perjantai 21. helmikuuta 2014

Kilmisterin pistekori täyttyi... ja tyhjeni.

Pikkuherra Kilmister, taisin mainita jossain postauksessa että siitä tuli erityisen hyvin käyttäytyvä nuorimies vieroituksen jälkeen. Juu, hetken aikaa sitä iloa kestikin, ja nyt näyttää siltä että pikkupaholainen on palannut.

Huokaus.

Perun siis sanani hyvinkäyttäytyvästä pikkuhevosesta, sillä viime päivät ovat taas laittaneet hevosmiestaitoni ja kärsivällisyyteni todelliselle koetukselle.

Mennään kuitenkin ensin siihen Lemmyn pistekorin täyttymiseen. Hänellä on ollut vähän vatsavaivoja, on maha vähän löysällä silloin tällöin ja se tietysti tekee hännästä ihanan paskaisen. Olen sitä välillä pessyt, ihan ämpäripesuna tallissa mutta nyt kun pakkasta ei enää ole, ajattelin kokeilla hännän pesemistä ulkona ihan vesiletkun kanssa.

Olen laiska ihminen, ja jos hevonen on riittävän pieni, pyrin taluttamaan sen pesupaikalle navettamme läpi. Navetta on tosi matala ja oviaukko on sekä matala että kapea, joten vaatii hevoseltakin vähän kanttia tulla siitä epämääräisestä kolosta. Lemmyn kanssa ajattelin kuitenkin kokeilla sitä, lähtökohta oli mahdollisimman huono eli oli jo myöhäinen ilta, ulkona oli aivan pimeää ja taisi vähän tuullakin. No, muutaman kerran Lemmy jäi puhisemaan oviaukkoihin kun selvästi pelkäsi tuota uutta ja tuntematonta. Hetken puhistuaan se kuitenkin rohkaistui ja tuli mun perässä tosi rohkeasti navetan läpi pihalle!

Siinä sitten hän seisoi nätisti pihalla, aivan uudessa ympäristössä, ja antoi pestä häntänsä nätisti paikallaan seisten. Huomautan vielä että hän ei ollut siis sidottuna mihinkään, vaan pidin narusta kiinni toisella kädellä ja toisella kädellä pesin hännän. Todella fiksua käytöstä nuorelta hevosenlapselta!

No niin, ja karu paluu arkeen, että miten se Lemmyn pistekori sit tyhjeni.

Siihen mahavaivoihin lähdin etsimään apua psylliumista, sillä Lemmyn vaivat vaikuttivat vähän samanlaisilta kuin Niilolla oli aikoinaan. Niilolle psyllium toi avun välittömästi, ja Niilo onkin 2 kertaa vuodessa psylliumkuurilla. Vaikka meillä ei (todellakaan ja valitettavasti) ole hiekkatarhoja, saavat hevoset suolistoonsa aina jonkin verran maa-ainesta joka aiheuttaa murhetta suolistossa.

Lemmyn psylliumkuuri alkoi siis keskiviikkona, ja jo torstaina se vaikutti aika paljon pirteämmältä ja ihan helvetin kurittomalta. Ihan kuin se olisi ollut jonkin aikaa kuitenkin sen verran kipeä mahastaan, että ei jaksanut riekkua sillä tavalla "normaalisti". Taluttelut tarhaan ja talliin on siis tällä hetkellä ihan yhtä tuskaa, Lemmy puree, ryntää, nakkelee niskojaan, puree uudestaan ja on kovin tyytymätön mun taluttajan taitoihin. Hän ei selvästikään pidä siitä että talutan häntä riimusta kiinni pitäen, mutta muuta vaihtoehtoa ei vaan ole, sillä muuten se ryntäilee ihan liian kauas musta, ja pahimmassa tapauksessa pääsee vielä irtikin...

Nyt ei siis auta muuta kuin pitää todella tarkkaan kiinni Sidbäckin opeista ja mutista sit vaikka itsekseen kirosanoja, kyllä ne varsat aina siitä on tokentunut kun vaan jatkaa rauhallista ja määrätietoista työtä.

Se on vaan välillä todella uuvuttavaa, ja kieltämättä pistää ajattelemaan että pärjäisikö sitä kuitenkin ilman varsoja. Hetken mietittyäni, totean aina että elämä ilman varsoja ei ole elämisen arvoista!

Kuvituksena Lemmyn "eivoisvähempääkiinnostaa"poseeraukset, kuvia otin kymmeniä ja taas kymmeniä ja uskokaa tai älkää, nämä on parhaasta päästä:

Ääh, ärsyttävää varsan rääkkäystä

Onhan tästä nyt irti päästävä, jos oikein kiskoo...


Kohtuullinen rakennekuva, vaikka tuon karvakasan alta on rakennetta aika vaikea arvioida.
Oli myös tarkoitus mitata Lemmy, mutta nyt tässä tättähääräätohinassa säkämittari oli ilmeisen kauhistuttava laite... Raportoin siitä vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti