lauantai 29. elokuuta 2015

Kymmenen kuvaa Kilmisterin kotiinpaluusta

Orien kohtaaminen, my ass.

Täällä ei tapahtunut siis yhtään mitään ylimääräistä, Lemmy tuli,näki ja sit ei mitään. Mä en jaksanut edes rintaani röyhistää kun huomasin heti että Lemmy on ihan lapanen.

Niilo vähän sitä yritti jaakata, mutta Vip meni aina niiden väliin, ja nasautti pari mojovaa potkua Niilon rinnuksille. Näytti se Lemmyäkin potkivan muutaman kerran, varmaan ihan varmuuden vuoksi, ettei pääse unohtumaan kuka on lauman pomo.

Vanha ruuna. Niinpä, tähän on tultu. Näiden maailmassa ruuna pyörittää kahta oria miten haluaa, toista se on mun maailmassa, jossa on vain yksi valtias, Valmet.

Otetaanpa päivän kulku kuvina.

Missä ne hevoset oikeen on?

Me autetaan, vedetään tästä narusta just oikeella hetkellä!

Isoks on ittensä syöny.

Jaahas jaahas, mitäs poikia sitä ollaan?
Mä niin purisin sua ellei toi Vip olis tossa välissä!

No niin, hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää!

Vittu kun ei saa rauhassa syödäkään kun taustalla tapahtuu...

Olitko sä ihan ok vai ei?

Poika on kotona.

Yhtään en syöny paskaa, siis en yhtään.
Valtakunnassa kaikki hyvin.

Kohta se on täällä!

Kilmister nimittäin.

Se on saanut olla toukokuun lopusta asti poikaporukassa Marttilassa, ja on varmaan viihtynyt ihan hyvin, kun siitä ei oo mitään kuulunut.

Tänään Sari ja Arska menee hakemaan sen kotiin, saas nähdä millaiset turpakäräjät syntyy kun Vip ja Niilo ottaa hänet tuttavallisesti vastaan.

Viime vuonna Lemmy oli niin pientä ja nöyrää poikaa, kohta nähdään mitä tänä vuonna tapahtuu.

Vuosi sitten kuulumisia vaihdettiin näin sopuisasti.
Ja erityisellä innolla odotan rohkeneeko se isotella mulle, Laitilan Kingille. Kyllä multa sit keinot löytyy millä tommoset pikkupojat hiljennetään, jos ei muuten tajuu...


torstai 13. elokuuta 2015

Näähän tulee ihan tohon nurkille!

Meidän lauma asuu Laitilassa, jos ette sitä vielä tienneet.

Nyt tohon naapurikuntaan, Raumalle, on saapumassa tämmönen vankkurikomppania. 

Kyllä toi Hartmanin Asko vaan on kova jätkä!

Olis kyllä hyvin voinut pyytää mua mukaan, helposti olisin vetänyt ton vankkurin vaikka Turkuun asti!



Valmet, oman elämänsä vankkurihevonen


keskiviikko 5. elokuuta 2015

Ihan maastomopona

Mulle on suotu tän tilan äijämäisin homma, saan toimia pikkutyttöjen maastomopona säännöllisin väliajoin.

Se ei luonnollisestikaan tee hyvää mun machoimagolle, mutta oon laskenut sen niin että nää pikkulikat vaatii multa paljon vähemmän ku esimerkiksi toi Sari, joten kyllä mä aina silloin tällöin voin niitä tuolla metsässä kannella. Sarin kanssa ollaan aina niin tosissaan töissä, joten tää on ihan kivaa vaihtelua mun herkällesielulle.

Viikonloppuna oli taas työrupeama, ensin tehtiin pikkutytön kanssa vähän risusavottahommia, se on mukavaa hommaa kun rauhassa edetään ja aina kuorman lastauksessa ja purussa saa ihan rauhassa seisoskella ja syödä. Ei haittaa vaikka pikkutyttö ohjas mut välillä metikköön, mä odotin niin kauan että hän sai ohjat selvitettyä ja ohjattua mut taas tielle. Kyllä siitä vielä metsuri tulee!





Risusavotan jälkeen vaihdettiin valjaat satulaan ja maastolenkkihän siitä tuli. Siinäkin onnistuin napsimaan aika paljon sapuskaa suuhuni, vaikka kuulemma ihan niin paljon ei olis tarvinnut syödä. Minkäs teet, me kylmäveriset eletään syödäksemme.

Ylpeä kuski!


Aika kauan siinä meni, mutta vihdoinkin pääsin nauttimaan varsin ansaitusta heinäannoksesta ja pikkutyttö lähti onnellisena kotiin.

Ei riemulla rajaa kun Valmetilla aj... eiku ratsastaa!


Taas on päivän hyvä työ tehty!