sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ei aina vaan jaksa...

...nimittäin poseerata.

Tänään olis taas pitänyt patsastella pellolla ja näyttää kaikki parhaat moovit ja esitellä bodya vasemmalta ja oikealta, mutta mua ei just tänään huvittanut. Kyllähän mä nyt pari kierrosta pellolla juoksentelin, mutta jättäydyin sit varmuuden vuoksi laitumen kaukaisimpaan nurkkaan etsimään ruohonkorsia ja jätin Sarin portille jäätymään.

Sitkeästi se siellä kameran linssin läpi tuijotteli, mutta tajus luovuttaa ku sormista hävisi tunto ja meni talliin lappamaan paskaa. Meni kuulemma hyvä valo hukkaan, mitä mahtoi silläkin tarkoittaa???

No, otti se sentään muutaman kuvan, tossa nyt ne mitä se kiukuspäissään sai veivattua tänne asti:






Kyllähän sitä valoa riittää täällä joka ikinen päivä, mutta jostain syystä toi Sari ei oo ikinä silloin kameran kanssa valmiina. On kuulemma jossain töissä. Ihme touhua...

perjantai 13. helmikuuta 2015

Good housekeeping

Tervepä terve teille kaikille! Sain Valmetilta luvan lainata näppäimistöä hetkeksi esitelläkseni edustamani yrityksen ja sen tarjoamat palvelut teille.

Yritykseni nimi on Siivousfirma Siimahäntä, perustamisvuosi 2002 ja tällä hetkellä yritykseni työllistää kaksi henkilöä.

Suoritamme yhdessä työntekijäni kanssa kiinteistöjen perussiivouksia lähinnä Laitilan alueella. Kohteiden työlista sovitaan aina tapauskohtaisesti, mutta lähtökohtaisesti teemme ne kaikista paskimmat hommat joihin muut eivät kykene. Erikoisalaamme on karsinoiden puhdistus, olipa kyseessä sitten hevonen tai sika, me hoidamme homman!



Suosimme työssämme luonnollisia työtapoja, ja pyrimmekin hävittämään kaiken eteemme tulevan paskan mahdollisimman nopeassa ajassa, ihan vaan syömällä sen. Tämä työtapa on aavistuksen työläs, mutta luontoystävällinen, tästä syystä toivommekin toimeksiantajaltamme rohkeutta solmia pitkäkestoisempi sopimus tehtävästä urakasta. Tällä hetkellä siis työpisteemme sijaitsee täällä Possun karsinassa, ja siinä on urakkaa kerrakseen, joudumme jopa nukkumaan työmaalla jotta meillä on edes marginaalinen mahdollisuus saada tämä mittava urakka joskus valmiiksi.
Helpompien kohteiden ollessa kyseessä pyrimme aina nukkumaan läheisessä satulahuoneessa, tämä toki edellyttää 8-16 työpäiviä, jolloin meille jää riittävästi aikaa siirtyä satulahuoneen puolelle ja ehdimme viettää vähän vapaa-aikaakin siellä.



Kuten aina, siistijän työ on kovin aliarvostettua, ja yritykseni onkin menettänyt monia lupaavia siistijöitä myrkytyksen uhrina, hukkumiskuolemissa sekä ikävääkin ikävämmissä rotanloukkuonnettomuuksissa. Näistä viisastuneena olenkin lisännyt toimeksiantosopimukseen pykälän jossa kiinteistön omistaja pitää huolen kiinteistön kunnosta, siten että siitä ei koidu työntekijöillemme vaaratilanteita.



Ota rohkeasti yhteyttä, oli sitten kyseessä iso tai pieni urakka, uskon että saamme aikaiseksi molempia osapuolia tyydyttävän sopimuksen. Kaiken lisäksi toimintamme on kotitalousvähennyskelpoista!






torstai 12. helmikuuta 2015

Ainoa laatuaan

Lienee tullut jossain määrin selväksi että meitsi ja suurin osa täällä tilalla asuvista hevosista edustetaan kotimaassaan uhanalaiseksi luokiteltua rotua, eli eestin raskasvetohevosta.
Ja kun me ollaan uhanalaisia, on syytä pitää huolta että suvunjatkajia sikiää riittävän tiheään tahtiin, vaikka siten että joka pitäjässä olisi joku rotumme edustaja. Kuulemma tällä populaatiolla ei ihan noihin lukuihin päästä, mutta jotainhan tässä on tehtävä, sillä bongasin naapurimaasta kyseisen myynti-ilmoituksen.
Kyseessä on meitsin upea, katseenkestävä ja varsin laadukas jälkeläinen Viktor, jota on tullut aikanaan samassa tarhassa vähän höykytettyä! Ihan lämmöllä toki poikaani ajattelen, mutta onhan se pirulainen kuitenkin ori, joka saattaa joskus kilpailla kanssani samoista tammoista.

Tai siis Viktor oli ori, myynti-ilmoitukseen on tullut pienimuotoinen päivitys, ja Viktor on ruunattu, ja nyt siis myytävänä. Itsehän puhun vahvasti kaikkien muiden paitsi itseni ruunaamisen puolesta, mutta kun meidän suvun jatkajia ei juurikaan ole, oli tämä Viktorin kivestenpoisto-operaatio varsin ikävä tapaus. Viktor kun oli minun ainoa orijälkeläiseni Viron maalla, ja sikäli varsin merkittävässä asemassa. Voi voi, miten tästä nyt noustaan?

No panemalla tietty, nyt varmasti toi Sarikin pistää ison pyörän pyörimään ja hankkii mulle tammoja joka kaviolle, jotta saadaan varmistettua mun harvinaislaatuisen geeniperimän jatkumo. Kattokaas kun mun isä, Virko, ei ollut niinsanotusti mikään naistenmies, sillä on vaan kaksi jälkeläistä, mä ja mun puolisisko Valli. Että ei tässä määrällä paljon pelata, täytyy luottaa vaan laatuun!

Uskoisin että ihan hetkenä minä hyvänsä Sari päivittää mun ori-ilmoituksen taas tuonne yhdistyksen sivuille ja pääsette varailemaan tammoillenne Laitilan laadukkainta spermaa.

Nähdään keinovaginan luona!

Valmet




maanantai 9. helmikuuta 2015

Kilmister, uhka vai mahdollisuus?

Kyllä nyt ammottaa Kilmisterin pistekori tyhjyyttään. Josko siellä koskaan kovin montaa pistettä on ollutkaan...

On tullut huomattua että toi Kilmister on ikäisekseen varsin rohkea ja määrätietoinen varsa, omaan makuuni vähän turhankin olevinaan. Mä yleensä siedän noita orivarsoja aika pitkään, kun ne on siis varsoja, semmosia vähemmän uhkaavia tapauksia. Siinä kohtaa kun niiden orivaihde menee päälle, mun ainoa ajatus on niiden listiminen. Niilon kanssahan meillä on juurikin nyt käynnissä neuvottelut tilan herruudesta, meitsi on tietty voitolla, mutta taistelusta on tuleva pitkä ja puuduttava, sanokaa mun sanoneen!
Oli miten oli, Lemmy on osoittanut jo tässä vaiheessa turhan nokkavia piirteitä, ja musta tuntuu että se pitää laittaa ruotuun ihan just.

Eilenhän se ohjasajoharjoituksissa isotteli Sarille, ja onhan se tossa talutuksessa ollut vähän turhan reaktiivinen jo jonkin aikaa, ja tykännyt ojennella niitä etujalkojaan. Tänään aamulla se sitten keksi sen vihonviimeisen leikin.
Vip ja Lemmy olivat olleet yön ulkona, ja Niilo oli ollut tallissa. Sari vei ensin Vipille ja Lemmylle heinät, ja toi sen jälkeen Niilon tarhaan. Lemmy käytti törkeästi tilaisuutta hyväkseen ja leikkisästi hyökkäsi Niilon kimppuun vaikka Sari ei ollut vielä saanut Niilolta riimua pois. Siinä hötäkässä Niilo pääsi Sarilta irti kun yritti väistellä ja juosta karkuun Lemmyn hampailta. Sari sai Niilon kiinni, ja heti Lemmyn havaittua että Niilo on taas narun päässä, hyökkäsi se uudestaan! Ja taas Sarilta pääsi Niilo irti. Tätä jatkui ainakin viisi kertaa (en muista ihan tarkkaan, menin jo laskuissa sekaisin) ja Sari yritti jopa hutkia Lemmyä jollain risulla ettei se olisi tullut Niilon päälle. Vihdoinkin tilanne rauhoittui sen verran että Sari sai Niilolta rauhassa riimun pois eikä Lemmy ollut heti päällä kuin yleinen syyttäjä. Mikä huolestuttavinta tässä tilanteessa oli se että Lemmy joka kerta jahtasi Niiloa, eikä toisinpäin, vaikka olisi voinut kuvitella että Niilon kokoinen jässikkä nyt niittaa yhden Lemmyn tosta noin vaan. Siis niin mä ainakin olisin tehnyt.

Nyt täytyy vähän seurailla tilannetta, ja jos näyttää siltä että Lemmyn ego ei tuosta yhtään pienene eikä Niilo näytä sille kaapin paikkaa, voipi olla että pikkupoika joutuu vanharouva Eidan kanssa hetkeksi samaan tarhaan. Eidan ei tarvii ku kerran kattoo pahasti niin Lemmyltä lorahtaa jo lusikallinen housuun, hah!



Ai niin, Lemmylle on kuulemma jo varattu orilaidunpaikka Kylämäen hevostilalta! Mitä nopeammin laidunkausi alkaa sitä parempi. 


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Eskarissa

Tänään oli tähdet oikeassa asennossa, Lemmy pääsi esikouluun! Sen tietää siitä kun Lemmy laitetaan aamulla tohon mun tarhaan, siinä on sopivasti tilaa kouluttaa ajohevosen ensiaskeleita. Mä pääsin taas tien viereen päivystämään. Tosin, Sari jotain mutisi että mua ei voi laittaa siihen tarhaan joka päivä kun kuulemma juoksen siinä vähän liikaa kun jokaiselle autolle ja ihmiselle pitää uhota... Voi perkele, eikös voisi vaan ohjata liikennettä muualle että meitsi saa tarhata tuossa isossa tarhassa edes hetken???

Asiaan, siihen Lemmyn esikouluun.

Tänään oli siis lukujärjestyksessä pitkiin ajo-ohjiin tutustuminen. Ajatus oli että josko Lemmy ei pelkäisi pitkiä ohjia, ja jos kaikki menis oikeen hyvin, sais niillä vähän Lemmyyn koskeakin. Voi saatana mitä hissuttelua, mä oon sitä mieltä että kärryt perään vaan ja metsälle!!! Ei aina tarvii taputella päähän montaa vuotta. No, toi Sari on vähän semmonen päähäntaputtelija, sanoo että hiljaa hyvä tulee, mutta jotain rajaa sentään...

Lemmy omaa aavistuksen turhankin rohkean luonteen, se voi kuulemma olla sekä plussa että miinus koulutuksessa. Plussaa siinä mielessä että Lemmy ei pelkää juuri mitään, joten koulutus saattaa edetä aika sujuvasti, ja miinusta siinä mielessä että juuri tästä syystä koulutus saattaa edetä jopa liiankin nopeasti. Sarin täytyy vaan pitää pää kylmänä ettei tee asioita liian vähän, ja etene turhan nopeasti. Seuraan tilannetta etäältä.

Lemmy ei tietenkään pelännyt niitä ohjia, Sari vaan kiskoi niitä ympäri tarhaa ja Lemmy oikeestaan yritti vaan metsästää niitä. Just. Sit siirryttiin seuraavaan vaiheeseen, Sari heitteli niitä ohjia Lemmyn päälle. Lemmy katteli sitä touhua lähes yhtä ihmeissään ku mäkin, mutta Sarin mukaan toi on kanssa tärkee vaihe. Ei kai siinä mitään muuta ku seuraavaks toinen ohjanpää kiinni riimuun ja vähän totuttelua liikkeellelähtöön ja semmosia juoksutuksen alkeita. Samalla Lemmy tottui siihen että ohjat saattaa osua jalkoihin, ja välillä se liikkui niin rivakasti että ohjat oli vähän kaulalla ja selällä ja missä milloinkin. Lemmy ei juurikaan niitä pelännyt, ja aikansa juostuaan yritti jo isotella Sarille ja niille typerille ohjille. Hyvin tyypillistä käytöstä Lemmylle, Sari ei siitä isottelusta oikein välittäisi, mutta kyllä se kuulemma menee ohi, on vaan tommonen vaihe. Hah, niinhän sä luulet!

Irrota mut näistä kahleista!!!

Itsensäpysäyttäjä


Lemmy ei kauaa eskarissa joutunut pyörimään, ja pääsi sit kavereiden kanssa tarhaan. Niilo tuli sieltä paluupostissa takaisin, joutui sekin vähän hommiin. Niiloa on jo koulittu jonkun verran, mutta kun se on niin paskahousu niin sitä tarvii koulia aika paljon vielä.
Tänään totuteltiin takaa tuleviin ääniin, Sari oli yksin kotona joten koulutuksessa joutuu aina vähän soveltamaan. Tämän päivän sovellus oli että ohjat laitetiin Niilon riimuun kiinni, ja ohjien toiseen päähän sidottiin mun vesiämpäri. Sen oli tarkoitus aiheuttaa sitä ääntä, ja kyllähän se sen asian ajoi! Niilo oli sanalla sanoen vähän järkyttynyt tästä ratkaisusta, mutta keräsi itsensä ja treeni päästiin lopettamaan sulassa sovussa. Saas nähdä mitä se Sari sitoo sinne perään seuraavaksi....

Seuraavia treenejä odotellessa, Valmet



lauantai 7. helmikuuta 2015

Vip vaan ei tajuu

Mä oon siis tosi pettynyt, olisin jotenkin luullut että toi Vip olis sentään tajunnut juosta tuulen lailla isolle laitumelle päästessään.

Oli näköjään liikaa toivottu, se juoksi kuulemma ihan paniikissa muutaman kierroksen ja tuli sit aidalle, silmät kauhusta suurina ja pyysi päästä äkkiä pois...

Siis mikä näitä vaivaa???

Onkohan ne niin urautuneita tuohon omaan tarhaansa, ettei uskalla kokea mitään uutta ja ihmeellistä?

Mene ja tiedä, parempi vaan ni mä pääsen useammin laitumelle riehumaan!


Meitsi päivystää

Huh, on tää päivystäjän homma ihan työtä. Aina kun pääsen tähän tien vieressä olevaan tarhaan, menee lähes koko aika päivystäessä kaikkia autoja ja ihmisiä jotka uskaltavat mennä tästä mun ohi.

Jokaisen auton kanssa pitää tietty ottaa skaba, jonka meitsi aina voittaa. Tietty! Ja ihmisille pitää vaan näyttää kuka on pomo, jotta ne ei sitä unohda.

Tänään oli kovin vilkas liikenne, mulle tuli ihan hiki...


Päivystäjä paikalla
Onneksi yöksi pääsee talliin...

Villi ja vapaa???

Siis miksei noi tajua nauttia aakeesta laakeesta kun sinne pääsee? Tänään Niilo pääsi laitumelle kirmailemaan, mutta ei se tajunnut sitä juttua. Tuijotteli vaan portilla ja käveli muutaman kerran jonkun pienen ympyrän. Oli kuulemma niin raskas pohja kun oli vähän satanut lunta.... Ihme tissiposki.

Sari taas toiveikkaana odotteli kameran kanssa niitä upeita kuvia, noh, saalis jäi köyhänlaiseksi...








Tuulispää
Lemmy ei valitettavasti päässy Niilon kanssa laitumelle, kun se oli nyrjäyttänyt nilkkansa tarhassa, ja sen pitäis kuulemma ottaa vähän aikaa rauhassa sen kanssa. Jotenkin musta tuntuu että Lemmy ei ota lääkärin ohjetta vakavasti!

maanantai 2. helmikuuta 2015

Pojat on poikii

Noi Niilo ja Lemmy on kyllä semmosia saatanan sekopäitä, ne pelleilee keskenään tuolla tarhassa joka ikinen päivä, ja monta kertaa päivässä. Mä en tajuu miten ne jaksaa, varsinkin kun se Lemmy on ihan koko ajan härnäämässä.

Sanon vaan että jos mut päästettäis tonne tarhaan niin aika nopeesti kertoisin että täällä ei pikkupojat paljon nenille hypi. Vielä mua ei oo päästetty sinne pikkupoikien kanssa, mutta toivossa on hyvä elää...

Tässä on nyt kuitenkin muutama kuva jotka Sari onnistui ottamaan tästä porukasta, se vaati jonkin verran odottelua, jäätyneet sormet ja lumentäyttämät saappaat, mutta oli kuulemma sen arvoista.

Alkuun oli vähän nihkeetä kun Lemmy oli vähän turhan kiinnostunut kamerasta

Eikä Niiloakaan paljoo kiinnostanut mallina oleminen

Sehän nukahti tohon Lemmyn selkään nojaillessaan.

Yhä edelleen sitä tuntuu väsyttävän...
Tuleekohan tästä mitään...

No piristyihän ne!



















Vip otti vähän rennommin, tärkeintä on löytää ruokaa...


Sari otti muuten sunnuntaina 850 kuvaa meistä, ja niistä blogiin kelpuutettiin noin 50 kuvaa. Että semmosella prosentilla se kuvailee...