Oltiin taas sunnuntaista tiistaihin ton Arskan hoidettavina, kun Sari oli jossain reissussa. Elämä sujui hyvin rauhallisissa merkeissä, eipä täällä oo aihetta stressaamiseen vaikka Sari olis poissa.
Äijäpalkinto menee kuulemma Arskalle siitä syystä, että hän päätti eräänä iltana taluttaa Ransun ja Niilon yhtäaikaa tarhasta sisälle! Siis sitä ei oo meillä tapana tehdä, varsinkaan tuollaisille keskenkasvuisille mastodonteille kun niistä ei aina voi tietää mihin suuntaan ne singahtaa seuraavaksi. Kuulemma kaikki meni ihan sujuvasti, mutta tätä tapaa emme tietenkään voi suositella yleiseen käyttöön. Tuskin tässä kenelläkään niin kova kiire on että hevosia pitää talutella nippu kerrallaan!
Ja sitten muutama kuva sunnuntaisen ratsastusreissun jälkimainingeista. Oltiin Sarin kanssa tuolla maastossa ihan vaan kävelyllä, kun tie oli sen verran liukas ettei se päästänyt mua edes ravaamaan, saatikka sit laukkaamaan tuulen lailla. Sekös mua vitutti, yritin siinä tylsistyneenä hypätä pystyyn pari kertaa mutta Sari sanoi ensin että perkele ja toisella kerralla että saatana, ja täytyy myöntää mutta mä vähän pelästyin ja jatkoin matkaa. Eihän tosta Sarista tiedä jos se vaikka hermostuu oikeesti, sehän voi vaikka jättää mut yksin tonne metsään.... Apua.
Kuvat on otettu vasta kun palasimme tallinpihalle, ja siinä yritin ihan vähän näyttää tolle isopääArskalle (siis sille hevoselle) että kuka on kingi.
Se yritys tietty kuivui kokoon viimeistään siinä vaiheessa kun Sari jostain syystä taas halus halata mua. Siis yök, tää on tosimiesten hommista kaukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti