Tästä talosta löytyy hevonen. Että se siitä tapaninajelusta.
Tarjosin kyllä tolle Sarille aika kyydit, me mentiin pitkästä aikaa nimittäin maastoon, kuulemma ihan rauhalliselle kävelylle vaan. Hah, niinhän sä luulet!
Ensin ähinää ja puhinaa ja kamat niskaan, ja ratsautuminen. Sari oli varustautunut varmuuden vuoksi oikein toppahousuilla, ettei vaan palele. Luuli varmaan että mun kyydissä ehtii tulla kylmä!
Ekat elvistelyt aloitin jo tallinpihalla, kun esittelin muskeleitani Eidalle. Se ei noteerannut mua mitenkään, perkele, alkaako ote heikentyä?
No, siitä eteenpäin meidän maastolenkki oli yhtä vahvan orihevosen ilotulitusta! Rips siellä ja raps täällä, sain aika kivat kiksit jokaisesta metsän äänestä tai äänettömyydestä! Pukki, pystyynhyppy ja sekopäinen ryntäily tuli Sarille kovin tutuiksi tällä reissulla! Kokeilin myös tuota Raaka-Arskan usein käyttämää "eneteneenäämetriäkään" -kikkaa, mutta se ei oikeen toiminut, joten matka jatkui siitä huolimatta!
Sari jo luuli että menomatka oli haastavaa, mutta tosihevosmiestaidot testattiin kotiin päin käännyttäessä! Ratatatata oli päivän sana. Tai siltä siellä selässä kuulemma tuntui! Mä kävin siis niin kierroksilla, että Sari joutui pitämään ohjista kiinni ihan tosissaan. Voin kertoa että kyllä niskalihakset sai kunnon treenin, olin niiiiin ryhdikkäänä koko reissun!
Tallille tullessa olin kieltämättä vähän hikinen ja hengästynyt, en muistanutkaan että rauhallinen käyntimaasto voi ottaa näin kovasti voimille! Kuulemma vähän rauhallisemminkin olisi voinut ottaa. Ääh, ihme nössöjen puhetta.
 |
| Huh huh, kylläpä otti voimille... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti