No, oli miten oli, ton Niilon elämää on vähän varjostanut kaikenlainen pieni sairastelu. Silloin kun treenin olisi pitänyt alkaa, eli about 2-vuotiaana, oli Niilo aika huonossa kunnossa, laihtui vaan laihtumistaan, maha oli ripulilla, kasvupyrähdys aiheutti epämääräisyyttä liikkeissä ynnä ja muuta.
Kun hevonen on vähänkään huonona, ei sitä meillä kiusata millään treenillä, vaan keskitytään vain sen hevosen parantamiseen. Treeniä ehtii kyllä koko elämän ajan sit vetää.
Niilon paranemisen käännekohta oli se että sen mahasta löýtyi aika paljon hiekkaa. Sitä mä en kyllä tajuu, mitä järkeä on syödä hiekkaa kun meille on jatkuvasti tarjolla ihan ruokaakin? Pölö.
Hiekat saatiin liikkeelle psylliumilla, ja siitä Niilon paraneminen sit alkoikin. Yhtäkkiä ripuli loppui, ruoka alkoi imeytyä, hevonen piristyi ja muutenkin, elämänlaatu parani kertaheitolla! Nykyään Niilon rutiineihin kuuluukin psylliumkuuri 2 kertaa vuodessa, jotta se hiekka pysyy poissa sieltä mahasta.
Nyt siis mennään aika hyvällä moodilla, Niilo toimii kuulemma ohjasajossa "kuin unelma" ottaen huomioon varsin vähäisen treenin määrän. Toisaalta, fiksu hevonen opettaa tolle Sarillekin että vähemmän on enemmän, siis treenissä, ei ruoassa. toim.huom.
Tossa kuvassa Niilo näyttää että kuolaimet suussa ei muuten pysty syömään ruohoa, ei sitten millään. Ei vaikka suussa olis tommoset überanatomisestimuotoillut Myler-kuolaimet. Että se siitä anatomisuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti