sunnuntai 4. elokuuta 2013

Poika on tullut kotiin, pt 2

Alkaa olla Laitilassa vähän ahdasta, kun toi Niilo tuli laitumelta kotiin, niin isoa jätkää tuntuu olevan että ihan pistää tämmöstä kuningasta vähän vituttamaan!

Niilo vietti taas Marttilassa, Kylämäen Elinan tilan laitumilla 2 kuukautta kesälomaa poikaporukassa ja kuulemma kivaa oli! Ei tarvinnut paljon miettiä työjuttuja, vaan totaalinen aivojen rentoutus oli pääasiallinen ohjelmanumero joka ikinen päivä.

Niilolle oli taas muodostunut oma fanilauma, josta erityisesti joukon pienikokoisin kaveri oli kovinkin huolissaan kun Niilo lähti kotiin.


Niilo fanilaumansa kanssa


Tää kaveri sentään tuli toivottamaan ihmiset tervetulleeksi, joku mikäliesuomenhevonen näyttää olevan...



Tossa oikealla on Niilon best friend forever.




Hei älä mee, tai viet multa kaiken.
 Sari jo odotti suurtakin näytöstä kotiinpaluun kunniaksi, mutta mitäpä sitä suurempia riehumaan. Katotaan sit illalla kun ollaan Niilon kanssa vierekkäisissä karsinoissa, josko sitä sanottavaa löytyisi silloin enemmän.

Tällä hetkellä ensivaikutelma Niilosta kesän jälkeen on reissussa rähjääntynyt, tukka ihan nyhdetty ja kamalan näköinen, vähän siinä näyttää olevan mutakerrostakin ja sen pää, jos mahdollista se on vieläkin isompi mitä täältä lähtiessä. Oli taas jännät paikat että mahtuuko riimu ollenkaan päähän kun laitumelta se haettiin.

Kai se pään turpoaminen jossain vaiheessa loppuu, Sari ainakin toivoo niin. On kuulemma noin isopäisen hevosen varustaminen hieman haastavaa, kuulemma nyt jo suitset alkaa olla vähän naftit...

Täs on sit video, grande homecoming, jossa ei siis tapahtunut yhtään mitään erikoista. Vip tais olla ainoa joka oli edes näennäisesti iloinen Niilon kotiinpaluusta.


Lisää päivityksiä tulossa...


2 kommenttia:

  1. Hitto Niilo on v-a-l-t-a-v-a! Ja takakorkeekin vielä et valtavammaks vaan kasvaa. Arska on aika tirriäinen sen vierellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kieltämättä hetken nieleskelin kun laitumelta sitä haettiin... Täytyy tässä oikeen mitata, enkä nyt tarkoita pelkkää säkäkorkeutta vaan ihan pään ja korvienkin pituus kiinnostaa!!! Se vaatii taas hetken ennen kuin silmä tottuu, just nyt ei oo kovinkaan kauniin näköinen...

      Poista