Tämä päivä ja tämä tunne vaan odotti tulemistaan, se ehkä tuli meille kaikille pienenä yllätyksenä, mutta alkujärkytyksen jälkeen olo on kuin voittajalla!! No itseasiassa, voittajafiilis mulla on joka päivä, mutta nyt oli jotenkin erityisen hieno hetki!
Aamupäivä alkoi aivan samalla tavalla kuin eilinenkin, satula ja suitset taas raahattiin näkyville, en ollut kovinkaan innoissani. Tosin pääsin omien harmaiden ajatukseni yläpuolelle sen verran, että avasin suun heti kun näin suitset, jota ei kovin usein (ikinä) tapahdu! Eli annoin tolle Sarille pienen hyvänolontunteen jo siinä alkuvaiheessa. Ratsaillenousuvaihe on raskasta, yritin taas vähän nyppiä Saria vaatteista mutta se on niin pirun nopea, etten ehdi napsimaan sitä kunnolla. Yritin myös vältellä paikallaan pysymistä, mutta luovutin aika pian. Saan kyllä aina kehuja kun siinä vaiheessa kun ratsastaja kiipeää selkään, maltan odottaa ja ihan rauhassa se saa kiristää tuota inhottavaa mahavyötä ja säätää jalustimia.
Ei siinä mitään ku mars metsään taas. Nyt ei jännittänyt ollenkaan niin paljon ku eilen, ku Arska ei ollut häiritsemässä mun keskittymistä ja Valmet metsätyökonekin ohitettiin lähes huomaamatta. Pari kertaa yritin vältellä eteenpäinliikkumista, mutta toi Sari on aika ovela. Se vaan istuu siellä selässä, ei riehu eikä revi tai potki, vaan kääntää vaan pään (siis mun) menosuuntaan, ja odottaa että teen itse sen päätöksen että kannattaako jatkaa matkaa eteenpäin vai kokeilla lähteä takaisin kotiin. Eli tähän mennessä olen tehnyt ennen pitkää sen päätöksen että mennään sit vaan, vaikka vähän se alentaa mun omanarvontuntoa.
Me mentiin jo aika pitkälle, ihan uusia maisemia pääsin näkemään ja erään alamäen jälkeen käännyttiin takaisin ettei ala tuntumaan liikaa työnteolta nää reissut. Ihan hyvä päätös, ja otimmekin aimo askeleen eteenpäin tällä ratsun uralla. Nimittäin se mäki jonka olimme juuri laskeutuneet, oli niin kovin houkuttava, että en voinut itselleni mitään vaan lähdin ravaamaan sitä ylös! Ja jotain siinä vaan tapahtui, tuliko askelvirhe tai mitä, mutta ihan nanosekunnissa olin jo laukalla kiivennyt mäen ylös!!! Kyllä, kuulitte oikein! Sari oli aavistuksen huolissaan tilanteesta, mutta kun se jo laukkaa niin ei sitä parane paljoa jarrutellakaan. Sain siis laukata välillä aika lujaakin, ja välillä Sari testaili vähän jarruja, jotka sieltä muutaman sadan metrin päästä löytyikin, mutta kyllä voin sanoa että molemmat nautittiin aika lailla tästä pyrähdyksestä!
Jännittikö?
Kyllä, meitä molempia aluksi.
Miten siitä jännityksestä sit pääsi eroon?
Itse helpotuin kun huomasin että ei se Sari kisko suusta yhtään tai muutenkaan sekoile siellä selässä.
Sari helpottui suuresti kun huomasi etten mä pukittelekaan, koska olen melkoisen notkea tarvittaessa! Sari helpottui myös kun huomasi että jossain vaiheessa ne jarrutkin löytyivät, juuri sopivasti ennen 90 asteen käännöstä joka vei kotitallille!
No miten viimeinen pätkä kotitiellä meni? Kävitkö kierroksilla?
No en käynyt, Sari antoi vapaat ohjat ja halasi (yök) ja rapsutteli ja kehui meikäläistä kovin! Olin kyllä tosi mielissäni!
Eikö tämä ollut vähän liian nopeaa etenemistä ratsutuksessa?
No, riippuu tapauksesta. Meillä on ollut tapana edetä ihan fiiliksen mukaan. Lähtökohtaisesti näin voi toimia jos se välillä hermoja raastavakin pohjatyö on tehty kunnolla, ja hevonen ei jännitä ihmisen seurassa ja on varustettu hyvällä työmoraalilla. Sari haluaakin tässä vaiheessa kiittää Saijaa ja Suvia, jotka Joensuussa tekivät suuren työn meikäläisen kanssa (enkä kyllä päästänyt niitä ihan helpolla) ihan urani alkuaikoina. Ja Sari kuulemma haluaa kiittää sitä perkeleen ruotsalaista ajomestariakin, Sidbäckin Hassea joka pääsi nauttimaan mun seurasta erään kurssin ajan ja on opettanut tolle Sarille mitä ihan oikea hevosmiestaito on. Ja Sari haluaa myös muistuttaa kaikkia pitkäjänteisen työn tuloksista, niitä voi joutua odottamaan jonkin tovin mutta se tunne on kuulemma ihan kaiken sen odotuksen arvoista!
Voi jumankauta, toihin kuulosti ihan Oscareiden jakotilaisuuden puheelta! No toi Sari nyt on tommonen tunteilija, annetaan sille se anteeksi! Tästä kuulemma on mukava taas jatkaa, yksi virstanpylväs on saavutettu, joskus oli puhetta että vielä Sari laukkaa mun kanssa lumi pöllyten, ja niinhän me tehtiin!
Hyviä ratsastushetkiä teille muillekin, eihän tää ookkaan niin kamala asia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti