maanantai 7. huhtikuuta 2014

Laiskan lauantain ainoa saavutus

Mikä siinä on että olen jo useana lauantaina ollut täysin koomassa lähes koko päivän? Voiko muka olla että työviikko on niin rankka, että ensimmäinen vapaapäivä menee aina univelkoja paikkaillessa ja muutenkin itseään keräillessä? No, kaipa niin sitten voi olla, pitää kyllä skarpata jatkossa, eihän tästä tuu mitään että kerran viikossa ottaa vähän rennommin!

No, tällä pohjustuksella sain aikaiseksi lauantaina ainoastaan Niilon viihdyttämisen rallitarhassa. Olin valmistautunut upeisiin kuviin, joissa nuori, testosteronia tihkuva ori ottaa tilan niinsanotusti haltuun. Toisin kävi, otin kuvia nappi pohjassa, ja jälleen kerran, vain muutama kuva oli edes sinne päin. En voi käsittää miten rumalta tuo hevonen voi näyttää kameran linssin läpi, miten onnistunkin ottamaan ne kuvat juuri sillä väärällä hetkellä, jolla upea hevonen näyttää aivan elefantilta. Taito sekin.







On se vaan upea, vaikka kuvaaja onkin ihan lapanen!
Ai niin, haasteen eka lankutus tehty! 20 sekuntia ei ole aika eikä mikään, kauhulla odotan niitä muutamia minuutteja, jotka pitäisi kyetä lankuttamaan parin viikon päästä...

Kesäksi rantakuntoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti