keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Tiistai on toivoa täynnä...

...nimittäin siitä että ei tarvitsisi tehdä niitä töitä. Toisin kävi, vielä illalla kymmenen aikaan, (kun jo luulin että tänäänkään ei mitään tarvitse tehdä) raahasi Sari taas satuloita ja suitsia perässään ja valitsi tarhasta sopivan uhrin. Minut. Perkele, eikö joku laki säätele näitä työaikoja, ei kai keskellä yötä nyt lähdetä mitään töitä tekemään???
Oli myrskyisä ilma, tuuli ujelsi ja vinkui, ja Sari vielä sanoi että lähdetään vähän testaamaan arvon herran maastovarmuutta. Useinhan me hevoset (saaliseläimiä kun olemme) käymme vähän turhan kierroksilla tuulisella ilmalla, kun ikinä ei tiedä mistä puskasta hyppää mikäkin peto kimppuumme. 

Kaikesta työnvälttelemisestä huolimatta lähdimme maastoon. Alkumatka sujui taas tunnettua laiskalaamavauhtia, (tuulisesta ilmasta huolimatta) mutta kummasti askel keveni kun Sari päättikin viedä mut katsomaan uusia reittejä! Reitissä ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä, samanlaista tietä edettiin kun yleensäkin, nyt vaan ihmeteltiin yhtä autiotilaa matkan varrella, tuijoteltiin vesilätäköitä, ihailtiin peltomaisemaa ja takaisin tullessa hipsuttelin mummoravia! Kyllä me ihan kunnolla ravattiinkin, tiet oli mukavan pehmeitä sateen jäljiltä, mutta toi Sari on aika vaativa, nimittäin silloin kun tuli käsky että kävellään, niin eipä silloin olisi kuulemma saanut sitä mummoraviakaan edetä. Käynti on käyntiä, ja ei siitä sen enempää. No kyllä mä sit vähän ajan päästä luovutin, ja loppulenkki tultiin rennosti vapain ohjin kotiin.

Mulla on hyvä myrskynkestävyys, eli en hätkähdä vaativiakaan kelejä. Se on hyvä ominaisuus se!

Kuvia ei tältä retkeltä otettu, mutta laitetaan tuohon muutama nostalgiakuva ajalta jolloin Eti vielä eli ja Vingerpori oli täällä koettelemassa Sarin hermoja!

Vip ja Eti hoivahetkellä, Vinku ihmettelee moista.

Yäk, älä koske muhun!
Vip, lapsenvahti Jumalan armosta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti