Peeärrää ja pärinää

Kyllä nyt on puhuttu metsätyöhevosten puolesta niin paljon että suu jo ihan vetää kuivaksi. Sari kävi Niilon kanssa aamulla metsässä treenaamassa vaikeassa maastossa kulkemista ja paikallaan seisomista. Niilo kuulemma suoritti tehtävät erityisen hyvin, ja siinä metsässä seisoskellessa tuli muutama marjanpoimijakin tavattua. Niilo tietysti hirnui heille terveiset ja sieltä ne sit tuli hevosta ihastelemaan.

Sari selvensi syytä miksi hän hevosen kanssa seisoi keskellä metsää, että tässä harjoitellaan tulevan metsätyöhevosen kanssa. Siitäkös vanhat ihmiset innostuivat, on niin hienoa nähdä että joku vielä jossain tekee (tai tässä tapauksessa yrittää tehdä) vanhan ajan töitä hevosen kanssa.

Ja kyllä ne sit Niiloakin kehuivat, varsinkin kun Niilo hirnui jatkuvasti huomiota itselleen. Vähän mua harmitti etten itse ollut tuossa tilanteessa, sillä kyllähän se nyt on selvä että tällainen jo keski-ikään ehtinyt herrasmies on aina mukavampi katsella kun tuo Niilon nulikka, joka on vasta kasvuvaiheessa. No, ehkä mäkin pääsen hoitamaan peeärrää vielä joskus.

Niilon jälkeen oli meitsin vuoro. Ensin Sari hikoili tallissa kun vuoli mun kaviot. Mä en kyllä tajuu mikä siinä on niin vaikeeta että ihan pitää hikeä välillä pyyhkiä, ei mulla vaan hiki tullut, korkeintaan vähän vitutti kun siinä raapimisessa kesti niin kauan. Oon kyllä oppinut seisomaan kolmellakin jalalla ihan kohtalaisesti, tai sanotaan että Sari on oppinut laskemaan mun jalan alas aina säännöllisin väliajoin!

Sit me lähdettiin metsään ohjasajoharjoituksiin. Sari sanoi lähtiessä että nyt tehdään semmosia tarkkuusharjoituksia, eli pitäis kävellä just sitä reittiä mitä Sari haluaa. Paskanmarjat sanon mä, meitsihän kävelee siellä missä huvittaa, Sari tulkoon perässä. Ja niinhän se sit meni, mä kerroin mistä mennään ja Sari vikisi perässä! Kyllä ohjasajo sit on hauskaa!!!

Sari ajatteli että viedään harjoitukset uudelle levelille ja ohjas mut umpimetsään, jossa reittivalinta on entistä tärkeämpää. Eipä hän ajatellut että ihan itse joutuu siellä myös rämpimään, ja aika usein meillä olikin "koulutuksellinen tauko" eli pysähdysharjoitus. En mä siitä koulutuksesta tiedä, Sari siellä taustalla pihisi ja keräili itteensä ennen ku lähdettiin taas rämpimään. Hyvä kun se lenkin loppuvaiheessa enää pystyi kunnolla pärisemään eli hidastamaan mun vauhtia, kun tuntui ottavan niin kunnon päälle. Mä aloin vasta lämpeemään! Tehtiin vielä toinen lenkki, nyt vähän helpommissa maastoissa ja tällä kertaa annoin Sarin jopa vähän ohjata mua, että sille jää hyvä mieli treenin jälkeen! Ihmiset toimii silleen parhaiten että harjoitus päätetään aina hyväntuulisesti, sit ne jaksaa lähteä taas uudestaan treeniin.

Iltasella Sari otti vielä Eidan ja Demin mukaansa lenkille, niillä oli semmonen leppoisa maastolenkki metsässä ja sänkipellolla. Eida kuulemma on paljon kuuliaisempi varsinkin pysähdyksissä ku meitsi...

Mä oon kyllä koska vaan valmis uusiin treeneihin, bring it on!!!

Mun muijat ottaa aurinkoa.

Demi...

...miten niin pirun riivaama koira?