset jotka tekevät mielellään töitä ihmisen kanssa, liikkuvat halukkaasti eteen ja ovat kuuliaisia.

Summa summarum,

Hevonen on ihmisen peili

Tarvitseeko tuo lause enää selittelyä?



Kuva täältä




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti