tiistai 30. lokakuuta 2012

Mari, ruma kuin rullatuoli ja vihainen kuin mikä...

Kyllä, uskokaa tai älkää, mutta juuri tällä myyntipuheella Sari osti kolmannen hevosen. Suomenhevostamma R.R. Mari tuli siis samassa kyydissä Läsi-Lassen kanssa, ja juuri nuo adjektiivit pitivät todella hyvin paikkansa!

Mari oli 5-vuotiaana jo ehtinyt kiertää useilla omistajille, ja ilmeisesti siitä syystä luottamus ihmisiin oli mennyt totaalisesti. Marin ainoa vastaus ihmisen läsnäoloon oli puolustautuminen, joka tekikin arjesta selviytymisestä aika haastavaa... Vuosien saatossa Mari on ainakin jollain tasolla oppinut luottamaan Sariin, vaikka se perusluonne kuulemma edelleen on epäluuloinen. Sillä pitää vaan olla tosi tarkat rutiinit, eikä se siedä mitään pallutteluja ja halaamisia (niinkuin ei minun mielestäni yksikään itseään kunnoittava villihevonenkaan...) ja arki sujuu kun hommat tehdään jämptisti ja that´s it.

Marin ratsukoulutus olikin erikoinen tapaus, sillä kun se puolustus on ainoa vaihtoehto, niin myös ratsuksi opiskelu suoritettiin vaihtoehtoisia reittejä pitkin, ja se kesti normaalia pidempään. Marilla nimittäin oli hurmaava tapa puraista ratsastajaa jalkaan jos ja kun ei pitänyt pohkeen aiheuttamasta paineesta! Hmm, en oikein tiedä pitäiskö munkin kokeilla tuota, kun noi ratsuhommat on vähän niinku prosessissa!!!
No, tästä selvittiin kun Mari sai alkuun määrätä vauhdin ihan itse, välillä ei menty mihinkään ja välillä lähdettin tallinpihasta täyttä laukkaa maastoon! Ei muuta ku satulasta kiinni ja menoksi!

Tästä oli juuri se hyöty että Mari on nykyään todella herkkä, pienillä avuilla liikkuva hevonen jonka askellus on todella joustavaa ja letkeää! Ei se kuulemma mikään työnarkomaani ole, mutta tekee kaiken mitä pyydetään ja se kuulemma riittää! Marille on luvattu että täältä se ei lähde enää mihinkään kiertoon, joten eläkepäiviä odotellaan! Josko se siitä vähän leppyisi vanhetessaan!

Ei siitä todellakaan kaunista saa tekemälläkään, mutta ei täällä noi muutkaan (allekirjoittanutta lukuunottamatta) mitään pesunkestäviä kaunokaisia ole. Marille on suotu aivan järjetön luontainen tasapaino, joka kuulemma on hyväksi noissa ratsuhommissa, ja lisäksi Mari ei turhista hötkyile. Se esimerkiksi on noista talvisodan jälkeläisistä ainoa joka ei ilotulituksista hätkähdä! Usein uudenvuodenaattona Mari mutustelee rauhassa kaikkien muidenkin heinät, kun muu lauma tuijottelee taivaalle ja säpsähtelee niitä raketteja. Hölmöjä, sanon mä. Ja ennen kun ehditte kysyä, meikkis on tallissa silloin kun raketit räjähtelee, ei siksi että mä niitä pelkäisin, vaan siksi ku.... no what ever, en halua selitellä.... No okei, ehkä joskus vähän oon hätkähtänyt moisia kapistuksia. No niin, se siitä, seuraavaan postaukseen, olkaa niin hyvät!


Mari kauneimmillaan, eli talvikarvassa ja korvat hörössä, harvinainen kuva hänestä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti