tiistai 2. joulukuuta 2014

Joulukuun suunnitelmia

Tässä sitä taas mennään, tuli niin sopivaan kohtaan tämä haaste että pakkohan teillekin on kertoa mitä meikkis puuhailee joulukuussa, Sarin avustuksella tai ilman:





Joulukuulle on valitettavasti jäänyt aika monta rästihommaa, joiden toteutumista pyrin tietysti täällä blogissa raportoimaan. Kerrottakoon tässä nyt ne tärkeimmät:



Niilolle ajattelin näyttää Valmetin munat. Se on meinaan taas niin olevinaan tuolla poikaporukassa, eikä enää edes väistä kun mä vähän tarhassa sille uhittelen. Sari ei oo vielä laittanut meitä vierekkäisiin karsinoihin, mutta kun sen aika koittaa, kuulee koko Laitila kun kalterit rämisee! Kuka on kingi???


Sitten ajattelin lämmitellä vähän välejäni tuohon Ransuun. Se on niin nuori ja hölmö ettei ymmärrä tämmöisen hyvän oriin päälle ollenkaan. Eida on ihan varma nakki, kato me ollaan lemmitty ennenkin mutta toi Ransu täytyy vielä hurmata. Olisko joku melassinhajuinen after shave se juttu jolla naiset kaatuu mun syliiin?

Sit tietty täytyy treenata, sitä vartenhan tänne ollaan synnytty. Ajattelin kiikuttaa ton Sarin maastossa sekä tielle että ihan umpimetsään, katotaan pysyykö sillä kamera kädessä ku meitsi vähän oikoo koipiaan! Eikä kyllä yhtään haittais vaikka vähän ajohommiakin taas touhuttais, mä oon siinä(kin) niin guru että oikeastaan opetan Saria!


Ja kyllähän se tietty niin on että kun tässä kuitenkin ollaan kylmäverihevosia, niin syöminen tulee olemaan vahvasti mukana myös mun joulukuun suunnitelmissa, voin vilauttaa teille meidän ruokalistaa jossain vaiheessa.

Sit viimeisempänä mulle tietty tulee toi upea poikakalenteri, tai mikä poika mä nyt enää oon, taitaa olla kyseessä äijäkalenteri. 

Mä oon kova haastamaan riitaa, mutta kuulemma näin joulun lähestyessä se ei ole soveliasta, joten haastan nyt teidät kaikki paljastamaan joulukuun suunnitelmat täällä.

Valmet kuittaa.   https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiu6f4koRJM-qjigz8HY1d_vPGjcx4hL1hfooM7rbdE0PF-9mMZ3_Gm6m_qzk4Jg79dxaZ7TarjvMe9PbrazFPwCKG8bq_BlUfpuS0PZlHW9g7pgylFMKROkMAWXBqtZcs_VZFeML2PuKPZ/s1600/joulu.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti