sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kun pikkuhevonen ei keskity olennaiseen

Huh huh, olipa taas reissu. Tänään kävi ikävästi kun hain pikkuKilmisteriä tarhasta sisälle. Se pääsi multa karkuun.

Voi perkele.

Voi saatana.

Oli synkkä ja myrskyinen yö, ja nyt tiedän sen että Lemmy pelkää tuulen ääniä aikast paljon. Tai ei luota minuun niin paljon että tukeutuisi minuun tiukan paikan tullen. Tämä on ikävä tilanne, johon ei auta muu kuin aika.

Ollaan kyllä aina talutusreissuilla treenattu sillä tavalla että jos pikkuLemmy kiirehtii tai säpsähtelee muuten vaan, teen pysähdyksen ja seistään sen aikaa paikallaan kunnes tilanne rauhoittuu. Ja aina jos Lemmy ottaa askeleenkin pois pysähdyspaikasta, se siirretään siihen samaan paikkaan takaisin. Sit oon myös ollut itse ihan hiljaa, vaikka se hevonen siinä sekoileekin vieressä. Ainoa ääni on ennen pysähdystä kuuluva prrrr. Tää on sitä sidbäckiä.

Tänään Lemmy säpsähti taas myrskyävän tuulen ääntä, ja lähti niin napakasti liikkeelle että en kertakaikkiaan pystynyt sitä pysäyttämään. Sinne meni, ja vihelsi mennessään. Olipa miellyttävää lähteä metsästämään varsaa kun oli pilkkopimeää, ja ainoa tieto hevosen olinpaikasta oli se kun näin sen juoksevan tielle. Raukka oli niin peloissaan ettei edes tullut takaisin talliin, vaan kun lähdin kävelemään tielle se seisoi hiljaa paikallaan ja odotti että otin hänet kiinni. Oli niin pimeää että ilman Lemmyn otsassa loistavaa tähteä en olisi varmaan edes nähnyt sitä...

Sitten mentiin valitettavasti takaisin siihen paikkaan mistä lähtö oli tullut, ja treenattiin taas sitä seisomista. Nyt Lemmy oli jo sitä mieltä että jokainen rapsahdus oli liikaa. Siksipä kehitin äärimmäisen keinon saada hevosen huomio itseeni. Pidin kaikkia mahdollisia ääniä, olin itsekin yllättynyt siitä miten erilaisia ääniä ihmiskeho voi tuottaa. On se vaan hyvä ettei meillä ole ihan lähellä naapureita!
Mutta, kaikesta koomisuudesta huolimatta keino tehosi!!! Lemmy jäi tuijottamaan mua niinsanotusti haavi auki, ja käveli aivan rauhassa mun kanssa kohti tallia. Ja kaiken lisäksi se nuoleskeli huuliaan rennohkona.
Eikös se huulien nuoleminen ole jotenkin tosi jees, ainakin jos kysytään joltain narunpyörittäjähevoskuiskaajaituhipeiltä?

Tai sit Lemmyllä oli vaan niin kova nälkä että kuola vaan valui, tiedä häntä.

Pääasia että pikkuLemmy on nyt tallissa, turvassa pahalta maailmalta. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti