Omppu, siitä se ajatus sitten lähti...

No niin, kun täällä Laitilassa on satanut nyt suurinpiirtein 27 päivää putkeen, meistä kukaan ei ole saanut mitään treeniä osakseen. Arki-iltoina on niin pimeää että tuonne maastoon emme ole lähteneet, ja viikonloput täällä on kulunut aitojen uusimisen parissa, kun kuulemma sitä Niiloa varten pitää olla kaikki niin hienoja että!!! Alkaa pikkuhiljaa ärsyttää toi Niilo-huuma, hei haloo, se on vaan hevonen, ja ihan keskenkasvuinenkin vielä.

Anteeksi, poikkesin hieman aiheesta, jatketaampa siis hevoslaumamme esittelyä, ja kronologisessa järjestyksessä tietenkin.

90-luvun lopussa tuo Sari oli vielä ihan järjissään, harrasteli hevosten kanssa ihan tosissaan mutta omaa hevosta sillä ei ollut. En tiedä mitä tapahtui, mutta tavattuaan Ompun, siis Ommel oikealta nimeltään, Sarin oli vaan pakko ostaa se, ensimmäinen oma hevonen. Erikoinen tilanne, Omppu oli silloin 5-vuotias, ravurisukuinen höyryjyrä, jonka selässä oli muutamia kertoja käyty. Ei ehkä se ideaalein vaihtoehto ensimmäiseksi hevoseksi, mutta kuulemma Ompun luonne oli aivan mahtava.

 

Ja ihan kivasti heillä sujuikin, Ompusta tuli aika hyväkin ratsu, sillä hypättiin ihan mainittavan korkuisia esteitäkin, kävivät muuten kerran Ypäjällä hyppäämässä Derbyradan kaikki esteet. Se on jäänyt ton Sarin mieleen aika hienona tapahtumana, toivottavasti se ei pakota mua niihin samoihin kuvioihin... Omppu on kova tekemään töitä, harmi että hänen rakenne ei ole ratsulle se paras mahdollinen, enemmän Omppu siis loistaa teknisellä taitavuudella kuin sujuvasti peräänannossa liikkumisella. Mutte ei se menoa haittaa, Omppu on semmonen Sarin "terapiaratsu", sillä jos jonkun hevosen kanssa joku liike ei oikeen suju, niin Ompun selkään mennessä tietää että sieltä se tulee, mukisematta! Näistä koulukiemuroista Omppu ansaitsee erityismaininnan avo- ja sulkutaivutuksista sekä pohkeenväistöstä, sekä käynnissä että ravissa.

Voipi olla että Ompun nuoruusvuosina Sari vähän innostui treenaamisesta ja se kävi vähän Ompun etupolvien päälle. Näin vanhoilla päivillään (mummo on jo 18-vuotias) tuo työntekeminen on vähän toisaikaista, joskus on vähän raskaampi askel, silloin otetaan rauhallisesti ja toisena päivänä voi jalka nousta kuin nuorena konsanaan! Omppu taitaa olla tolle Sarille tosi tärkeä, niillä on semmoisia herkkiä hiljaisia hetkiä aika usein... Hrr, ihan värisyttää moinen läheisyys, tämmöselle aavikon kuninkaalle se on ihan vieras käsite.

No niin, sit voin viimein kertoa omat huomioni kyseisestä karvakorvasta. Ensinnäkin, sillä on toi oma lauma, jossa on siis pelkkiä suomenhevosia. Se on ihan sairaan riippuvainen siitä laumasta. Heti jos yksikin kavereista on jossain vähän kauempana duunissa, se huutelee tossa aidalla ihan hulluna. Se voi jopa unohtaa syödä!!! Siis mä ihmettelen että toi rotu ei oo vielä kuollut sukupuuttoon jos siellä on geeneissä tommonen mutaatio että ruoka ei joissain tilanteissa maistu. Ja sit kaiken lisäksi, tää rouva on niin tottunut tuohon pihattoelämään, että kun hänet aina välillä törkeästi lukitaan talliin yöksi, se ei pysty juomaan siellä vettä. Ja sit ihan kauhealla kiireellä ulos ja juomaan. On se vaan pimee.

Ratsastuskuvat ottanut Sari Rintamäki

No, meitä on moneen junaan, ja oon valmis olemaan vähän suopeampi näille suomenhevosille, on ne niin erikoisia hevosia! Ja uskotteko että silloin kun Sarilla oli pelkkiä suomenhevosia, se ajatteli että onpa hänelle osunut valtavan isopäisiä hevosia. No eipä Sari silloin tiennyt miten isopäisiä hevosia sieltä oli vielä tulossa...

Laitan tähän loppuun vielä pikku musiikkiesityksen, yritän aina löytää joka hevoselle jollain tapaa sopivan biisin! Nauttikaa! Tässä kohtaa nokkelimmat jo arvaakin että Ompulla on vakavahko työnarkomania...