torstai 20. helmikuuta 2014

Hevonen kuin hevonen ansaitsee oikean ihmisen

Kovin tuli mahtipontinen otsikko, tällä ajattelin lähteä pohtimaan erilaisia hevosia tulevan hevosenomistajan näkökulmasta. Käyn tässä lähiaikoina läpi erilaisia vaihtoehtoja, joita joutuu pohtimaan hevosta hankkiessa. Huomio, ennen kuin otat tekstin liian tosissasi, muista, kirjoittaja olen minä, Sari, joka rakastaa tarkastella elämää sarkastisten lasien läpi! Tässä on siis ultimaattinen totuus, huumorilla höystettynä!

Ori, tamma vai ruuna. Varsa, nuorukainen vai kokenut konkari. Täysiverinen, puoliverinen vai kylmäverinen. Näitä ja kaikkia näiden yhdistelmiä tässä tullaan käymään läpi ja loppujen lopuksi tulet toteamaan että eihän mulle sovi siis yhtään mikään kavioeläin, jatka siis My Little Poneilla leikkimistä!

Aloitetaanpa helpoimmasta, eli hevosen sukupuolesta. Niitä on siis kaksi, on joko ori tai tamma. Orin voi myös näppärästi muuntaa ruunaksi, muutaman sadan euron panostuksella hevonen elopaino kevenee muutaman sataa grammaa, ja ihmisen mieli kevenee kilokaupalla!

ORI

Kyllä, se kannattaa aina kirjoittaa isoilla kirjaimilla, ja se kannattaa myös tiedottaa kanssakulkijoille toistuvin väliajoin. Ei ole kerta eikä kaksi kun olen todennut mm. kisapaikalla orihevosen kuljettavan nuorta hoitajatyttöstään kiimaisen tamman luota toiselle, ja kuullut narun päässä raahautuvan tytön vaimeat "tää on ori varokaa" kiljahdukset. Tilannehan on tässä vaiheessa jo totaalisen menetetty. Jos et pärjää (ja pärjäämisellä tarkoitan tilanteessa kuin tilanteessa pärjäämistä) vanhan ruunan tai tamman kanssa, älä koske orihevoseen. Tai jos kosket, tee se orihevosen karsinan kalterin välistä, mutta älä missään tapauksessa avaa sitä ovea!!! Koska se on ORI. Oria panettaa 365 päivää vuodesta, ja tarvittaessa 24 tuntia vuorokaudessa. Jos tapaat orihevosen jota ei paneta, se on luultavasti vakuumipakatussa muodossa K-kaupan leikkelehyllyssä.

Miksi niitä oreja sitten on olemassa jos niiden käsittely on lähes hengenvaarallista? No kun pitäähän juuri tämän kultamussukan upeat länkisääriventovuohispäistärikkö-geenit siirtää tuleville sukupolville. Niin, juuri noita geenejähän kannattaa vaalia.
Tosiasiassa orihevonen on kyllä sukunsa jatkaja, mutta sen lisäksi orihevonen on ihan yhtä mukava harrastus- tai kisakumppani kuin ruuna tai tamma. Siis jos yhä edelleen olet pärjäävinäsi sen kanssa!

Orihevosen elämä kulkee monotonisen samoja raiteita päivästä toiseen, eli orihevosen kanssa muista rutiinit, rutiinit, rutiinit. Älä poikkea niistä, orihevonen menee erityisen sekaisin rutiinien muuttuessa.

Erityisen raskasta aikaa sekä omistajalle että orihevoselle on kevät, jolloin ainoat hajut joita orihevonen haistaa on kiimaiset tammat. Tämä aiheuttaa tietysti ihan luonnollista hevonen ryhdin parantumista (lue; pää nousee 3 metrin korkeuteen ja laskee sieltä joskus syksyllä) mahdollista uhittelua kilpakosijoille ja joissain tapauksissa myös ruokahalun huonontumista. Orihevonen vahtii laumaansa yötä päivää, ja sinun tehtäväsi on miettiä tarkkaan miten saat orihevosen kevään ja kesän kulumaan mahdollisimman stressittömästi. Onko se yötä päivää ulkona, jolloin se saa toteuttaa lauman vahtimistarvettaan, vai otatko sen yöksi sisälle, jolloin se saattaa jopa levätä hetkisen. Mieti myös miten sijoitat orin tarhan suhteessa tallin muihin tarhoihin. Oria ei tule eristää saunan taakse siten että se ei näe muita hevosia. (näinkin olen nähnyt tehtävän, ja arvatkaapa onko sitä oria kiva taluttaa sieltä saunan takaa talliin kun se matka on sen ainoa tilaisuus kohdata muita hevosia...) Paras paikka orin tarhalle on mahdollisimman keskellä muita hevosia, niin että se näkee muut kohtalaisen vaivattomasti. Toki, jos tallissasi on useampia orihevosia, sijoittelua tulee miettiä vielä vähän tarkemmin. En nyt kuitenkaan ota siihen sen enempää kantaa, sillä yleisesti ottaen on toivottavaa että tallissa on vaan yksi orihevonen.

Tekstiä luettuasi saattaa tulla olo että orihevonen on ihan vihonviimeinen otus, jonka kanssa ei millään tasolla tule toimeen ja se napsii pikku hoitajatyttöjä välipalaksi. No, sikäli tuossakin on totuuden siemen, että orihevonen on innostuessaan melko, sanoisinko, railakas. Ja ihan vahingossa saattaa talloa varpaillesi, nakella niskojaan siten että kovat kallonne osuvat yhteen ja kaupan päälle vielä kiskoa solisluusi sijoiltaan. Mutta minkäs sitä vietilleen mahtaa, se vaan kuuluu orihevosen elämään, eikä sitä viettiä tule estellä. Mutta, kaiken tämän lisäksi orihevonen on usein paljon rohkeampi kuin kiveksettömät kaverinsa. Rohkeudesta on äärettömästi apua esimerkiksi hevosen kouluttamisessa. Että on siinä orissa hyvätkin puolensa! Ja onhan se komia katella!!!

Summa summarum, osta orihevonen jos tallisi on rauhallinen, oria varten varattu tarha on tarpeeksi keskeisellä paikalla ja "oriinkestävä", ja oria käsittelevät ainoastaan asiansa osaavat, aikuiset ihmiset. Usko pois, orin kanssakin elämä voi olla (ainakin silloin tällöin) ihan siedettävää!

Kuvituksena "elämäni orihevonen" Valmet

Oriasemalla on vähän tunteet pinnassa, niin paljon vahdittavaa, niin vähän aikaa..

Kotitarhassa (keskellä pihaa) tarkkailemassa laumaansa
Kuvassa näkyy suussa oleva ketju, jota ilman ei oria meillä liikutella.

Rentona, kerrankin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti