tiistai 25. helmikuuta 2014

Mikä minä olen mitään sanomaan, ostakaa hevosia!!!

Otetaanpa vähän pehmeämpi välitilinpäätös tähän väliin, koska nyt tuntuu että olen vaan mollannut ori- tamma- ja ruunahevosia sekä varsoja. Teistä varmasti tuntuu tällä hetkellä siltä että hevonen, missään sukupuolessa ei ole järkevä vaihtoehto.
Kerron nyt muutamia hetkiä joita olen kokenut elämässäni erilaisten hevosten kanssa.

Muutamia kohtaamisia orihevosen kanssa:
Ensimmäinen kunnon kohtaaminen orihevosen kanssa oli ensimmäinen varsani Raaka-Arska. Se oli ensimmäiseen ikävuoteen asti aika nössykkä, kunnes mentiin ensimmäiseen (ja viimeiseen) varsanäyttelyyn. Trailerista asteli takajaloillaan riekkuva itsestäänliikojaluuleva suomenhevonen, joka kiikutti mua raviradan takasuoran päästä päähän. Ravista hän saikin erityisen hyvät pisteet! Saatuani pakattua sen takaisin traileriin, kypsyi päätös hänen ruunaamisestaan, mahdollisimman pian. Se oli hyvä päätös se.

Sen jälkeen sain nauttia orivarsa Niilosta, joka oli varsasta tähän päivään asti täydellinen herrasmies! Emän upea ja rauhallinen luonne vaikuttaa niin paljon, Niilo on siitä elävä esimerkki! Upea hevonen, kertakaikkiaan!

Emmekä tietenkään voi ohittaa tätä orihevoskohkaamista kertomatta pikku kertomusta tämän blogin inspiraatiosta, Valmetista! Valmet oli alkujaan yhteisomistuksessa ystäväni kanssa, ja asusteli Joensuussa alkuun. Ystäväni teki Valmetin kanssa suuren työn sekä ihan elämän perusasioiden opettelussa että ajo-opetuksessa. Valmetin tultua Laitilaan, oli siitä helppo jatkaa eteenpäin. Vaikka työnteko onkin Valmetille ihan ok-juttu, on sen käsittely muuten melko haastavaa. Valmet on luonteeltaan täysin erilainen kuin mikään tuntemistani hevosista. Se on jollain tavalla sulkeutunut, ei oikein välitä ihmisestä eikä missään nimessä tee mitään ihmisen hyväksi. Valmetin maailmassa ihminen saa olla Valmetin lähellä, jos hän sen hyväksyy. Se ikäänkuin katsoo ihmistä ylhäältä päin, ja vähän tuhahdellen.
Ei siis mikään helpoin mahdollinen tapaus, mutta rutiineista kiinni pitäminen ja ehdoton määrätietoisuus kaikessa tekemisessä auttaa hänen kanssaan pärjäämisessä!

Muutama ruunanrupukkakohtaaminen:
Läsi-Lasse, yksi parhaista suomenhevosista jonka olen kouluttanut. Sen hevosen laadun tunsi heti ensiratsastuksella, ja jo pelkästä käynnistä. Läsi-Lassesta tulikin taitava ratsu kaikissa lajeissa, ja hänen kanssaan olen päässyt vähän kiertämään kenttäratsastuskisojakin, tosin ihan vaan hevosenhoitajan roolissa, mutta kuitenkin! Musta ei oo niille radoille kisaamaan, hermo ei kestä! Läsi-Lasse on myös osoittanut monelle ratsastajalle miltä hyvä hevonen tuntuu, ja miten esimerkiksi laukanvaihdot tehdään. Mahtava rupukka!

Vip, asteli elämääni pelokkaana ja vähän röyhkeänä pullukkana. Vip oli päässyt vähän kiusaamaan entistä omistajaansa, jolloin siitä tuli arka, ihmisen kosketustakin värähtävä ruunanressukka. Nopeasti kuitekin löysimme yhteisen sävelen, eihän siihen mitään ihmeitä tarvita, vaan ihan normaalia hevosenkäsittelyä. Vipin tämänhetkinen päätehtävä on toimia kahdelle oripojalle kurinpitäjänä, ja siinä hommassa hän on erityisen hyvä! Myös ohjasajoharjoituksissa hän loistaa, toimii lähes ajatuksella!

Ja sitten tammakohtaamisia:
Ommel, ei voi jättää mainitsematta ensimmäistä omaa hevostani. 5-vuotiaasta ravurista kuoriutui vuosikausien kouluttamisen jälkeen todellinen luottoratsu, joka teki kaiken minkä keksin pyytää, tosin 100 km/h nopeudella! Omppu oli varsinainen työn sankari elämänsä viimeisiin päiviin asti, mikäli hän ei päässyt lenkille, hän polki kiukkuisena jalkaansa tarhassa.

Eida, lähes villi er-tamma, ostin sen salaa mieheltäni (niin kuin monet muutkin hevoseni!) ja hänet tuotiin pihaamme kuorma-autolla eräänä kauniina kesäyönä. Siellä se oli tarhassa ensimmäiset viikot, ja ainoa tavoitteeni oli saada hänet lähestymään ihmistä edes muutaman askeleen. Tarhassa istuminen tuotti tulosta, ja nyt Eida on suuri sydäntenmurskaaja, tamma joka antaa itsestään niin paljon! Eidan elämää on varjostanut lukuisat ähkyt, joiden aiheuttajaa ei oikein millään tahdottu löytää. Loppujen lopuksi tulimme lopputulokseen että Eidan suolisto on varmasti kärsinyt käpymadoista niin paljon että aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia.
Tämän lisäksi Eida on menettänyt myös yhden varsansa, Vahva-Igorin, verenmyrkytykseen.
Eida on hevonen jonka kanssa on jaettu isot ilot ja sitäkin suuremmat surut, mutta matkamme jatkuu edelleen.

Ja vielä varsoja:
Raaka-Arska tuossa tulikin jo mainittua, ensimmäinen kasvatti, ruma kuin rullatuoli. Oli siis syntyessään ihan sysiruma, eikä ole kyllä paremmaksi muuttunut ajan myötäkään.
Eranda, ensimmäinen er-kasvatti. Äärettömän kaunis varsa, tosin ehkä aavistuksen liian tempperamenttinen tapaus! Toki ikää myöten on hänkin rauhoittunut.
Nils Holgerson, käsittämätön onnenkantamoinen, sillä Niilon isä, Naksur, oli viimeisiä kertojaan jatkamassa sukuaan ja sai Eidan tiineeksi. Niiloa katsellessa ei voi kuin ihmetellä miten siitä söpöstä pikkuvarsasta voi tulla tuommoinen mastodontti!
Vingerpori, Etin viimeiseksi jäänyt varsa. Taas erityisen kaunis, kuten Erandakin. Jos Erandassa oli tempperamenttia vähän liikaa, Vingerporissa sitä oli vielä vähän enemmän. Määrätietoisella kouluttamisella Vinkukin oli ilo lähettää uudelle omistajalleen!
Vahva-Igor, Eidan ja Valmetin ensimmäinen yhteinen varsa. Syntymäpäivän iltana olimme jo hevossairaalassa, jossa Igor taisteli elämästään 3 viikkoa huonoin tuloksin. Yksi elämäni raskaimmista ajanjaksoista, joka päivä kauhulla odotin soittoa hevossairaalasta että mihin suuntaan Igorin tila on muuttunut. Samalla myös Eidan kanssa oli ongelmia jatkuvan sisälläseisomisen johdosta, joten hänenkin hyvinvointi oli vaakalaudalla. Tämä oli myös elämäni arvokkain reissu, hintaa 3 viikon tehohoidolle tuli 11 742,00 euroa.
Köyhälle se olis kallista.
Kilmister, Erandan ja Koitin ensimmäinen varsa.  Yritän nyt keksiä jotain hyvää sanottavaa tästä riiviöstä.
Onhan se ihan nätti.
Ja kauniskin se on.
Mutta kun se on ihan kauhea termiitti. Yritti potkia ja purra mua jo päivän ikäisenä! Ja nyt se vasta hanttiin laittaakin! Ihmettelin miksi vieroitus sujui niin hyvin, Ransukaan ei huudellut yhtään Lemmyn perään. No en kai mäkään huutaisi, jos vaan pääsee tommosesta eroon!

Nyt kun olemme yhdessä käyneet läpi hevosten sukupuoleen liittyviä erikoisuuksia, päästään seuraavaksi erilaisten hevosrotujen kimppuun!

Stay tuned!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti