sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Pyhäpäivän (p)askareet

Sunnuntaiaamu valkeni sumuisena ja vielä vähän tuulisena. Yöllä oli ihan kunnon myrsky, ja rouvaraskeveot olivat suditelleet pihattotarhassaan niin läheltä aitaa että oli mennyt slaidit vähän pitkäksi ja langathan siitä oli menneet nips naps vaan poikki. Aamulla Eida löytyi pihalta syömästä ruohoa, mutta ihme ja kumma, Ransu (joka yleensä on se karkuri) oli vähintäänkin huolissaan omassa aitauksessaan, vaikka siitä langan yli olisi voinut vaan kävellä vapauteen.

Osimoilleen tästä oli slaidattu


Tuhot olivat onneksi jääneet niin pieniksi, etten joutunut kuin korjailemaan langan muutamasta kohdasta ja uusimaan muutaman eristimen, ja rauhallinen arki palasi taas Laitilaan.

Eida, karkuri

Ransu skarppina

Paitsi että ei palannut.

Heinäkasalta erkaantui toinen suomenhevosista, Mari, joka siis siirtyi seisoskelemaan tarhan toiseen päähän. Kun hevonen lopettaa syömisen on tilanne aina vakava. Mari jo vähän etsiskeli sopivaa piehtarointipaikkaa.  No, sen enempää ihmettelemättä Mari narun päähän ja reipas aamukävely maastossa. Kovin kipuinen ei Mari ollut, elintoiminnot olivat vielä ihan normaalit, mutta joku pieru siellä oli hukassa kuitenkin. Maastolenkin jälkeen homma rauhoittui, ja nälkä oli Marilla kova, ei muuta ku heinäkasalle syömään. Huh, nämä mysteeriähkyt on aina yhtä inhottavia, kun ikinä ei tiedä miten vakavaksi tilanne voi äityä.


Puun takaa kurkkii Mari, nyt jo hyvinvoivana.


Tästä toipuneena aika kului leppoisasti tarhoja siivoillessa, lumensulaminen paljastaa viimeistään kaikki ne lumen alle hautautuneet paskakasat. Toisaalta, tämähän tarkoittaa vaan sitä että kevät on tulossa!

Tiedättehän sen ihmeellisen sanonnan kun kevät tulee niin räystäät tippuu... No meillä ne räystäät tippuu ihan oikeasti! Taannoisen Eino- tai Seija-myrskyn tuhoja. 




 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti