maanantai 28. joulukuuta 2015

Mä (lähes) joka päivä töitä teen

Kyllä se näköjään on niin että jonkun täytyy tässäkin talossa töitä paiskia jotta taloon saadaan polttopuuta ja hevosille havuja nakerreltavaksi. Ja se joku on tietty meitsi.

Tänään Sarilla oli lomapäivä ja meille nelijalkaisille se tarkoittaa tietty työpäivää. Täällä on ollut vähän ankean lämpöiset tunnelmat kun on ollu lämpimämpää ku kesällä ja kaikki paikat on ihan kurassa. Nyt onneks tuli vähän pakkasta, vielä kun saataisiin lunta niin alkais tämäkin talvi tuntua talvelta. Sitä odotellessa treenataan kivikovalla alustalla, onneks en oo mikään tikkujalkapuoliverinen, vaan kunnon jalkakalustolla varustettu kylmäverinen, jota ei pienet alustan vaihtelut paljoo häiritse!

Tänään Sari rohkaistui ja ajatteli lähteä mun kanssa ihan kahdestaan metsästä hakemaan pikkutukkeja. Sitä kyllä jännitti aika paljon, semmosta hermostunutta supinaa piti koko ajan, mutta mä yritin rauhoitella sitä mun rauhallisella olemuksellani. Kohtalaisesti se onnistuikin, vaikka ensimmäisillä askelilla se oli heti taas ohjaamassa mua ojaan, mutta onneks se keräs ittensä ja jatkettiin ihan tietä pitkin kohti lastauspaikkaa.

Sari oli pakannut mulle pieneen pussukkaan heinää lastausevääksi, ja vähän mua alussa häiritsi se pussi kun se oli kiinnitetty valjaisiin ja näin sen sivusilmällä koko ajan ja yritin nopeasti siitä napsasta vähän matkaevästä. Sari jotain ärisi ettei vielä saa syödä kun koko matka menee ihan kiemurteluksi, ja sit mä luovuin siitäkin hauskuudesta. Lastauspaikalla nenän eteen heitettiin sit kasa heinää, ja mikäpä siinä odotellessa, Sari sai rauhassa lastata ensimmäisen tukin perään ja köyttää sen kiinni.

Matka kotiin meni näppärästi, mä oon jo aika haka tässä hommassa, vaikka Sari onkin vielä ihan noviisi. Kuorma saatiin purettua kotona ja Sari ajatteli että lähdetään nyt hakemaan se toinenkin tukki sieltä pois. Tälläkin kertaa kaikki meni hyvin, mitä nyt Sarin kuormansitomistaidoissa on vielä vähän parantamisen varaa. Kesken kaiken kuorma kummasti keveni, ja jouduin pysähtymään ja odottamaan että kuorma sidottaisiin uudelleen, ja tällä kertaa kunnolla, ja taas matka jatkui. Kotiin päästiin ehjin nahoin, ja näiden kahden reissun jälkeen pääsin rentoutumaan tarhaan. Huh huh, kyllä sitä jo vähän pääsikin työn makuun!

Tää lumettomuus vähän häiritsee työntekoa, sillä toi laaha pitää ihan kauheeta meteliä kun sitä vetää tota jäistä tietä pitkin, mutta lumella sitä ääntä ei kuulemma kuule ollenkaan. Vielä kun sais sitä lunta tännekin!

Tästä reissusta ei nyt oo kuvia, kun Sarilla oli kuulemma ihan tarpeeksi tekemistä ilman kameraakin.

Annettekoon anteeksi, ei mullakaan ollut tänään paras mahdollinen tukkapäivä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti