tiistai 30. lokakuuta 2012

Mari, ruma kuin rullatuoli ja vihainen kuin mikä...

Kyllä, uskokaa tai älkää, mutta juuri tällä myyntipuheella Sari osti kolmannen hevosen. Suomenhevostamma R.R. Mari tuli siis samassa kyydissä Läsi-Lassen kanssa, ja juuri nuo adjektiivit pitivät todella hyvin paikkansa!

Mari oli 5-vuotiaana jo ehtinyt kiertää useilla omistajille, ja ilmeisesti siitä syystä luottamus ihmisiin oli mennyt totaalisesti. Marin ainoa vastaus ihmisen läsnäoloon oli puolustautuminen, joka tekikin arjesta selviytymisestä aika haastavaa... Vuosien saatossa Mari on ainakin jollain tasolla oppinut luottamaan Sariin, vaikka se perusluonne kuulemma edelleen on epäluuloinen. Sillä pitää vaan olla tosi tarkat rutiinit, eikä se siedä mitään pallutteluja ja halaamisia (niinkuin ei minun mielestäni yksikään itseään kunnoittava villihevonenkaan...) ja arki sujuu kun hommat tehdään jämptisti ja that´s it.

Marin ratsukoulutus olikin erikoinen tapaus, sillä kun se puolustus on ainoa vaihtoehto, niin myös ratsuksi opiskelu suoritettiin vaihtoehtoisia reittejä pitkin, ja se kesti normaalia pidempään. Marilla nimittäin oli hurmaava tapa puraista ratsastajaa jalkaan jos ja kun ei pitänyt pohkeen aiheuttamasta paineesta! Hmm, en oikein tiedä pitäiskö munkin kokeilla tuota, kun noi ratsuhommat on vähän niinku prosessissa!!!
No, tästä selvittiin kun Mari sai alkuun määrätä vauhdin ihan itse, välillä ei menty mihinkään ja välillä lähdettin tallinpihasta täyttä laukkaa maastoon! Ei muuta ku satulasta kiinni ja menoksi!

Tästä oli juuri se hyöty että Mari on nykyään todella herkkä, pienillä avuilla liikkuva hevonen jonka askellus on todella joustavaa ja letkeää! Ei se kuulemma mikään työnarkomaani ole, mutta tekee kaiken mitä pyydetään ja se kuulemma riittää! Marille on luvattu että täältä se ei lähde enää mihinkään kiertoon, joten eläkepäiviä odotellaan! Josko se siitä vähän leppyisi vanhetessaan!

Ei siitä todellakaan kaunista saa tekemälläkään, mutta ei täällä noi muutkaan (allekirjoittanutta lukuunottamatta) mitään pesunkestäviä kaunokaisia ole. Marille on suotu aivan järjetön luontainen tasapaino, joka kuulemma on hyväksi noissa ratsuhommissa, ja lisäksi Mari ei turhista hötkyile. Se esimerkiksi on noista talvisodan jälkeläisistä ainoa joka ei ilotulituksista hätkähdä! Usein uudenvuodenaattona Mari mutustelee rauhassa kaikkien muidenkin heinät, kun muu lauma tuijottelee taivaalle ja säpsähtelee niitä raketteja. Hölmöjä, sanon mä. Ja ennen kun ehditte kysyä, meikkis on tallissa silloin kun raketit räjähtelee, ei siksi että mä niitä pelkäisin, vaan siksi ku.... no what ever, en halua selitellä.... No okei, ehkä joskus vähän oon hätkähtänyt moisia kapistuksia. No niin, se siitä, seuraavaan postaukseen, olkaa niin hyvät!


Mari kauneimmillaan, eli talvikarvassa ja korvat hörössä, harvinainen kuva hänestä!

Near death experience...



Kyllä, luitte oikein, kävimme täällä viikonloppuna lähellä kuolemaa... Ei hätää, allekirjoittaneella ei ole hätäpäivää, mutta rakas morsiameni Eida oli kovin kipeä koko lauantain ja vielä seuraavana yönäkin.

Kaikki alkoi lauantaina aamulla, kun Sari löysi Eidan makaamasta karsinastaan. Tämä on meille raskeveoille kohtalaisen normaalia, me aina välillä makoillaan kun ollaan niin lunkeja, mutta nyt kun Eida ei noussut ylös syömään, todettiin että nyt on jotain pahasti vialla. Eida oli yön aikana syönyt ruokansa aivan normaalisti, ja juonut ja paskonutkin, mutta jossain kohtaa jotain oli mennyt vikaan ja aamulla sille oli kehittynyt ähky. Vielä ei tiedetty miten vakavaksi tilanne muuttuukaan, mutta se valkeni päivän edetessä. Me oltiin Niilon kanssa tallissa aamupäivä, ettei Eidan tarvinnut sairastaa yksin. Täytyy sanoa, että en olisi niin välittänyt seurata Eidan taistelua niin läheltä, mutta minkäs teet, herrasmies on herrasmies tukalassakin tilanteessa.

No, Eidalle saatiin eläinlääkäri todella nopeasti, kävi ilmi että tämä ell asuu ihan tuossa lähellä! Mikä helpotus! Eikä siinä vielä kaikki, lisäksi tämä eläinlääkäri tunsi rotumme jo entuudestaan,sillä hän on opiskellut Tartossa, eikä raskeveo ollut siis hänelle vieras käsite.

Eläinlääkäri antoi Eidalle kipulääkettä, sillä kävelyttäminen ei ollut tuottanut toivottavaa tulosta, eli suoli ei ollut lähtenyt toimimaan. Kipulääke auttoi Eidan oloa niin että päästiin tutkimaan sitä tarkemmin. Syytä ähkyyn on melko vaikea löytää, sillä meillä ei ollut ruokinnassa eikä missään muussakaan tapahtunut muutoksia. Tarkka eläinlääkäri löysi Eidan etujaloista käpymadon munia, ja se saattoi olla eräs syy Eidan mahavaivoihin ja jopa tähän ähkyyn. Nämä käpymadon munat eivät näy lantanäytteissä, jota meiltäkin analysoidaan jaksottain. No, mahdolliset madot saattoivat siis olla yksi syy, ja toinen mahdollinen syy löytyi Eidan hampaista, jotka olivat päässeet siihen kuntoon että luultavasti osa ruoasta tulee pureskeltua vähän huonosti, ja näin ollen jää isoina paloina tukkimaan suolistoa. Näillä olettamuksilla hoidot siis aloitettiin.

Eida letkutettiin, josta hän ei erityisemmin pitänyt. Hän ei siis hermostunut, vaan käyttäytyi äärimmäisen rauhallisesti, ei vaan suostunut nielemään sitä ikävää letkua. (jonka varsin hyvin ymmärrän, hurjan näköistä touhua) Letkutuksen jälkeen Eida sai vielä antibioottia, sillä hänellä oli vähän kuumetta, johtuen luultavasti jonkinlaisesta suolistotulehduksesta tms. Näiden hoitojen jälkeen jatkettiin kävelytyksillä loppupäivä. Puolen tunnin välein Sari pyrki saamaan Eidan kävelylle, ja parilla kävelyreissulla Eida sai ihan vähän paskottuakin. Omituista oli että paskan joukossa oli jonkin verran kuolleita matoja. Eida sai kyllä matolääkkeen hoitojen aluksi, mutta on epänormaalia että madot tulevat heti ulos. Ja kaiken lisäksi Eida on ihan samassa matolääkekierteessä kuin me muutkin... Matolääkekierre tarkoittaa siis sitä että tasaisin väliajoin Sari tunkee suuhumme semmosen tuubin, josta tulee suu täyteen pahanmakuista tahnaa, ja Sari tuijottaa meitä niin kauan että kaikki tulee varmasti nieltyä. Ja jotta emme varmasti pystyisi valmistautumaan tilanteeseen, se vielä vaihtelee sitä matolääkettä aina välillä, eli emme siis ikinä tiedä miltä tämänkertainen lääke tulee maistumaan. Törkeetä hevosenkiusaamista.

Päivän aikana Eidan olo ei parantunut yhtään, ja eläinlääkäri tulikin illalla uudestaan. Kovin korkea (ja edelleen nouseva) syke oli huolestuttava, sillä paha olettamus oli että Eidan suolistossa on asentomuutoksia. No, hoitoja jatkettiin, tuhdimmalla kipulääkkeellä, sillä Eida oli jo todella kovissa kivuissa. (tässä kohtaa mä pääsin onneksi ulos, en olis kestänyt katsoa Eidan romahdusta enää yhtään kauempaa.) Kipulääkkeen vaikutettua Eida letkutettiin taas, ja suolessa oli paljon sulamatonta ravintoa. Letkutuksen jälkeen taas kävelyä, mutta Eida oli niin kipeä ettei enää pystynyt edes kävelemään.
Siis arvaatteko oliko mulla vähän apea olo, mä oikeesti pelkäsin että Eida kuolee tohon pihalle... Meillä oli niin suunnitelmissa rakastella ens kesänä, tulisesti ja useita kertoja. Ei kai se jää nyt pelkäksi haaveeksi???

Ei muutakuin sisälle takaisin, lisää kipulääkettä ja seuraavaksi siirryttiin nesteyttämään Eida. Ringer-nesteitä oli 10 l, ja Eidalle kanyyli, jota mukava eläinlääkäri piti paikallaan koko nesteytyksen ajan. Sykkeitä ja suolistoääniä seurattiin koko ajan, ja vasta tässä nesteytyksen aikana syke laski jonkin verran. Toki se edelleen oli huolestuttavalla tasolla, mutta sentään alempana. Ensimmäisen 5 litran nesteytyksen aikana Eida päätti nousta ylös seisomaan, ja nesteytystä jatkettiin Eidan seistessä hiljaa paikallaan. Vielä viimeisen 5 litran aikana Eida muuttui kivuliaaksi vanhan kipulääkkeen vaikutuksen lakattua, joten vielä kerran sai kipulääkkeen. Tämä auttoi huonoon oloon, ja ilmeisesti nesteytys oli todella suureksi avuksi, sillä samantien kun kanyyli otettiin pois, Eida suuntasi ruokakipolle syömään sieltä löytyneet pellavasiemenlimat! Tämä on juuri sitä rodulle ominaista toimintaa, eiku syömään vaan! Tästä huolimatta missään nimessä ei oltu vielä kuivilla, koko yö tulisi olemaan yhtä kävelytystä ja Eidan seurantaa. Sari ruokki muut hevoset, antoi Eidalle vielä yhden kipulääkkeen ja käväisi sisällä, ensimmäisiä kertoja koko päivän aikana!

Kyllä täytyy sanoa että oli tuo tuleva yö meillekin yhtä tuskaa, sillä 2 tunnin välein Sari tuli talliin, seurasi Eidan tilannetta ja he lähtivät kävelylle pimeään metsään, otsalampun tunnelmallisessa tuikkeessa. Eihän siinä ehtinyt edes silmiään ummistaa kun oli taas 2 tuntia kulunut, tallissa valot ja Eida taas ulkona lenkillä... Siis jos mulla on sunnuntaina silmäpussit niin se johtuu vaan tästä raskaasta yöstä. No, oli näistä yöllisistä lenkeistä jotain hyötyäkin. Eida kakkasi ainakin 2 kertaa, ja aamulenkillä se kakkakasa oli jo ihan asiallisen kokoinenkin! Nyt hän vielä lisäksi pystyi juomaankin itse, ja pellavalima maistui aina kun sitä sai! Aamulla Eida oli jo kovin pirteä, kovin kovin nälkäinen ja lähes oma itsensä. Sunnuntai mentiin vielä tiukan seurannan alla, Eida sai tarhailla aamulla ja nauttia lämmittävästä auringon paisteesta lenkkien lisäksi. Heinän syöttö aloitettiin todella varovasti, ettei tule uusia tukoksia mutta tällä hetkellä tilanne näyttää siis hyvältä!

Ja vielä pieni lisäys, viime yöllä meitä ei herätetty kuin kerran, kun Eidalle tuotiin henkilökohtainen heinäannos, eli allekirjoittanutkin saattaa saada nukuttua edes kohtalaiset yöunet.

Kyllä tää päällikön asema on välillä aika raskasta, kun kaikkia tilan toimintoja pitää seurata silmä kovana ja murehtia ja toivoa parasta ja pelätä pahinta... Voi tätä tunteiden kirjoa, sanon vaan!

Elämäni rakkaus, Eida, ähkystä selvinneenä sunnuntaiaamulla!

Torkkumista aamuauringossa...

Kaulassa näkyvä karvaton alue oli se jossa oli kanyyli, josta Eida nesteytettiin. Huiks...



Ei tämmösen illan jälkeen voi rentoutua muuta ku ottamalla huikan omavalmisteisesta vodkasta. Rai rai.

Onneks tää kuva tuli otettua vähän kauempaa, ettette nää mun silmäpusseja...

Toivottavasti seuraavan postauksen aihe olisi vähän iloisempi, on sen auringon paistettavan tähänkin risukasaan!!!

tiistai 23. lokakuuta 2012

Läsi-Lasse, helmi hevoseksi.

No niin, pakko taas hehkuttaa muita kuin itseään, mutta kuulemma kun kaikki muut hevoset on käyty läpi, saan taas kirjoittaa itsestäni mielin määrin! Joten menköön sitten...

Omppu osoittautui niin miellyttäväksi hevoseksi, että kun Sarille tarjoutui tilaisuus ostaa toinen hevonen, se ei epäröinyt hetkeäkään kun kohdalle osui Ompun velipuoli, Läsi-Lasse. Lapa oli ravuriuraakin kokeillut, ja Sarin ostaessa sen se oli satulaan totutettu ja muutamia kertoja oli sillä ratsastatettu, mutta hyvin raaka kapistus siis.
Harvinaista kyllä, Sari kävi Lapan selässä ostoreissulla ja silloin jo hän tiesi että siinä hevosessa on kuulemma sitä harvinaista laatua! (Kyllä, juuri sitä samaa laatua jota meikäläisessäkin!)

Läsi-Lasse tuli kotiin erään suomenhevostamma Marin kanssa (joka saa ihan omankin postauksen vielä) ja siitä alkoi arki Laitilassa 3 suomenhevosen kanssa. Tosin välillä 1 hevosista oli Turussa ihan kunnon täysihoitotallissa, jotta treenaus olisi mahdollisimman tehokasta!

Lapa oppi kaiken ratsuhommissa tarvittavan todella nopeasti, ja ei aikaakaan kun havaittiin sen myös hyppäävän erityisen hyvin! Tästä liiallisesta laadusta hermostuneena Sari päätti antaa Lapan kaverilleen kisakäyttöön, sillä hän totesi että Lapan lahjat menevät hukkaan täällä Laitilan metsissä rämpiessä! Hyvä oli päätös, hevosta pidettiin kuin kukkaa kämmenellä ja Lapa niitti kilpailumenestystä koulu-, este-, ja kenttäratsastuksessa!

Läsi-Lasse toimi siis useita vuosia kisahevosena mutta viime vuosina sille tuli pientä mystistä vaivaa etujalkaan, joka paikallistettin aika myöhäisessä vaiheessa ja silloin hoidon teho ei ollut enää paras mahdollinen. Lapa palasi vuonna 2011 takaisin kotiin rymyreissuiltaan, ja ihastutti ihmisiä vielä täällä Laitilassa kunnes kesällä kompuroi etujaloillaan niin pahasti että hevosen lopetus oli paras ja ainoa vaihtoehto.

Hieno hevonen lähti hienossa kunnossa viimeiselle matkalleen, jätti jälkeensä vain ja ainoastaan hyviä muistoja!!!

Läsi-Lassesta ei Sarille ole montaa kuvaa  kertynyt, mutta Sukupostista pääsette näkemään muutamia laadukkaita otoksia, olkaa hyvät!

http://www.sukuposti.net/hevoset/lasi-lasse/140816

Lapan kotiinpaluu ja tutustumista Er-hevosiin, kuvassa myös Vip ja Niilo.