Tein kyllä kaikkeni ettei tätä olisi toteutettu, mutta yhtäkkiä se Sari taas keikkui siellä selässä. Hmm, mun tarvii alkaa tosissaan harjoitella tota töiden välttelyä.
No, ei siinä mitään kun se kerran sinne selkään asti pääsi ni kikkaillaan sit taas tässä tarhassa tovi niin saadaan Sari tyytyväiseksi. Mutta ei, muutaman kierroksen jälkeen Sari meni ja avas tarhas portin ja mutisi itsekseen "katotaas miten tässä käy". Siis meikkis siitä sit vaan lähti suunnistamaan kohti pimeää metsätietä, ihan noin vaan kylmiltään! Oli kyllä hieno, vaikkakin kovin lyhyt reissu! Käytiin yhdellä tiellä tutkailemassa metsien varjoja (jotka ei muuten pelottanut sit yhtään!) ja löydettiin sieltä metsätyökonekin (joka sekään ei pelottanu!) Siitä sit vähän ravailinkin kun oli niin kivaa päästä vähän pois kotipihasta ja takaisin tullessani pysähdyin tuohon suomenhevosten aitauksen eteen ihan vaan patsastelemaan, pääsivät nekin näkemään millainen ratsu musta tulee! Joo, myönnän että suurimman osan ajasta mua harmittaa noiden ihmisten kanssa touhuuminen, mutta kyllä onneks näitä mukaviakin hetkiä mahtuu joukkoon!
No niin, jotta niin hyvin alkaneelle tarinalle saadaan jännittävä jatko-osa, toistui sama myös tänään aamupäivällä. Eli kamat kuntoon ja baanalle! Se on kuulkaa jännä juttu miten kaikki näyttää niin kovin erilaiselta päivänvalossa, mua itseasiassa vähän jännitti ja ärsytti kun oli muutamia häiriötekijöitä matkalla. Ensinnäkin Arska oli metsässä heilumassa moottorisahan kanssa, joka oli aavistuksen häiritsevää. Siitä selvittiin kun Arska tuli kohteliaasti esittäytymään, ja matka jatkui taas. No seuraava oli se pirun metsätyökone, eikä siinä oikeastaan mikään muu häirinnyt kun se että sen merkki oli Valmet!!! Jumalauta, eikä multa oo kysytty kertaakaan että saako mun nimeä käyttää.
Valmet-järkytyksestä selvittyäni suuntasimme vähän syvemmälle metsän uumeniin kuin eilen, ja kieltämättä muutaman kerran yritin laittaa hanttiin, kun Sari pyysi jatkamaan vielä vähän kauemmas. Perkele, ei se vaan antanut periksi, ja käytiin muutaman kerran ojassakin, mutta se vaan istui siellä selässä ku tatti. No ei siinä auta sit muuta ku jatkaa matkaa kunnes Sari oli tyytyväinen. Takaisin tullessa mulla oli jo aavistuksen kiire, sen varmasti huomaa tuosta videostakin! Harmi että kuvaaminen keskeytyi tuossa kohtaa kun kohtasin pikkutraktorin, sillä olisihan se nyt pitänyt saada videolle miten mallikkaasti sen ohitin, kun olin vaan ensin saanut tarkastaa mikä laite se oikeen oli!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti