sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Poika on tullut kotiin!






No niin, nyt se päivä sitten koitti, poika tuli kotiin... Nimittäin tuo paljon puhuttu Niilo palasi laitumelta kotiin. Ja olihan se kieltämättä vähän kasvanut, mutta yllätyksekseni se ei isotellut yhtään kotiin tullessaan, joten en minäkään jaksanut alkaa elvistellä. Antaa pojan olla rauhassa, katotaan sit joskus sitä herraisoherra-asiaa!

Tuossa on teille muutama kuva laitumelta, aika kivalta näytti kun pojat sai laiduntaa tuolla jokivarressa, ja laitumella oli paljon mäkiä. Huomasi kyllä Niilon kropassa pienen muutoksen, jätkä oli tehnyt vähän lihasta! Se olikin aika kuikelo täältä lähtiessään, ihan hyvä että on vähän, huom vähän, enemmän hevosen näköinen. Eihän se siis ikinä tule saavuttamaan mun atleettisen vartalon mittoja, mä olen kuitenkin one and only, mutta annetaan sille nyt kuitenkin mahdollisuus näyttää mahtavuutensa.



Jätkien jokivarsilaidun


Riimu oli omituisesti kutistunut kesän aikana, tai sit pää oli turvonnut...


Niilo-fanclub

Hei älä mee, ketä mä sit fanitan?






Laitumelta lähti yks pikkukaveri oikein Niiloa saattamaan kotimatkalle, se piti selvästi Niiloa ihan idolina, jotenkin tuijotti sitä niin ihailevasti! Niilo sai erityismaininnan rauhallisesta luonteesta, se ei kuulemma ollut yhdenkään hevosen kanssa edes yrittänyt tapella, vaikka haastajia kuulemma riitti! Ihan hyvä ominaisuus, ei täällä meillä mitään hankaluuksia kaivatakaan!







Niilo pääsi (joutui) ensimmäistä kertaa elämässään matkustamaan trailerissa. Niin katsos kun me kunnon hevoset yleensä matkustetaan Sinisellä Enkelillä, mutta kuulemma on ihan hyvä tottua vähän kevyempäänkin kuljetuskalustoon. Hyvin se siinä kuulemma matkusti, ei voinut olla pahat oltavat kun ei ollut kotiin tullessaan edes hikinen.

Nipa joutuu nyt muutaman päivän olemaan omassa tarhassaan yksin, että taas tottuu kotipaikkoihin ja sit hän pääsee laumaan, tosin vähän pienempään sellaiseen. Joko Vip tai Ransu saavat pitää hänelle seuraa, tuon Eidan kanssa hän ei voi nyt olla kun Eida ei ole tiine, ja Niilo saattaa olla jo löytänyt miehisyytensä. Niilo saa varmasti sit joskus harjoittaa rakkauden lähettilään hommia, mutta siihen menee vielä hetki.










Ja onhan se niinkin että tilalla voi olla vaan yksi jalostusori kerrallaan, vai mitä?!

lauantai 29. syyskuuta 2012

Omppu, siitä se ajatus sitten lähti...


No niin, kun täällä Laitilassa on satanut nyt suurinpiirtein 27 päivää putkeen, meistä kukaan ei ole saanut mitään treeniä osakseen. Arki-iltoina on niin pimeää että tuonne maastoon emme ole lähteneet, ja viikonloput täällä on kulunut aitojen uusimisen parissa, kun kuulemma sitä Niiloa varten pitää olla kaikki niin hienoja että!!! Alkaa pikkuhiljaa ärsyttää toi Niilo-huuma, hei haloo, se on vaan hevonen, ja ihan keskenkasvuinenkin vielä.

Anteeksi, poikkesin hieman aiheesta, jatketaampa siis hevoslaumamme esittelyä, ja kronologisessa järjestyksessä tietenkin.

90-luvun lopussa tuo Sari oli vielä ihan järjissään, harrasteli hevosten kanssa ihan tosissaan mutta omaa hevosta sillä ei ollut. En tiedä mitä tapahtui, mutta tavattuaan Ompun, siis Ommel oikealta nimeltään, Sarin oli vaan pakko ostaa se, ensimmäinen oma hevonen. Erikoinen tilanne, Omppu oli silloin 5-vuotias, ravurisukuinen höyryjyrä, jonka selässä oli muutamia kertoja käyty. Ei ehkä se ideaalein vaihtoehto ensimmäiseksi hevoseksi, mutta kuulemma Ompun luonne oli aivan mahtava.

 

Ja ihan kivasti heillä sujuikin, Ompusta tuli aika hyväkin ratsu, sillä hypättiin ihan mainittavan korkuisia esteitäkin, kävivät muuten kerran Ypäjällä hyppäämässä Derbyradan kaikki esteet. Se on jäänyt ton Sarin mieleen aika hienona tapahtumana, toivottavasti se ei pakota mua niihin samoihin kuvioihin... Omppu on kova tekemään töitä, harmi että hänen rakenne ei ole ratsulle se paras mahdollinen, enemmän Omppu siis loistaa teknisellä taitavuudella kuin sujuvasti peräänannossa liikkumisella. Mutte ei se menoa haittaa, Omppu on semmonen Sarin "terapiaratsu", sillä jos jonkun hevosen kanssa joku liike ei oikeen suju, niin Ompun selkään mennessä tietää että sieltä se tulee, mukisematta! Näistä koulukiemuroista Omppu ansaitsee erityismaininnan avo- ja sulkutaivutuksista sekä pohkeenväistöstä, sekä käynnissä että ravissa.

Voipi olla että Ompun nuoruusvuosina Sari vähän innostui treenaamisesta ja se kävi vähän Ompun etupolvien päälle. Näin vanhoilla päivillään (mummo on jo 18-vuotias) tuo työntekeminen on vähän toisaikaista, joskus on vähän raskaampi askel, silloin otetaan rauhallisesti ja toisena päivänä voi jalka nousta kuin nuorena konsanaan! Omppu taitaa olla tolle Sarille tosi tärkeä, niillä on semmoisia herkkiä hiljaisia hetkiä aika usein... Hrr, ihan värisyttää moinen läheisyys, tämmöselle aavikon kuninkaalle se on ihan vieras käsite.

No niin, sit voin viimein kertoa omat huomioni kyseisestä karvakorvasta. Ensinnäkin, sillä on toi oma lauma, jossa on siis pelkkiä suomenhevosia. Se on ihan sairaan riippuvainen siitä laumasta. Heti jos yksikin kavereista on jossain vähän kauempana duunissa, se huutelee tossa aidalla ihan hulluna. Se voi jopa unohtaa syödä!!! Siis mä ihmettelen että toi rotu ei oo vielä kuollut sukupuuttoon jos siellä on geeneissä tommonen mutaatio että ruoka ei joissain tilanteissa maistu. Ja sit kaiken lisäksi, tää rouva on niin tottunut tuohon pihattoelämään, että kun hänet aina välillä törkeästi lukitaan talliin yöksi, se ei pysty juomaan siellä vettä. Ja sit ihan kauhealla kiireellä ulos ja juomaan. On se vaan pimee.





Ratsastuskuvat ottanut Sari Rintamäki



No, meitä on moneen junaan, ja oon valmis olemaan vähän suopeampi näille suomenhevosille, on ne niin erikoisia hevosia! Ja uskotteko että silloin kun Sarilla oli pelkkiä suomenhevosia, se ajatteli että onpa hänelle osunut valtavan isopäisiä hevosia. No eipä Sari silloin tiennyt miten isopäisiä hevosia sieltä oli vielä tulossa...

Laitan tähän loppuun vielä pikku musiikkiesityksen, yritän aina löytää joka hevoselle jollain tapaa sopivan biisin! Nauttikaa! Tässä kohtaa nokkelimmat jo arvaakin että Ompulla on vakavahko työnarkomania...








lauantai 22. syyskuuta 2012

Kuka on kukin Laitilassa!

No niin, nyt kun ei noista meikäläisen treeninpoikasista olla vielä saatu mitään kuvamateriaalia, kun touhutaan aina ton Sarin kanssa kahdestaan, niin pidetään tässä välissä pieni esittely tilamme hevosista ja muista eläimistä. Ymmärrän että olette pettyneitä tähän päätökseen, blogissa pitäisi minunkin mielestä käsitellä vain ja ainoastaan minua, mutta suotakoon näille muille vähäpätöisille otuksille osa julkisuuden valokeilasta! Lupaan palata blogin varsinaiseen tarkoitukseen, eli treenipostauksiin heti kun saamme edes joitain kuvia ko. tilanteista!

Eli, meitä hevosia on tilalla 8. Kahden kulttuurin välinen kuilu on valtava, sillä meistä (onneksi) valtaosa eli 5 on ER-hevosia ja loput 3 suomenhevosia. Kuulemma kulttuurierot ovat niin vahvat, ettei meitä voi pitää edes samassa laumassa. Noi suomenhevoset on ihan sekoja, ne vaan toitottaa siitä talvisodasta jossa (kuulemma) heidän isovanhempansa taisteli, ja joiden ansiosta saadaan nyt nauttia tästä ihanasta maasta. Sit jos niille vähän kertoo totuuksia siitä miten meidän esivanhempamme on mm. nähnyt Neuvostoliiton kaatumisen, niin ne vetää herneet nenään heti ja ryhtyy aika vahvalle puolustuskannalle. Tuo keskustelu on selvästi niin arka paikka heille, etten oo sit enempää lähtenyt haastamaan, vaikka me kaikkihan tiedämme kuka sen haasteen voittaisi, vai mitä?!
Ja oon kyllä huomannut pienen aukon heidän tarinassaan, jos kerta se talvisota on niin koettu ja nähty, miks ihmeessä nämä pelkää ilotulituksia? Eikö ne talvisodan paukut ollu kuitenkin aika paljon pahempia ku pari pikkukiinalaista? No, kukin muodostaa oman elämänkertansa, perustuu se sit muunneltuun totuuteen tai ei.

Meidän hevosten lisäksi täällä asustaa 2 koiraa, Demi ja Takku, joista erityisesti Takku on todella ärsyttävä... Se käy aina ärsyttämässä tossa aidalla, onneks se tajuaa lähteä kun vähän polkasen jalkaa. Demi on sentään järkevä, ei oo ihan iholla.

Ja pari-kolme kissaakin tossa pyörii, ne ei aiheuta onneks mitään tilanteita kun ovat ihan omissa maailmoissaan.

Mutta sitten, se kaikista ärsyttävin otus, eli Possu! Kyllä, se on minisika ja nimeltään Possu. Siis miten mielikuvituksetonta antaa possulle nimeksi Possu... Sehän vasta mukavaa olis ku meidätkin olis nimetty Heppa 1,2 ja 3 tyyppisesti. No, oli miten oli, tää kyseinen possu on aivan tajuton. Se luulee omistavansa koko tilan, kikkailee ympäri tiluksia ja röhkii mennessään. Se siis syö meidän ruohoa, omenoita, porkkanoita, leipiä ja ajankuluksi vielä nostaa perunatkin maasta, luonnollisesti syö nekin. Ja pari kertaa se on muka vahingossa tullut mun tarhaan!!! Jumankauta, voin kertoa että lähtönopeuteni oli salamaan verrattavissa kun ajoin sen pois mun mailta! Possun onneksi silläkin on hyvä lähtönopeus, se on tommoseksi munakoisoksi yllättävän nopea lyhyillä matkoilla!  Että tämmösillä kavereilla täällä pitää tulla toimeen, mä esittelen nää mun hevosystävät vielä omissa postauksissaan, ettei varmasti jää mitään kertomatta.

Laitan tähän nyt edes yhden kuvan, kun tiedän että niitä kuvia kaipaatte! Tässä erikoisella kuvakulmalla otetussa potretissa on Niilo, eli Nils Holgerson, semmonen kaveri joka luultavasti on tällä hetkellä kasvanut jopa mua isommaksi... Se on ollu koko kesän laitumella, ja tulee ensi viikolla kotiin. Saas nähdä kuka elvistelee ja kenelle....




lauantai 1. syyskuuta 2012

Matkustaa voi näköjään näinkin!








Vaikka tuossa julistinkin että kuorma-auto on se ainoa oikea kuljetuksen muoto meille ER-hevosille, on kuulemma hevosia ollut tapana kuljettaa ihan trailerissakin. Tosin rotumme edustajat ovat usein sen verran isoja, että usea traileri on vähän ahtaanoloinen. Siitä huolimatta siinä pitäisi jonkin verran pystyä matkustamaan, ja juuri tästä syystä olen kokenut erittäin hyväksi sen että traileriin pääsee rauhassa tutustumaan ennen suunniteltua matkustusta.

Meillä pidettin eräänä sunnuntaipäivänä juurikin tämmöiset trailerisulkeiset, ja ihmettelen suuresti miten kaikista pihallamme jököttävistä elukoista siihen treeniin piti napata juuri mut... Tarvitaan kuulemma blogimateriaalia. Arvasin että julkisuudella on varjopuolensa. No, kun minut kerran oli pyydystetty tehtävää suorittamaan, käydäänpä se nyt yhdessä läpi:

Lähtökohtaisesti ajatus on sellainen että traileri pitää jollain konstilla saada tuntumaan kivalta paikalta, tai edes sen verran siedettävältä että sinne on mukava kävellä. Sisustuksellisesti traileri on vähän haastava, mutta tässä kohtaa onkin sillä ihmisellä iso vastuu. Se koko tilanne kun pitäisi saada miellyttäväksi, ja miellyttävyyteen ei kuulu melskaaminen, kiireessä sohiminen sun muut tempaukset, joita joskus näkee tehtävän.

Kohtaaminen trailerin kanssa, mahtuuko ylväs ori tuonne varmasti?
Meillä se aloitettiin ihan vaan suoraan tallista, käveltiin trailerin taakse, sain hetken katsastaa mm. harjakorkeuden ja tarkastaa lastaussillan tukevuuden. Sen jälkeen alkaa kärsivällisyyttä vaativa osuus, nimittäin sinne traileriin kävely. Meillä on siitä mukavaa että ei haittaa vaikka siinä vähän aikaa ihmetellään, tuo omistaja antaa meille kivasti aikaa, mutta on se sen verran skarppina, että ei päästä meitä esimerkiksi peruuttamaan pois kohteesta, vaan ainoa tie on eteenpäin, vaikka askel tänään ja toinen huomenna.

Eiku eteenpäin vaan!
Tutun ihmisen vierellä oli kiva kävellä traileriin, vaikka se onkin vähän epämiellyttävä laitos. Kun päästiin sisälle, oltiin vaan hetki, ja peruutettiin takaisin ulos. Näin toistettiin muutama kerta, jotta ymmärsin ettei trailerissa tapahdu mitään ikävää. Siellä trailerissa ollessani en myöskään saanut omin nokkineni lähteä peruuttamaan ulos, vaan topakka prrr pysäytti mut niille jalansijoille ja odotin seuraavaa ohjetta.


Rohkeutta pappa!

Aina välillä sain vähän aivohierontaa, kun kuulemma vaikutin vähän huolestuneelta! Raukeasta ilmeestä huolimatta haluan korostaa olevani pesunkestävä villihevosten kuningas, valokuvat on niin armottomia, kun ne vangitsee just nämä arvolleni epäsopivat ilmeet ja eleet...


Hieronnan jälkeen avoimin mielin kohti tuntematonta.

Hei tämä ei satukaan!

Eikä vieläkään tunnu missään!

Siis jos joku olis kertonut että täällä on buffet-pöytä katettuna niin olisin asunut täällä jo jonkin aikaa! Nam, kauraa!
Ja sama takaperin!




Huh, taas tukevaa maata kavioiden alla1

Aivohieronnan jälkeen olin taas valmis seuraavaan vaiheeseen eli kävelemään traileriin vähän ahtaammasta välistä. Nämä ekat kikkailut oli tehty niin että trailerin väliseinä oli avattu, ja kun totesin että sinne kävely on helppoa ku heinänteko, panokset koveni! Eli väliseinä keskelle, ja sinne piti sit ujuttautua! Kieltämättä vähän otin kylkikontaktia, mutta Sari meni niin rohkeasti edellä että ajattelin seurata sitä lähes yhtä rohkeasti! Ja yllätys yllätys, hengissä selvittiin siitäkin!

Kylkikontakti vähän jännitti...

...mutta mahduin, kuulemma nippanappa!

No niin, luukut kiinni ja matkalle, ei tässä ole koko päivää aikaa odotella.

Ja kun lastaus on suoritettu ylläolevan kaavan mukaan, on lopputulos kuvan oloinen; itse olen sitä mieltä että eipä siinä nyt ollut mitään ihmeellistä, tää on niin nähty. Sari vaikuttaa aidosti ylpeältä meikäläisestä, on se jännä juttu miten pienestä se on kiinni!