Sitä oltiin niin järkevinä tänään, että hetken jo luulin kaikkien hevosten olevan enemmän tai vähemmän kipeitä.
Lemmy selvisi ähkynpoikasestaan, yöllä kun kävin heittämässä sille lisää heinää, hän oli jo kovin tyytyväisen oloinen ja silmissä oli normaali pilke!Huh.
Aamulla lähdin ensin Vipin kanssa ihan vaan maastoon taluttaen, ja Vip pääsi ihan uusille reiteille, lähes umpimetsään ja oli kertakaikkisen fiksusti! Sen jälkeen oli Lemmyn vuoro. Hän sai ensin matolääkkeensä, ja sitten lähdettiin hänenkin kanssaan maastoon. Lemmyn kanssa on hävettävän vähän käyty missään muualla kuin pihalla kävelyllä, hyi mua. No, tänään Arska tuli mukaan kävelylle, lähinnä mun henkiseksi tueksi. En tiedä mikä auttoi, mutta Lemmy oli kuin enkeli. Siis ihan oikeasti kuin enkeli, kertaakaan ei sekoillut, oli kovin keskittynyt ympäristöönsä mutta kuitenkin turvautui minuun koko reissun ajan. Todella upea hevonen! Uskon kyllä että Arskan mukanaolo antoi mullekin rauhallisen fiiliksen, joka välittyi hevoseen. Se on jännä huomata (yhä edelleen) miten paljon oma fiilis vaikuttaa hevosen käyttäytymiseen. Kaikkein tärkeintä on muistaa olla jossittelematta. Ei siis jossitella vaan mennään vaan, silloin se hevonenkin toimii kuin ajatus!
Vielä oli Niilon vuoro loistaa. Hän pääsi ohjasajotreeniin pihalle. Tähän mennessä olen ajanut sitä vaan isossa tarhassa, sillä yksin touhutessani tarvitsen vähän aitojen tukea. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja pyörittiin tuossa pihalla. Siinä oli jos jonkinlaista häiriötekijää, oli hemaisevia tammoja aidalla ja myrskyisä tuuli, paalimuovien lepatusta ja vaikka ja mitä. Niilo oli todella todella järkevä. Pääsin ihan rauhassa säätelemään hänen ohjaustaan, joka on vielä vähän hakusessa, välillä meno näytti rattijuopon touhulta kun mentiin tien puolelta toiselle! Kaikenlisäksi Niilo on niin perkeleen iso, että sieltä takaa ei edes näe missä mennään. Lisäksi ihan lopussa kun olin jo ajamassa Niiloa tarhoille, sain hyvän fiiliksen siitä miten hevonen todellakin luottaa ihmiseen, ja ihmisen tarjoamaan tukeen. Siinä tiellä oli kaikenlaista uutta ja ihmeellistä, ja lisäksi joku Arskan touhuissa aiheutti ihan kamalaa ääntä. Niilo oli jo lähdössä, mutta kun vaan tarjosin sille enemmän tukea ohjalla, sain sen rauhoittumaan samantien ja rauhallinen meno jatkui! Mahtavaa, näitä tunteita tarvitsen valtavasti, saan taas ihan eri tavalla itseluottamusta touhuta näiden vähän isokokoisten hevosten kanssa!
Ja luonnollisesti kameran olemassaolon muistin vasta kun ilta on jo pimentynyt, eli tänään ei ole tarjolla tuoreita kuvia hevosista. Harmi, sillä koko päivän paistoi aurinko.
Huomenna varmaan sataa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti