 |
| Lenkin jälkeen ansaitulla ruokatauolla. |
 |
| Aurinkoa, ruokaa ja kauniita naisia, niistä on sunnuntait tehty! |
Hyvillä mielin seurailin kun jälkeeni lähti maastoon kävelylle Raaka-Arska, tosin vaikka sillä oli satula ja suitset päällä, Sari jostain syystä talutti sen tonne maastoon. Myöhemmin kuulin että Arskalla on ollut hirmu pitkä tauko ratsastuksista, ja kuulemma ennen taukoa oli vähän hirttänyt käsijarru kiinni. Eli nyt sitä vauhtia haetaan hyvinkin omintakeisella tavalla, talutetaan se tonne metikköön, ja siellä kiivetään selkään (jos Arskalla siis on hyvä päivä) ja karautetaan täysillä tutkaan... eiku tallinpihaan. No, ei se kuulemma ihan noin mene, tähän liittyy vaan semmosta pientä huijaamista, eli saadaan se hevonen liikkumaan itsestään, ja tarpeeksi monen toiston jälkeen se huomaa että ei se eteenpäin liikkuminen olekaan yhtään hassumpi juttu. Tämän oivalluksen jälkeen jatko on paljon helpompaa.
Kuulemma tänään Arskalla ei ollut niin hyvä päivä että Sari olis kiivennyt sen selkään tuolla maastossa, ilmeisesti se keräs vähän turhan paljon kierroksia siellä. No, muutaman maastolenkin jälkeen Sari meni sen kanssa talliin, kiipes siellä selkään ja antoi Arskan kävellä tarhaan. Sinne se meinaan käveli mielellään. Eli harjoitus oli onnistunut, vaikka suunnitelmiin tuli pieni muutos.
Tätä samaa periaatetta mun kanssa kuulemma noudatetaan, eli mennään sinne missä on kivaa (maastossa tietty) ja aina kun oon käyttäytynyt edes kohtalaisen kiltisti, saan laukkailla tuulen lailla! Esimerkiksi tänään oli semmonen tilanne että mentiin jo tosi pitkälle maastossa, ja takaisin käännyttyämme mulla oli luonnollisesti snadi kiire kotiin. Yritin siinä hipsutellen huomaamatta kiihdyttää vauhtia, mutta Sari ei antanut periksi. Saatana. No sit päästiin mun lemppariylämäkeen, ja siihen asti mä olin ilmeisesti käyttäynyt ihan ok, koska kun kiltisti kysyin että "saanko laukata mäen ylös?" Sari myötäsi ohjasta ja mä muutaman kevyen laukka-askeleen voimin vaan laukkasin mäen ylös ja siitä siirryin suoraan käyntiin vapain ohjin! Sari nauroi ja sanoi että ihan ku ratsastais oikeella ratsulla! Mitä helvettiä, ellen mä oo oikee ratsu niin mikä sit? Koittais nyt päättää että pitääkö tässä olla työhevonen, ratsu vai kenties joku ravuri? Mulla alkaa mennä nää multipersoonat jo sekaisin.
Sit oli vielä Marin vuoro. Se tossa aamupäivällä otti aika rennosti, ensin se kellahti heinäkasan päälle makaamaan ja jatkoi lounastamista siinä ja hetken kuluttua se oli jo unten mailla! Saikohan se jo jonkun auringonpistoksen???
 |
| Mä hetken vielä syön... |
 |
| ...ei, en mä jaksa edes syödä. |
Tallista kuulin Sarin tuskailuja, Marille on käynyt talven aikana hassusti. Se on lihonut niin paljon että ei meinaa satulavyö mennä kiinni... Mä ratkaisisin ongelman ostamalla pidemmän satulavyön, mutta Sari on sitä mieltä että se on ongelman piilottelua. Tästä syystä Mari joutuu nyt laihdutuskuurille. Ruokintaa ei muuteta, sillä se on kohdallaan, mutta rauhallista, pitkäkestoista liikuntaa lisätään. Tänään ne siis oli tuolla metsässä umpihankikävelyllä. Siitä se läski lähtee sulamaan.
Mä saan kuulemma tänään Eidan naapurikarsinaan kaveriksi! Ihana muija!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti