maanantai 25. helmikuuta 2013

Riding gone bad...

Eli vituiks meni sunnuntairatsastelut saatana.

Oli taas suuret suunnitelmat, mennään tohon pellolle, kuvataan käsittämättömän laadukas kotivideopätkä siitä miten Valmet on oman elämänsä harrasteratsu. Eipä taas kysytty itse pääosan esittäjän mielipidettä asiaan, ei siis todellakaan. Ja kyllähän te nyt tiedätte miten paljon mua just tänään kiinnosti mennä just tohon pellolle... Ei sit pätkän vertaa, tein sen kyllä jo mielestäni selväksi tuossa ratsaillenousuvaiheessa, josta onkin mahtava pätkä ohessa, miten hankalaksi voin sen tilanteen tehdä! Näin ei siis kuulemma kuuluisi käyttäytyä, mua nyt  vaan ei kiinnostanut totteleminen missään vaiheessa! Hah!




Kaikesta tästä taistelusta huolimatta Sari päättäväisesti ohjasi mut pellolle, ja hovikuvaaja Arska raahusti perässä, silmin nähden innostuneena hänkin. Tuo pelto sinänsä ei ole sen kummallisempi paikka, mutta tänään vastapäisellä pellolla tapahtui jotain aivan saatanan pelottavaa... Ei, siellä ei ollut taaskaan karhuja, susia tai mitään muitakaan suurpetoja. Siellä ei myöskään ajellut humalainen maajussi traktorinsa kanssa, ei sinnepäinkään. Siellä oli kaksi olentoa (kuulemma ihmisiä) joilla oli jalkoihin laitettu jotkut ihme laudat ja käsien jatkeena niillä oli jotkut ihme kepit joita heiluttelemalla ne liukui tuossa hangella. Se oli siis aivan sairaan näköistä touhua, nyt voin sanoa ihan avoimesti että mua pelotti! Eikö nää ihmiset vois ihan oikeasti vaan tyytyä niihin raajoihin jotka niille on suotu, eikä kiinnittäis mitään jatkopaloja niihin??? Ai niin, tää epäilyttävä touhu oli nimeltään jotain hiihtoa. Just.

Tässä on nyt sit tän tuhoontuomitun ratsastusreissun videopätkiä, ei paljon kuulkaa naurattanut tossa tilanteessa... Kaiken lisäksi me kikkailtiin tossa pellolla yli puoli tuntia, kun sit jäätiin odottelemaan josko ne Matikaiset ja Kirvesniemet olis luovuttanut ja lähtenyt kotiin, ja lähtihän ne vihdoin. Saatiin sentään muutama pätkä jossa näkyy vähän mun liikkeet, mutta olin kyllä niin kierroksilla ettei tosta saa mun todellisia lahjoja esiin sit millään.








Pellolta kun selvittiin hengissä, käytiin vielä maastossa vähän lepuuttamassa mun hermoja. Voi kyllä se tuli tarpeeseen, olin todella helpottunut kun sain rauhassa vapain ohjin kävellä tuttua metsätietä... Kyllä se vaan niin on että tämmönen henkeen ja vereen työhevonen kuuluu metsään, ei tuollaiselle aukealle pellolle!

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Mitäs tänään(kin) syötäisiin?


Tosta taas kunnon julkkiskokkimusat päälle ja päivän aiheen kimppuun, heti rakastelun jälkeen parhaaseen asiaan eli syömiseen!!!

Meillä siis syödään 3 kertaa päivässä, joka on mielestäni aivan liian harvoin. Sari kuitenkin väittää että niin kauan kuin hän on työelämässä, syömisrytmi tulee olemaan sama. Silloin kun Sari on päivän kotosalla, saamme toki useammin ruokaa, mutta pääsääntöisesti joudumme kituuttamaan 3 ruokintakerralla.

Ruoka meillä koostuu mahdollisimman yksinkertaisista raaka-aineista, pääasiallisesti heinästä, jota saamme reilusti.

Lisäksi meillä on allakuvattuja lisärehuja, joita meistä kukin saa tarpeensa mukaan.

ADE vitamiini

Peruskivennäinen, Minesyl

Tässä on suurinpiirtein meidän ruokavaihtoehdot.

Lisävalkuaista saadaan tästä pussista, syötetään turvotettuna.

Melassileikettä turvaamaan kuidun saanti, syötetään kuivana.

Soijarouhe, extravalkuaiseksi.

Ja vielä Pellavaista, suoliston hyvinvointiin.
Siinä niitä nyt on, meidän ravintolan menu. Itse syön heinän lisäksi ainoastaan kauraa, Minesyl-kivennäistä ja Greenlinea, josta saan lisävalkuaista. Saa nähdä miten tämä tuleva ratsun uran urkeneminen vaikuttaa tuohon ruokavalioon, sitähän voi olla että tarvitsen jopa lisäenergiaa jossain vaiheessa!!! Luultavasti kesällä ruoka-annoksiani korotetaan hieman, sillä kuulemma kesällä keskityn enemmän tammojen hurmaamiseen kuin syömiseen!

Noi suomenhevoset on niin simppeleitä että niiden ruokavalioon kuuluu heinän, kauran ja kivennäisen lisäksi kuiva melassileike, lähinnä varmistamaan riittävä kuidunsaanti. Loppukesästä Arska ja Mari saavat lisävalkuaista sillä kesä on niille vähän raskaampi kuin meille muille, kun niillä on se kesäihottuma. Omppu lähestyy jo eläkeikää joten senkin ruokavalioon pitää jatkossa kiinnittää enemmän huomiota, lähinnä ruoan sulavuuden kannalta.

Sit on Vip, tuo lihapullaksikin haukuttu turhake. Se syö heinän, kauran ja kivennäisen lisäksi vähän kuivaa melassileikettä. Jos multa kysytään niin sen ruoka-annoksia vois kyllä merkittävästi pienentää, sillä kun tuntuu olevan tuota vararavintoa jo kahden hevosen edestä! Muistanette varmaan postauksen "Atleetti vs kotletti"...

Eida on myös tietynlaisella erityisruokavaliolla, kun sillä on ollut jos jonkinlaista mahavaivaa jo pitkään. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä että mahavaivat on selvitetty ja Eida alkaa olla elämänsä kunnossa. (se onkin helvetin hyvä sillä kesä ja kiimat haisee jo allekirjoittaneen nenässä!)
Eida saa siis heinän, kauran ja kivennäisen lisäksi lisävalkuaista Greenlinesta ja vielä Pellavaista, joka pitää yllä suoliston hyvinvointia. Eida on tärkeää pitää erityisen hyvässä kunnossa sillä sen tärkein tehtävä on toimia siitostammana, ja jos kaikki komponentit ei oo kohdallaan, ei tiinehtyminen ole sataprosenttisen varmaa.

Sit toinen siitostammoista, toi nuori neiti Eranda. Se on tiineyden edetessä saanut lisää valkuaista, ja saakin tällä hetkellä heinää, kauraa ja kivennäistä sekä Greenlinea ja soijarouhetta.

Ja vielä Niilo, tuo wannabe-jalostusori. Niilolla oli myös valtavia haasteita ravinteiden imeytymisen kanssa, ja syykin siihen selvisi. Sillä oli suolistossa hiekkaa, joka saatiin onnistuneesti poistettua psyllium-kuurin avulla. (kerron siitä lisää lähiaikoina) Jotta suolisto saatiin taas tasapainoon, Niilo söi kuurin tuota Progut Farmia, ja nyt näyttää taas hyvältä! Niilo on kova poika kasvamaan, ja sen lisäksi se syökin aika paljon ja erityisen huolella lisävalkuaista. Eli taas ne perinteiset heinä, kaura ja kivennäinen. Näiden lisäksi se saa Greenlinea, soijarouhetta ja Pellavaista.

Me kaikki saamme lisäksi vielä viikoittain ADE-vitamiinia ympäri vuoden, mutta siinä oikeastaan onkin meidän ruokavaliomme kokonaisuudessaan. Kuten huomaatte, ei hevosen ruokkimisen tarvitse tapahtua kymmenestä eri purkista! Pääasia on että ruokaa on riittävästi ja sitä saa riittävän usein!!!



torstai 21. helmikuuta 2013

Älä ikinä osta hevosta, ainakaan näillä resepteillä!

Onkohan siellä taajuuksilla enää ketään, joka olisi sen verran järjissään ettei olisi itselleen yhtään hevosta vielä ostanut??? Uskon ja toivon että on, ja juuri sen takia jaan nämä seuraavat tarinat kanssanne, jotta voitte vielä kerran miettiä, olisiko vaikka jooga ihan kiva harrastus hevostelun sijaan...

On nimittäin kaksi tapaa ostaa hevosia, on se oikea tapa (jonka selitän aivan kohta) ja sitten on tuo Sarin tapa, jonka myöskin selitän mutta jota en voi parhaalla tahdollanikaan suositellan kenellekään.

No niin, aloitetaanpa siitä yleisesti hyväksytystä hevosenostotavasta. Olet siis tuuminut vuosikaudet, ja todennut taitojesi riittävän oman hevosen hankintaan ja sen hoitamiseen. Olet myös tehnyt huolelliset budjetit, ottaen huomioon kaikki sen seitsemän muuttujaa, jotka voivat kohdata hevosenomistajan kultaisella tiellä. Kaiken varalle sinulla on laaja tukiverkosto, jos vaikka joskus haluat viettää lomaa luottaen siihen että joku hoitaa hevosesi vähintään yhtä hyvin kuin sinä itse.

Kun nämä faktat on hallussa, on hevosen valinnan vuoro. Luonnollisesti sinulla on kymmeniä eri vaihtoehtoja kartoitettuna, kaikki niistä ovat hyvin koulutettuja, terveeksi todettuja ja luotettavalta hevoskauppiaalta. Sitten vaan karavaani matkaan ja kiertelemään ympäri Suomen maata (ja vaikka koko Eurooppaa) jotta voit näistä ihan hyvistä vaihtoehdoista löytää juuri sen oikean, loppuelämäsi hevosen.

Tähän kuluu aikaa useita viikkoja, joskus jopa kuukausia ja kun creme de la creme on selvillä, niiden luokse sovitaan vielä uudet treffit, ihan vaan varmistuaksesi niiden ylivertaisuudesta. Sieltä sitten se timantti nousee yli muiden, ja varsinainen kaupanteko voi alkaa. Hinta on tietysti jo olemassa, sitä ehkä vähän tingitään, siihen kauppaan kuuluu vaikka ja mitä varusteita, ja luonnollisesti hevoselle suoritetaan ostotarkastus. Jos ja kun hevonen saa puhtaat paperit eläinlääkärin tarkastuksessa, saapuu hän kaupallisen hevoskuljetusfirman kyydissä kotipihaan! Tästä eteenpäin elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista, ja miksi ei olisi, kun pohjatyö on tehty hyvin! Onnea!!!

Eikö kuulostakin ihan oikeaoppiselta tavalta hankkia hevonen? Kyllä, niin munkin mielestäni mutta täällä Laitilassa hommat tehdään kyllä jo lähtökohtaisesti niin päin persettä ettei mitään rajaa. Pidän suurena ihmeenä sitä että itse olen päässyt Suomeen asti, vaikka matkaa tuosta lahden yli ei ole mainittavasti.

Ottakaa jo valmiiksi valiumia huuleen, alla kuvatuilla tavoilla ei tule kenenkään hankkia yhtään hevosta tai mitään muutakaan materiaa:

Ensimmäisen hevosensa, Ompun, hankinta tuli päätettyä ensinäkemältä. Sari oli onnistunut pysymään poissa hevostouhuista kokonaiset 2 vuotta, mutta hyvä ystävänsä raahasi hänet eräänä päivänä tallille ja mikäs se sieltä tulla kaahotti!!! Omppu oli silloin 5-vuotias raviratojen hirmu, josta yritettiin kouluttaa ratsua, ja yleensä se meni näin: Joku pikkulikka oli uskaltautunut Ompun selkään, ja kentän toisesta päästä kajahti huuto "Omppu tulee!!!" ja yhdessä hujauksessa Omppu oli jo toisessa päässä kenttää, selässään itkua nieleskelevä pikkutyttö, jonka kädet olivat kirjaimellisesti verillä kun "piti vähän pidätellä"... Juuri näin, tämähän vaikuttaa oikein hyvältä ensihevoselta. Sari väitti näkevänsä Ompun silmissä jotain joka siihen vetos. Just just. Eli nyt oli hankittuna hevonen nro 1. Ei mitään harkintakykyä, ei ostotarkastusta, ei taustojen selvittelyä, nimi paperiin ja kiitos.

Seuraavaksi koitti muutto Laitilaan, ja eihän sitä nyt yhden hevosen kanssa voi maalle muuttaa, pitää sille kaveri hankkia. Tässä vaiheessa tilan isäntänä hääräili jo tuo Arska, joka ei vielä siinä vaiheessa tiennyt miten syvälle ahdinkoon tässä ollaan joutumassa. Arska antoi siunauksensa toisen hevosen ostoon, harmi vaan että Sari "unohti" kertoa ostaneensa samalla kerralla 2 hevosta. Hups. Tämä selvisi Arskalle matkalla noutamaan hevosta. Tältä reissulta tuli mukaan siis Läsi-Lasse ja Mari, Läsi-Lassen ostoperuste oli puhtaasti se että se sattui olemaan Ompun veli, ja Mari nyt vaan oli halpa ja kiukkuinen... Hmm, eihän Sari siis uskaltanut edes taputtaa Maria! Great. Lapan selässä se sentään käväisi ja totesi että onpa aika laadukkaan oloinen hevonen. Sitähän se olikin. No niin, eli näiden jälkeen kasassa on 3 hevosta.

Seuraava ostotapahtuma tuli aivan yllättäen. Sari kävi tuossa lähellä asuvan er-kasvattajan luona ihan muissa asioissa ja ihastui laitumella laukkaileviin mastodontteihin. Kevyt palaveri kasvattajan kanssa, Arska pääsi jopa katsomaan tätä hevosta ja yks kaks Eti oli Laitilassa! Todellista tarvettahan tälle hevoselle ei ollut, eikä taaskaan taustatyötä tehty sen tarkemmin kuin muidenkaan kohdalla. Tässä välissä hevosia on yhteensä 5, sillä Raaka-Arska on syntynyt ennen Etin ostoa. Ei käydä tässä nyt läpi tuota Raaka-Arskan tarpeellisuutta, sitä kun ei ole!

Etin jälkeen taloon tuli seuraava raskeveo, Vip nimittäin. Tämä hankinta tapahtui vaihtokaupalla, Sari osti jonkun vanhan suomenhevosen tuosta läheltä, ja vei sen Vipin entiselle omistajalle joka sai siitä tammasta pätevän oloneuvoksen ja Vip pääsi aktiivisempaan kotiin! Pitääkö edes kertoa ettei taaskaan tehty mitään selvityksiä, ainoat kokemukset kyseisestä hevosesta olivat muutamat koulutuskerrat. Näillä kerroilla Sari kuulemma taas näki että Vipillä on kiltit silmät. Just, mikä helvetti tolla Sarilla on noiden silmien kanssa?

No niin, tässä välissä on ehtinyt jo syntyä Ransu, joten hevosia on mäessä jo seitsemän. Seuraava "varsin tarpeellinen" hevoshankinta on Eida. Tää on jo klassikkotarina, mutta kerron sen, koska te kaikki ette välttämättä ole sitä vielä kuulleet. Joku sattui taas mainitsemaan Sarille että Virossa olisi tämmöinen saatanan iso raskeveotamma myytävänä. Halvalla kun on kuulemma aika villi ja käsittelemätön. No sehän vaikuttaa just näppärältä hankinnalta! Oli siis saatavilla 1 kuva ja myyjän toistuvat kysymykset, "oletko nyt aivan varma että haluat ostaa tämän hirvityksen, mieti nyt vielä..." Sari oli kuulemma aivan varma, varmaan ne silmät taas...
Tässä kohtaa tulee ensimmäinen jännitysmomentti, Saripa ei uskaltanut kertoa Arskalle että oli taas ostanut uuden hevosen! Juuri noin rakennetaan luottamukseen perustuvaa parisuhdetta, way to go! Riskillä mentiin, ja Eida tuli ison hevosrekan kyydissä Suomeen keskellä yötä (koska vieläkään ei oltu uskallettu sille Arskalle kertoa!) Rekasta purkautui valtava, käsittelemätön tamma, jonka kaviot olivat aivan sairaalloiset ja kaulassa sillä oli panta. Kuski toivotti onnea kun näki Sarin (elopainon 50 kg) ja Eidan (elopaino 850 kg). Aika jännä yö ja varsinkin aamu oli tiedossa, aamiaispöydässä Sari vielä mietti että koska sitä mahtaa uskaltaa kertoa Arskalle tästä yöllisestä hevoskaupasta. Loppujen lopuksi Arska sai ihan itse todeta ulos mennessään että "mikä vittu tuolla nyt on?" No Eidahan se, enkö muistanut mainita??? Uskomatonta tässä on se että toi Arska ei oo vieläkään jättänyt tota Saria, vaikka sitä on koeteltu aika paljon näillä hevostouhuilla...

Johonkin väliin ehti syntyä Vingerpori, Etin viimeiseksi jäänyt varsa ja Eida synnytti seuraavana kesänä ton Niilon. Normaali ihminen olisi siis pärjännyt tällä hevosarsenaalilla aivan mainiosti, vaan ei Sari.

Kirsikkana kakussa, Herraisoherran siirto Suomeen;
Jostakin toi Sari ja Saija oli bongannut mun kuvan, ja sit sitä jo lähdettiin kyselemään että olisinko myynnissä. No kyllähän sitä nyt myy vaikka oman äitinsä jos hinnasta sovitaan. No hinnasta sovittiin, käsirahakin maksettiin ja sit jäätiin odottelemaan sopivaa siirtoajankohtaa. Tässä välissä Sarilla oli enää yksi hienosäätö tekemättä, nimittäin sille Arskalle kertominen! Sari koitti tässä kohtaa uutta taktiikkaa, laitetaan toi Arska yhdeksi omistajaksi niin ehkä se ei suutu niin paljon. Mahtava idea, ja toimi ihan kohtalaisesti!
No, tämä asia oli saatu hoidettua, ja sit piti olla hiljaiseloa hetken ennen kuin pääsin Suomeen. Tässä välissä tapahtui kuitenkin jotain varsin erikoista; kuvitelkaa tilanne; Sari on työpalaverissa 2 päivää, ja Saija saa puhelun jossa mua ollaan viemässä oriasemalle, jotta musta saadaan spermaa talteen ennen kuin matkaan Suomeen!!! Siis ihan käsittämätöntä, mua oltiin yhtäkkiä raahaamassa oriasemalle, ilman uusien omistajien lupaa. Oli aika erikoinen tilanne kieltämättä. Saija soitteli Sarille koko päivän, ja eihän se Sari päässyt vastaamaan kun oli palaverissa. Sit Saija jo soitteli Arskallekin ja kertoi tän käsittämättömän tarinan. Tilanne oli siis se että minut oli saatava nyt samantien pois vanhalta kotitalliltani, jotta kukaan mafian edustaja ei raahaisi mua sinne oriasemalle ja pumppaisi mua tyhjäksi. Ainoa haaste oli se että koko kauppasummaa ei oltu vielä maksettu, joka vaikeutti mun siirtoa huomattavasti.
Kotosuomesta löytyi yksi ihana ystävä, joka lupasi lainata Sarille ja Saijalle rahat, mutta niitä rahoja ei ollut tässä vielä. Ja haluan korostaa, tilanne tosiaan oli sellainen että se raha oli saatava heti!!! No, Sari luonnollisesti veti kauheat koomat iltariennoissa ja yritti selostaa työkavereilleen tätä vähintäänkin koomista tilannetta. No sieltä yksi Sarin parhaista kavereista (kutsuttakoon häntä nyt vaikka Sperma-Teroksi!) otti Sarin semmoseen kunnon halausotteeseen ja kuiskasi sille että "mä lainaan sulle ne rahat, kato mulla on semmonen katastrofirahasto" Siis ihan sairasta, kaks kännistä kaverusta siinä sit halaili toinen toisiaan koko loppuillan!!! Aamulla krapulapäissään sit suoritettiin rahansiirto Viroon, eräälle tuttavalle, joka kävi komppaniansa kanssa maksamassa mun loppukauppahinnan, ja niin mut siirrettiin kiireen vilkkaa pois kotitallilta! Mä olin oikeeastaan vähän piilossa Virossa hetken, ennen kuin saatiin järjestettyä kyyti Suomeen ja Joensuuhun. Huh huh, olipa siinäkin tarina!!!

En oikein osaa sanoa mikä tämän tarinan opetus voisi olla, sillä vaikka nuo yllämainitut episodit kuulostaa ihan epärealistisilta, on lopputulos kuulemma kuitenkin vähintäänkin toivottava; Sarille on kertynyt maailman paras hevoslauma, jota minä, suuri ja mahtava Neuvostolii... eiku Valmet, johdan tinkimättömällä otteella!

Julkaisukelpoisia kuvia ei ole, mutta kai sitä nyt kunnon bassojytkettä pitää tän järkytyksen ryydittämiseksi saada:




maanantai 18. helmikuuta 2013

Nyt ollaan niin hellänä että






On meinaan semmonen fiilis että on joutunut oikeen töihin, jumangauta mulle tuli ihan hiki tossa maastoreissulla!

Lähdettiin ton Sarin kanssa maastoon, silläkin uhalla että siellä oli jotain metsästäjiä liikkeellä... Aika rohkeata lähteä tämmösen uhanalaisen rodun edustajan kanssa uhmaamaan metsämiehiä, mutta kaipa toi Sari sit tietää mikä on järkevää ja mikä ei. Eikä mua kuulemma ihan heti ainakaan kettuna ammuttais!

Mentiin meidän tavanomaista metsätietä, aina välillä pysähdyin kuulostelemaan metsän ääniä, mutta tovin jälkeen lähdin aina kiltisti Sarin pohjeavuista liikkeelle! Oli itseasiassa ihan kivaa, niin kauan kunnes metsätie muuttui lähes umpikinokseksi, jolloin laitoin snadisti hanttiin. Enpä mä mitään sen kummempaa tehnyt ku yritin kääntyä takaisin kotiin, ja Sari tunnetusti laittoi itsekin hanttiin ja perkele voitti taas tämänkin erän!

Mentiin taas vähän pidemmälle ku viimeksi ja käännyttiin sit takaisin, sillä siellä hangessa tarpominen oli oikeasti vähän raskasta! Ja kuten varmasti arvaatte, ainoa oikea vaihde oli saatanasti eteenpäin! No, muutaman epämääräisen paikallaan pompitun laukka-askel-levade-yhdistelmän jälkeen Sari oli todennut että jarrut toimii ihan hyvin, kiitos sen saatanan nato-ohjuksenhallintakuolaimen. Sen jälkeen sainkin laukkailla aina pieniä pätkiä, tosin olin niin innoissani etten olisi millään malttanut pysyä tiellä, vaan vähän kylki edellähän siinä edettiin! Siitä huolimatta, oli kivaa ja aina välillä sit yritettiin ravaillakin, mutta se ravi nyt on askellajeista aivan turha, kun laukalla olisit jo perillä.

Saavutettiin tosi nopeasti meidän kotitien viimeinen mutka, ja sitä kotiin johtavaa tietä me ei ikinä olla ravattu saatikka laukattu, kun ei kuulemma ole yleisesti hyväksyttyä saapua kotipihaan ns. nilkka suorana! No tänään tehtiin poikkeus,Sariin taisi iskeä vauhtisokeus ja jatkoimme koko kotitien hallitussa laukassa! Kyllä, uskokaa tai älkää, meikä totteli ratsastajaa ja laukkasin aivan kuin oikea ratsu, pehmeää laukkaa kevyellä ohjastuntumalla ja Sari vaan kuiski korvaan miten upea, mahtava ja maailman paras hevonen olen! No tiedetään, kerro jotain uutta!!!

Oli kyllä kieltämättä aika mahtavaa saapua pihaan laukassa, pysähtyä siihen ihailtavaksi ja jatkaa siitä sit pellolle jäähdyttelemään! Harmi että hovikuvaajamme oli TAAS nukkumassa kun täällä tapahtuu, ei saatu kuvaa vuosisadan kotiinpaluusta.... No, siitä huolimatta kävimme siis ensimmäisen kerran tuossa pellolla ratsain. Sari on vähän jännittänyt tuota ensimmäistä ratsastuskertaa pellolla, kun olen tottunut että sillä pellolla saa painella menemään vapaana. No kai se nyt mut sen verran hyvin tuntee että kun tänne on tultu töitä tekemään ni ei silloin sekoilla! Ei me siinä pellolla muuta tehty ku kävelty sitä ympäri ja muutamia autoja ja traktoreita ihmeteltiin. Haluan siis huomauttaa etten mä suinkaan pelännyt niitä autoja ja traktoreita, se nyt olis ihan amatööritouhua!

Mutta voi pojat että mä olin rikki kun tultiin tallille, en jaksanut edes isotella noille wannabe-laumanjohtajille jotka tuli tohon aidalle aukomaan.... Nyt tulee makoisat yöunet tarpeeseen, heti kun pääsen sisälle talliin kellahdan puhtaalle turvepedille ja mua ei saa siitä ylös ennen aamua, ei sit millään.


torstai 14. helmikuuta 2013

Pojasta polvi paranee!

Kyllä tässä ihan herkistyy reteempikin kaveri, kun katselee näitä poikani Viktorin kuvia! Niin on nättinä siinä, vaikuttaa siltä että geenit on osuneet kohdilleen!

Olen kyllä sen verran pehmeä tosimies, että toivon näille jälkeläisilleni pelkkää menestystä! Itseasiassa, mua ei edes haittaa vaikka ne näyttäisivät jopa paremmilta kuin isäukko, voi sitten eläkeellä katsella jälkikasvun kirmailuja ylpeydestä pakahtuneena!

Niinhän ne sanoo että siitosoriin tai -tamman tärkein ominaisuus on periyttämisen jalo taito.

And this is how it is done!





Kuvat on ottanut Maarja-Liisa Sults

Vip, varsin ihana persoona!

Tässä jos oikeen rypistetään niin kohta ollaan jo esitelty kaikki tän tilan asukit, mahtavaa tahtia tässä on jo edettykin!

Kuten otsikkokin sanoo, nyt on vuorossa Vip, er-ruuna joka tuli Sarille joitain vuosia sitten vähän vahingossa. Vipille oli tapahtunut kaikenlaista kummaa nuoren elämänsä aikana, ja siitä johtuen se oli lievästi sanottuna varautunut. Alkuun sitä ei oikeen olis saanut edes koskettaa, niin paljon sitä jännitti ihmisen läsnäolo... Aika erikoista, sanon mä, mutta eipä se auta ku antaa kaverille mahdollisuus.

Aika pian Vipin herttainen luonne paljastuikin, kun se huomasti että täällä tilalla otetaan ihan lunkisti. Parhaimmillaan Vip on kuulemma lapsenlikkana, se pitää huolta että  kaikki varsat oppii hevosen tavoille heti synnyttyään! Ihmettelen suuresti miksi niitä varsoja ei oo päästetty mun tarhaan vähän elämänkouluun, voin mäkin niitä käskyttää jos niikseen tulee! Ai oon liian raju vai??? Jaaha, no ihan sama, toi lastenhoito onkin ihan homojen hommaa, että pidä sä Vip vaan se duuni, mä toimin mieluummin siitosoriina! Kato se on vaan ammatinvalintakysymys!!!

Vip on tällä hetkellä ajoharjoittelussa, sillä ratsastus on sille tosi haastavaa. Se pelkää kaikkea selkään laitettavaa tavaraa ihan hirveesti, eikä osaa ratsastajan kanssa oikeen toimia. Sari on sen kanssa yrittänyt edetä noissa ratsuhommissa, mutta toistaiseksi Vip pelkää niin paljon, että vaan peruuttelee kauhuissaan ympäri pihaa. Ei oo helppoa silläkään, varsinkaan kun ottaa huomioon että se on aika pläski, ja sen todellakin pitäis laihduttaa, tai ainakin muuttaa se läski lihakseksi.

Oikeudenmukaisuuden nimissä toi Vip on myös joutunut ruotsalaisen ajomestarin käsittelyyn pariinkin otteeseen, ja se kyllä antoi paljon helpommin periksi kuin meikäläinen. Se on kuulemma ihan enkeli käsitellä kun sen kanssa on otettu perusasiat haltuun! No joo joo, kyllä mäkin sit oon enkeli kunhan vaan annan periksi, en vaan oo vielä kokenut sitä tarpeelliseksi! Lupaan ilmoittaa siitä suurielkeisesti jos se päivä joskus koittaa, että teen asioita ihan hyvää hyvyyttäni, ihmisten mieliksi...






Eranda, poikkeuksellinen nuori neiti

Tämä Eranda, tai Ransu niin kun meillä on tapana sitä kutsua on siis ton Sarin ensimmäinen raskeveo-kasvatti. Eti siis oli kantavana semmosta oriista ku Eksport silloin kun Sari sen osti, joten varsan odotteluksihan se alkutaival Etin kanssa meni! Sarilla ei ollut juuri sillä hetkellä "akuuttia tarvetta varsalle" joten kun varsalle ilmaantui ostaja jo ennen sen syntymää, oli myyntipäätöksen tekeminen kohtalaisen helppoa!

Eranda syntyi vuonna 2008, ja toisin kuin Raaka-Arska syntyessään, oli Eranda kaikkea sitä mitä oli toivottukin; tamma, tumma väriltään ja lähes joka jalassa sukka, ja muutenkin kaunista päätä koristi vielä upea piirto! Voiko tilausvarsan toimitus onnistua yhtään tuon paremmin, kysyn vaan?!

Ransu vietti leppoisaa elämää emänsä kanssa aina vieroitukseen asti. Vieroitus sujui hyvin, tosin Ransu oli vieroituksen aikaan sitä mieltä että kyllähän sitä emän kanssa jatketaan samassa aitauksessa, vaikka jotain ihme sähkölankaa siihen väliin onkin viritetty! Pari kertaa Ransu onnistui saamaan itsensä mitä ihmeellisimpiin tilanteisiin hakiessaan kunnioitusta sähköaitaan, ja kyllähän sille on siitä jäänyt pieni vapauden kaipuu. Urbaanilegenda väittää että Ransu olis joskus hypännyt lähes ihmisen korkuisen aidan yli... Hmm, uskoako tota?!

Ransu viihtyi Laitilassa pari vuotta, ja lähti sit omistajansa luokse opiskelemaan ajohevosen hommia. Ihan kivasti sillä siellä menikin, ja osallistuipa se omistajansa esittämänä myös erääseen Hobune 2010-näyttelyynkin!


Kuvat on ottanut Mika Ellfolk


Erinäisistä syistä johtuen Ransu tuli takaisin Laitilaan opiskelemaan ratsuhommien alkeita, ja sillä tiellä se on edelleen! Etin äkillisen poismenon jälkeen Sarille tuli kuningasidea (sille tulee niitä aika huolestuttavan usein) että hän voisi liisata Ransun, noin niinkuin siitostammaksi!

No ei kai siinä mitään, mä ajattelin tietty heti että tadaa, siinä on mulle laatudaami!!!! Jes, kesä 2012 on pelastettu, hyvästi keinosiemennystouhut ja tervetuloa aito ripsipiirakka! Miten väärässä olinkaan, juonia oli nimittäin punottu, mutta niihin liittyi aivan muut oriit kuin minä itse. Nimittäin Suomeen vaan sattumalta oli tulossa eräs pojankloppi nimeltä Koit, joka voisi sillä ohikulkumatkalla kohti pohjoista käydä polkasemassa mm. tota Ransua. Ei jumalauta, voiko ihmiset olla enää julmempia???

En halua puida tätä kyseistä vieraan oriin vierailua tällä kertaa sen enempää, toteanpa vaan että ihan aloittelijan tuurilla se Koit tais saada Ransun ja erään Viirankin vielä tiineeksi. Saatana. 

Tossa vielä Ransun teemabiisi, itse en ymmärrä asiayhteyttä mutta toi Sari näkee tässä jotain samaa Ransun kanssa!




keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Hevosurheilun apuvälineitä, päässä ja suussa

Nimittäin suitset ja kuolaimet. Niitä on maailma pullollaan, ja tarvittaessa meille hevosille voi ostaa vaikka uudet suitset ja kuolaimet joka päivä, niin monia vaihtoehtoja on nykyään saatavilla.

Meillä on hyvinkin suppea valikoima, jokaisella meistä on yhdet suitset ja 1-2 kuolaimet joita käytämme. Toki suitsia ja kuolaimia on Sarille kertynyt vuosien saatossa useita, mutta ne eivät ole enää aktiivikäytössä.

Laitan tohon meidän kaikkien suitset ja kuolaimet vertailuun, ja voitte itse todeta että aika simppeleillä varusteilla meillä pärjätään. Lähtökohtaisesti meillä on varusteet jotka kestävät vuosien käytön, eikä uusia siis tarvitse ostaa vuosikausiin.

Meillä kunnon hevosilla on Tärnsjön suitset ja noilla vääränmaalaisilla näyttää olevan Stübbenin suitset. Kuolaimia on taaskin meillä bättre folkilla viiksimallisina, ja suomalaisilla on lähinnä Sprengeriä ja Myleriä. Yritän tässä selittää niistä vähän tarkemmin, sikäli kuin niistä olen dataa kavioihini saanut.

Tässä on Eida, Vipin ja Niilon suitset. Ne on siis Tärnsjön "arkisuitset".

Ja tässä suomenhevosten kamoja. Stübbenia lähinnä.

Tässä näkyy myös mun Tärnsjöt, ne on vähän prameampaa mallia, luonnollisesti! Ransulla on Idealin ajosuitset.
Sarin kuolainkokoelma, eipä siinä mitään erikoisuuksia oo, tuskin ketään kiinnostaa mitä siinä roikkuu.

Arskan oliivikolmipala-Sprengerit. Riittävän painavat vähän levottomampaankin suuhun.

Ransun kolmipalaviiksikuolaimet, eli fullcheekit. Näitä meillä käytetään tosi monella hevosella, on ihan parhaat.

Marin kolmipala-Sprenger, perussettiä perushevoselle.

Allekirjoittaneen uudet kuolaimet. Nämä erikoisuudet ovat nimeltään waterfordfullcheekit!!! Että repikää siitä!

Ompulla on vähän erikoisempi, sillä on Mylerin kolmipala D-renkaalla. Se on anatomisesti muotoiltu, Omppu on vähän herkkäsuinen niin pitää olla "huomaamaton" kuolain.

Niilon kolmipalafullcheek, luultavasti jää kohta pieneksi kun sen pää on jo nyt turvonnut ihan muodottomaksi.

Vip menee samalla raudalla!

Ja Eida myös fullcheekillä, tosin nivelmalli joka sopii Eidan suuhun hyvin.

Ja mun ajokuolain, nimeltään postikanki. Tää on hyvä kuolain ajohommissa, mutta ratsastukseen vähän turhan tuju.

Näillä vehkeillä me siis täällä Laitilan perämetsissä kikkaillaan, kuten huomaatte, ei siitä tarvii tän monimutkaisempaa tehdä!!!

Ja viikon äijäpalkinnon saa...

...Arska!

Oltiin taas sunnuntaista tiistaihin ton Arskan hoidettavina, kun Sari oli jossain reissussa. Elämä sujui hyvin rauhallisissa merkeissä, eipä täällä oo aihetta stressaamiseen vaikka Sari olis poissa.

Äijäpalkinto menee kuulemma Arskalle siitä syystä, että hän päätti eräänä iltana taluttaa Ransun ja Niilon yhtäaikaa tarhasta sisälle! Siis sitä ei oo meillä tapana tehdä, varsinkaan tuollaisille keskenkasvuisille mastodonteille kun niistä ei aina voi tietää mihin suuntaan ne singahtaa seuraavaksi. Kuulemma kaikki meni ihan sujuvasti, mutta tätä tapaa emme tietenkään voi suositella yleiseen käyttöön. Tuskin tässä kenelläkään niin kova kiire on että hevosia pitää talutella nippu kerrallaan!

Ja sitten muutama kuva sunnuntaisen ratsastusreissun jälkimainingeista. Oltiin Sarin kanssa tuolla maastossa ihan vaan kävelyllä, kun tie oli sen verran liukas ettei se päästänyt mua edes ravaamaan, saatikka sit laukkaamaan tuulen lailla. Sekös mua vitutti, yritin siinä tylsistyneenä hypätä pystyyn pari kertaa mutta Sari sanoi ensin että perkele ja toisella kerralla että saatana, ja täytyy myöntää mutta mä vähän pelästyin ja jatkoin matkaa. Eihän tosta Sarista tiedä jos se vaikka hermostuu oikeesti, sehän voi vaikka jättää mut yksin tonne metsään.... Apua.

Kuvat on otettu vasta kun palasimme tallinpihalle, ja siinä yritin ihan vähän näyttää tolle isopääArskalle (siis sille hevoselle) että kuka on kingi.

Se yritys tietty kuivui kokoon viimeistään siinä vaiheessa kun Sari jostain syystä taas halus halata mua. Siis yök, tää on tosimiesten hommista kaukana.


Ja jotta kokemus lähentelisi täydellisyyttä (siis mun kuvieni ihailemisen lisäksi) tässä vielä äijäbiisi!

perjantai 8. helmikuuta 2013

Syö juo nai, nyt on perjantai!


Siitä ensin kunnon musat päälle ja sit tämän perjantain tunnelmiin:

Täällä Laitilassa on satanut lunta muutamana päivänä tällä viikolla, ja tänään alkoi oikein kunnon myräkkä!!! Me kaikki nakut hevosparat olimme aivan lumella kuorrutettuja, ohessa muutama kuva iltapäivän tunnelmasta.

Tässä on nää vääränmaalaiset, Arska ja Mari

Vip ja Eida. Toi Eida on siis niin herkullinen muija...

Niilo ja Ransu sekoilee tuolla tarhassaan ihan jatkuvasti, mua vähän vituttaa katella semmosta

No niin, siinä se Niilo sit on niin vitun olevinaan...

Ja lisää sekoilua

Talon vanhin, Omppu, ylhäisesti omalla heinäkasallaan.

Ransu, hemaisevan seksikäs pörröpää

Täällä sitä virutaan elinkautista kaltereiden takana.

Toi Arska rakensi mulle tämmösen kevytrakenteisen tarhan ennen kun saavuin Laitilaan. Tää ydinräjähdyksen kestävä aitaus on tehty raudasta, laudasta ja vielä sähköt siihen päälle, ettei talon kuningas vaan pääse karkuteille! Kevyttä liioittelua, jos multa kysytte, mutta ihan sama mulle mihin sitä aikaansa kuluttaa...

Me levätään tää perjantai vielä, toi Sari on luultavasti huomenna semmosessa kunnossa että saatetaan joutua ihan töihin. Näihin kuviin ja tunnelmiin.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Pojasta polvi paranee, sanovat

Meillä on täällä Laitilassa nyt pakollinen massakausi, kun toi Sari näyttää olevan niin kipeä niistä ihme tatuoinneista ettei pysty kiusaamaan meitä ku pakollisilla ruokintaan liittyvillä toimenpiteillä. Voi harmi, sanon mä, just ku olisin kaivannut kunnon maastolenkkiä! Eli kuulemma vielä tämä viikko saadaan olla rauhassa, katotaan josko viikon loppupuolella tapahtuis edes jotain aktiviteettia. Sit se Sari onkin taas alkuviikon jossain reissussa, ja toi Arska saa kiusata meitä vuorostaan.

Tässä ei nyt oo muutakaan tähdellistä kun koittaa saada teille aikaiseksi muutamia postauksia joita olis pitänyt tehdä jo aikaa sitten, ja otetaanpa ensin käsittelyyn meikäläisen viime vuonna syntyneet varsat!

Näiden Suomessa syntyneiden lapsosten lisäksi minulla on erityisen upeita lapsukaisia myös Virossa, mutta ihmetellään niitä sit myöhemmin.

Kuten jo kerroinkin, vuosi 2011 oli kertakaikkisen upea tämmöiselle hormonaalisesti ylikierroksilla käyvälle sonnille, tammoja vieraili luonani Korholassa 4 kappaletta! Ja tämmöstä jälkee siitä sit tuli:

5.5.2012 sain kunnian yöllä seurata Eidan synnytysprosessia, ja täytyy sanoa että kun varmistin että poikani Vahva-Igor oli onnellisesti syntynyt ja jalkeilla, mun oli pakko kellahtaa itse unten maille, niin koville otti toi synnytys! Eipä sitä iloa pitkään kestänyt, sillä saman päivän iltapäivällä Eida ja Igor vietiin jo hevossairaalaan, jossa Igorilla todettiin vakava verenmyrkytys ja Eidalla istukkatulehdus. Nämä kaikki johtivat siihen että Igor taisteli sairaalassa 3 viikkoa kaikkia mahdollisia pöpöjä ja tulehduksia vastaan kaikilla mahdollisilla lääkkeillä ja toimenpiteillä. Tuona aikana tapahtui muutoksia selvästi parempaan, mutta viimeisenä Igor sai vielä niin vakavan tulehduksen, että se vei pikkumiehen voimat aivan täysin ja ainoa inhimillinen vaihtoehto oli sen lopettaminen. Tämä oli meille kaikille todella kipeä hetki, mutta joskus elämä vie meitä ihmeelliseen suuntaan. Eida palasi siis 3 viikon jälkeen kotiin yksin, ja me yritimme pikkuhiljaa palata takaisin arkeen.

Igorista ei ehditty ottaa kuin muutama kuva kotona, ja joitain kuvia sairaalasta.

Tässä ollaan kotosalla ja ihmetellään Igorin hurmaavia luppakorvia

Sari ja Igor, vakavissa sairaalatunnelmissa

Onneksi Eida oli turvanmitan päässä, pääsi antamaan vierihoitoa kokoajan.
Ylläolevat sairaalassa otetut kuvat on ottanut Saija Huttunen.

Eidan synnytyksen jälkeen oli vuorossa Hevi, joka synnytti potran oripojan Variant 26.05. Kovasti näyttää poika tulevan äitiinsä, ainakin ruumiinrakenteensa puolesta! Saas nähdä mitä jaloja ominaisuuksia pikkuherra Variant perii multa, toivottavasti ainakin ripauksen itsetietoisuuttani, pitäähän ihmisten nyt jostain tunnistaa minun jälkeläiseni!


Kuvissa siis herkkupeppu Hevi ja poikani Variant Kerimäellä kesällä 2012. Kirkaskatseinen poika, pitää myöntää! Kovasti on kuulemma tasapainoinen luonteeltaan, on varmasti ottanut mallia emästään, joka otti elämän kyllä lunkisti!
Kuvat on ottanut Aira Kirmanen.

Kerimäeltä siirryttiin Tammisaareen, jossa vilkas emäntä Hermeliine synnytti tämän kesän ainoan tammajälkeläiseni, kaunokaisen nimeltä Vilda. Vilda syntyi 06.06. ja on kuulemma todella topakka tyttö, hahaa, koittakaapa kestää Helena ja Kim tämän itsetietoisen tamman kanssa!

Kuvan on ottanut Kim Molander. Kuvissa on vielä vähän vaikea havaita Vildan oikeaa väriä, kuulemma on tosi erikoinen, ja keväällä taas tulee uusi yllätys, kun talvikarva vaihtuu ties minkä väriseksi!

Ja sokerina pohjalla, 17.06. Vironia varsoi oripojan Verner.
Olette varmaan kuulleet sanonnan "toiset tykkää äidistä, toiset tyttärestä". Niinpä niin, meikä tykkäs kesällä vähän molemmista!!! Toi Vironia on katsokaas Eidan varsa, ja mä en vaan voinut olla panematta sitäkin, kun se varta vasten mulle siihen nenän alle tuotiin! Yritin kyllä mainita että ilmeisesti sekä äidin että tyttären paneminen ei ole yleisesti suotavaa, mutta eipä mua taaskaan kuunneltu, joten uhrauduin uhanalaisen rotumme puolesta, jälleen kerran!!! Voi tätä jalostusoriin raskasta elämää!


Vernerin ja Vironian kuvat on ottanut Sanna Tarkiainen.

Haluan henkilökohtaisesti kiittää kaikki tammanomistajia että toitte minulle kaikki ne ihanat naiset näytille "tulin, näin, panin" oli mottoni tuona rakkauden kesänä! On ilo seurata näiden jälkeläisteni kasvua ja samalla haaveilla tulevan kesän herkkupepuista!!!

Ladies, I am at your service again this summer!!!

Valmet, the stud