maanantai 28. maaliskuuta 2016

Rohkeuspisteet Ransulle, meitsin pistekori tyhjeni...

No niin, näin sit pääsi käymään että täysin odottamatta Ransu oli viikonlopun yllättäjä. Ja meitsikin yllätti, mutta kuulemma vähemmän positiivisesti.

Ransu on viikonloppuna kunnostautunut oikein kunnon maastomopona, sehän ansaitsi jo Täti Transpoordi Sertifikaatin, ja nyt sen kehitys vaan paranee kerta kerralta! Se menee Sarin kanssa jo ihan pelottomasti kaikkiin uusiin paikkoihin, ja liikkuu kuulemma niin halukkaasti ja rennosti että Sari oikein itsekin sitä ihmettelee. Ransu on ollut vähän semmonen drama queen, isosti reagoiva hermoheikko mutta toi ratsunhomma taitaa olla sille joku kutsumusammatti, koska siinä se tuntuu loistavan.

Toista se on meitsillä, mä en vieläkään tajuu tota ratsastusta. Eikö se nyt riitä jos suostun kantamaan selässäni erilaisia ihmisiä silloin tällöin? Nyt piti taas viikonloppuna naapurin pikkuLindan päästä ratsastamaan ja kyllä olivat valinneet haastavan päivän ratsastelulle. Oli meinaan niin pirun kova tuuli että tämmönen orihevonenkin oli vähän hermona kun maastossa mentiin. Siinä sattui sit semmonen pieni harha-askel että pelästyin jotain ja hyppäsin suoraan viereiselle pellolle, Sari narua puristaen ja Linda selässä keikkuen. Lopputulema oli että kaikki säilyivät vahingoittumattomina, mutta kyllä mua vielä sen jälkeenkin vähän jännitti. Perkeleen tuuli!

Tänään Sari sit kiipes vuorostaan mun selkään ja lähdettiin maastoon tekemään jotain perkeleen tuntuma- ja kääntämisharjoituksia, kun kuulemma mun ohjaus ei ole ihan niin herkkä ku pitäis. Mä en kyllä tajuu semmosta ihme säätämistä, menee hyvä maastolenkki ihan pilalle kun pitää kokoajan kääntyä puolelta toiselle, onko se edes tieliikennelaissa sallittua, kysyn vaan?

Onneks nää maastolenkit ei kestä hirveen pitkään, ja aina voi kotimatkan joutumista vähän edistää napakalla pukkisarjan aloittamalla rynnistyskohtauksella! Sari ei kuulemma näitä oikein arvosta, varsinkin kun mun pukit aika usein uhkaa heittää koko hevosen pois tieltä, ojan puolelle!

Pääasia että on hauskaa, mä kyllä ihmettelen teitä ratsuja miten te jaksatte raahustaa siellä kentillä tai maneeseissa päivästä toiseen... Pistäkää tekin ranttaliksi niin pääsette pois sieltä aitojen välistä ja maastoon, niinku kunnon hevosten kuuluu!

Valmet, ratsu vain silloin ku huvittaa

Ransu, vaihteeksi ilman ratsastajaa!

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Cheerleader

Viime viikonloppuna täällä treenattiin niin perkeleesti, meitsikin joutui pitkästä aikaa ratsun hommiin.

Se vaan ei oikeen maistunut, maastotiet oli jäässä, joka tuli Sarille yllätyksenä, ja koska jää ja meitsi ei oikein tulla juttuun, oli maastoreissu meille kummallekin vähän liian jännittävä. Sari pelkäs että mä kaadun jäätiköllä luistellessani, ja mä pelkäsin vaan sitä jäätä. Että se siitä, sovittiin että seuraavaksi maastoillaan kun jäät ovat lähteneet.

Ja koska maastotielle ei muillakaan ollut asiaa, otti Sari ton Niilon käsittelyyn ja niillä oli metsäsulkeiset. Ei muuta ku valjaat niskaan ja metsään. Metsässä ne keskittyi lähinnä katkokävelyyn, eli muutama askel, sit pysähdys, ja taas käyntiin. Sit taas pysähdys, vähän peruuttelua, ja sit taas muutama askel käyntiä. Mähän oon hitaan, työajossa tarvittavan, käynnin mestari, mutta toi Niilo on vielä niin hölmö ja innokas, että se kävelee vähän liian reippaasti. Treenit meni ihan kivasti, Niilo jostain syystä kuunteli Saria ihan kivasti eikä edes pelästynyt vaikka Sari kaatuili siellä metsässä nenilleen vähän väliä. Oli kuulemma niin huolissaan että Niilo varmasti pysyy pystyssä haastavassa ryteikössä että unohti itse katsella jalkoihinsa, ja kyllähän sen nyt tietää miten siinä käy. Polvet ruvella sieltä rouva hevosenomistaja raahautui kotiin!

Ajattelin jo että treenit loppui siihen kun metsästä tulivat kotiin, mutta mun kiusaksi jäivät vielä tohon mun tarhan eteen harjoittelemaan aisoihin peruuttamista ja paikallaan seisomista. Jumalauta, hetken mä katoin sitä ja sit aloin vähän kannustamaan Niiloa, lähinnä siis menemään helvettiin siitä. Mutta ei, siinä se vaan seistä möllötti eikä liikahtanut senttiäkään.

Voi perkele, mä yritin vähän antaa sille vauhtia hyökkäilemällä aitoihin, repimällä sähkönauhoja ja vaikka ja mitä. Taisin naapurin kissakin vähän siinä kiihdyksissäni kurmuttaa, kun tuli siihen aidalle notkumaan.





Saatanan saatana, kauan ne kesti mutta vihdoin tajus luovuttaa ja lähteä talliin.

On se vaan semmonen juttu että nää on mun maita, ja siihen ei minkään Niilon kannata tulla seisoskelemaan...

Valmet


keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Täti Transpoordi Sertifikaat

Jaahas, täällä on jaettu tämmösiä sertifikaatteja.









Ransun tätinkuljetusominaisuudet testattiin autenttisissa olosuhteissa viikonloppuna, ja kyllä se kuulemma on ihan pätevä kuljetin.

Tosimiehet ei mitään sertifikaatteja kaipaa, tai no, saa tulla testaamaan, jos uskaltaa!!! Siinä pitää antaa tätille sertifikaatti jos pysyy meitsin kyydissä, nih!

Valmet, OIKEA TYÖHEVONEN, ei mikään ratsunrutjake. 



lauantai 12. maaliskuuta 2016

Mestarikuvaaja iski taas!

Toi Mannisen mestarikuvaaja näköjään käy muuallakin kuin Laitilassa kuvaamassa komeita hevosia. Nyt se on nähty Knuutilan Veikon tilalla, ja täältä pääsette katsomaan kuvatuksia.

Tämähän on tämmöiselle orihevoselle täysin tapojen vastaista suositella toista oria, mutta kun on eri rodun edustaja, en koe sitä omalle jalostusuralleni varsinaiseksi uhaksi, joten annan teillekin luvan nauttia kuvista ja Veikon palveluksista!

Laitetaan tähän kuitenkin muutama MannisEsan ottama kuva, ettei pääse totuus unohtumaan!
Meitsi

Mun muija ja meidän orja


Lemmy


Tilan minihallitsija
Kohta on kesä, kärpäset ja kiimaiset tammat, kesäkampa on jo korkattu!

Valmet

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Rekiretki kuvina

Tänään oli vuorossa toinen rekiretki, ja tällä kertaa kuski vaihdettiin vähän nuorempaan. Me ollaan tän naapurin likan kanssa jo ihan tuttuja, hän on mua käynyt harjailemassa ja ratsastamassa, joten eihän tää rekiretki ollu meille homma eikä mikään!

Annetaan kuvien (ja kuvatekstien) puhua puolestaan, kameran takana heilui tällä kertaa Mika Ellfolk, kun Sarilla oli kuulemma muuta hommaa...

Tässä istutetaan pieni kuski kyytiin, ja Sarille viritettiin tommonen kätevä olkipaali jalasten päälle, että hän siinä vaan istuskelee ja nauttii kyydistä!

No, pitihän se arvata, meitsin eka veto, ja Sari putos kyydistä... Amatööri.

Paali jäi pihaan ja Sari päätti seistä jalasten päällä. Kuten ilmeestä huomaat, hän nauttii siitä täysin siemauksin!

Tässä Sari etsii parempaa asentoa.

Kuten myös tässä.

Kyykkypaskalla...
Homma etenee.

Pikkukuski ohjaksissa, Sari vaan varmistelee.  On se helppoo.

Vaativa kääntöpaikka. Tässä tuli pikkukuskilla uskonpuute kun kelkka oli jo ihan vinossa. Mä pysähdyin ja odotin ohjeita, jotka olivat "eteenpäin vaan" sanoi mummo lumessa.

Niin siitäkin kiperästä tilanteesta selvittiin!

Tässä piti olla tie. Ei ollut. Tarvottiin umpihangessa. Sari ja Sarin suunnistustaidot.
Täältä sitä tullaan, kotia kohti, pienessä sivuluisussa!

Slaidaa slaidaa.


Pikku välipala.

Pikkukuski tekee ohjaavaa korjausliikettä, reki on taas menossa metikköön!
Takaisin kotipihalla, vielä viimeinen käännös suorittamatta.

Kääntyy...

Kääntyy...

Kääntyy...

Ja se on siinä!
Että tämmönen reissu meillä oli. Meitsi hoiti hommat tyylillä pikkukuskin kanssa, Sari nyt oli mukana sekoilemassa, tapansa mukaan!

Alkaa vaan uhkaavasti tuo kevät tulla tännekin, näitä lumisia teitä ei kauaa enää ole, joten reki on kovassa käytössä vielä hetken ennen kuin mun perään kehitellään joku uus vehje, jossa toivottavasti on pyörät.

Mutta ei mietitä nyt niitä, nautitaan rekiretkistä niin kauan kuin kelit antaa myöden.

Tää on sitä työhevosen elämää!

Valmet

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Vetää ku vanha tekijä; Valmet

Mä oon aina ollut sitä mieltä että lahjattomat treenaa. Onneksi Sari on vähän samaa mieltä, tehdään vähän mutta tehdään se vähäkin kunnolla, niin ei tarvii ihan joka päivä olla hikoilemassa tuolla metsikössä.

Niin vaan piti tämänkin päivän koittaa että meitsi pääsi vihdoinkin vetämään rekeä! Ei me nyt minnekään isolle kirkolle lähdetty, mutta kunhan nyt kiskoin tukkireen eturekeä perässäni pitkin metsiä ja vain vähän jännittynyt ja innostunut Sari istui kyydissä!

Sarihan tässä on ollut ainoa este tämänkin aiemmalle toteutumiselle, kun se aina haluaa olla ihan varma ettei mitään vaan tapahdu, ja toinen este on ollut noi saatanan suomenhevosten jäämistöistä löydetyt vetovehkeet. Eihän tämmönen hyvinmuodostunut OIKEA työhevonen nyt millään mahdu noihin vehkeisiin. Uudet aisat ja vetokarttu piti tehdä ennen ku homma lähti liikkeelle. Arska tietty joutui ne väsäämään, ja tänään oli sit koeajo.

Siitä onkin pari lyhyttä videopätkää, pääsette siis meitsin kyytiin! Videot on laadultaan vähän mitä sattuu, kun kuulemma yhdellä kädellä ajaminen ei vielä Sarilta oikein luonnistu (josko ei se kahdellakaan kädellä mikään mestari ole!) joten toi videokäsi vähän harhaili välillä. Josko seuraavilta reissuilta saatais vähän erilaista kuvaa.




Tässä vielä pari kuvaa rekiajelun jäljiltä.

Toi on siis semmosen tukkireen etureki, ja Sari keikkui tuossa poikkipuulla!

Meitsi

Raskeveoyhdistelmä

Vetokarttu, ei mikään juhlaversio mutta menee näissä hommissa!
Ystävällisin terveisin, työhevosystävänne Valmet

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Vain vähän draamaa

Tänään koettiin otsikon mukaisesti vain vähän draamaa Ransun ollessa maastolenkillä.

Pihasta se näytti lähtevän tapansa mukaan reippaasti, täynnä sitä nuoruuden intoa, mutta vähän ajan päästä meno pysähtyi kuin seinään. 200 metrin päässä näkyi mystinen punapukuinen lenkkeilijä. Se oli kävelemässä poispäin, mutta se riitti Ransulle. Siihen paikalleen jäi Ransu puhaltamaan lenkkeilijän perään. Se puhallus jatkui vielä pitkään sen jälkeenkin kun lenkkeilijä oli hävinnyt näkyvistä. Ransu ei vaan päässyt siitä tilanteesta yli, ja tovin siinä pää pystyssä seisoi. Sari sai sen vihdoin liikkeelle, tosin varsin nykivin askelin ja maastotien puolelta toiselle kaarrellen, mutta siitä se vaan lähti epävarmasti hiipimään. Tämä luonnollisesti johti siihen että maastolenkki oli tällä kertaa vähemmän rentoa kävelyä, Ransu vähän varmisteli koko matkan ja sipsutti menemään aika haipakkaa. Lopputuloksena hikinen mutta hengissä selvinnyt ratsunalku!

Kyllä mä välillä ihmettelen näiden säätöjä, olis vaan mennyt reippaasti lenkkeilijää morjenstamaan niin olis päässyt nopeammin takaisin tallille ja syömään. Nää nuoret ei vielä tajuu mikä elämässä on tärkeää, syöminen meinaan.

No ni, meitsi jatkaa nyt syömistä, katotaan mitä huomenna tapahtuu!

Valmet