maanantai 24. helmikuuta 2014

Powerwalk on sunday afternoon

Tänään oli tallinpitäjällä aika laiska päivä. Aamutoimien jälkeen tein sen virheen että söin ruokaa, ja unihan siinä tuli... No, sallin itselleni päivänokoset silloin kun kroppa sitä vaatii, tahti on kuitenkin koko viikon aika tiivis, joten ei pikku levosta ainakaan haittaa ole.

Päivänokosien jälkeen lähdin kiusaamaan hevosia, ja kiusaamisen kohteiksi joutuivat Raaka-Arska, jonka kanssa lähdin maastoon, taluttaen. Arska on semmonen mussukka että hän kaipaa säännöllistä sidbäckiä, joten talutusretket on oikein hyviä hänelle! Kerran hän yritti aika rajustikin poistua paikalta, mutta huomattuaan etten antanut yhtään periksi, lopetti sen heti. Sitä itse vaan miettii miksen saa pidettyä yhtä pikkuvarsaa kädessä, kun kuitenkin iso suomenhevonen siinä pysyy. Ehkäpä se ketju suussa vaikuttaa kuitenkin sen verran.

Seuraavaksi vuorossa oli Mari, jonka kanssa lähdin  ratsastaen maastoon. Tiet on jo niin sulia, että lähes joka paikassa pääsee hyvin menemään, näillä kengättömilläkin. Mari oli oikein positiivinen koko ratsastuksen ajan. Se on erikoinen hevonen, inhoaa ihmistä yli kaiken muuten, mutta ratsastuksessa toimii kuin ihmisen mieli, ei juuri missään laita hanttiin. Näköjään yhteen hevoseen ei voi millään mahtua kaikki hyvät ominaisuudet!

Ja sitten rouvat raskeveot. Ransu on jo selvästi kaivannut aktivoitumista, on ollut tässä vähän kiirusta kaikkien muiden juttujen kanssa, ja heidät on vähän jätetty paitsioon. Mutta nyt kun päästiin maastoon taluttelemaan, oli Ransu aivan innoissaan. Kuuliaisesti käveli, ja takaisin päin tullessa ajattelin kokeilla josko ihan juoksuksi laitettaisiin!!
Tadaa, kyllähän se Ransulle sopii, ravi nyt on ihan homojen hommaa, eiku pukkilaukalla kotia kohti! Sai siinä rouva tallinpitäjäkin laittaa kumisaapasta toisen eteen jotta homma ei leviä ihan käsiin. Muutaman kerran kokeilin hallittua ravipätkää, ja jokainen kerta päättyi pukkilaukkasekoiluun! Hauska tapaus!



Eida-rouva puhisi totuttuun tapaansa, ja oli hänkin aika reipas, vähän väliä sipsutteli nättiä ravia vierellä. Pari kertaa piti vähän jarruttaa, kun naru kiristyi vähän liikaa! Yhdessä alamäessä sitten rouvan touhotus kostautui, ja liukkaalla nurmella hän pyllähti perseelleen. Höh, vähänkö noloa. Väittävät että hevoset ei opi syy-seuraus-menetelmällä. Eida ainakin oppi, loppumatkan tuli niin rauhassa, perse mudassa!




Ja muuten, sihisin, puhisin, älämölötin taas kun toin pikkuLemmyn sisälle. En tiedä miten paljon nuo äänet auttaa, mutta ainakaan tänään se ei päässyt irti.

Hyvä päätös sunnuntaille, ensi viikosta tulee taas paljon parempi!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti