lauantai 10. lokakuuta 2015

Radikaalia ruokintaa

Täällä ollaan taas sydän syrjällään, ja kenenkäs muun vuoksi kuin ton Niilon.

Sillä on aina ollut ongelmia mahan kanssa, kerää hiekkaa suolistoon ja silloin ei mikään ruoka tunnu imeytyvän ja laihtumaanhan siinä pääsee. Vähintään kaksi kertaa vuodessa se joutuu syömään semmosen kamalan psyllium-limakuurin ja sillä saadaan sitä hiekkaa pois, ja yleensä sen jälkeen tilanne on taas normaali, ja lihaa luiden ympärille kertyy mukavasti.

Nyt Sari on vähän huolestunut, kun yksi psylliumkuuri näytti tekevän tehtävänsä, maha näytti olevan ihan kohtalaisessa kunnossa hetken, mutta nyt taas on niin huonona. Niilo on laihtunut kesän jälkeen nopeasti ja paljon, vaikka ruokaa sen eteen kannetaan kaksin käsin. Sitä ruokitaan tällä hetkellä greenlinella, kivennäisellä, progut farmilla ja kalkilla. Lisäksi se syö biotiinia kavioita vahvistamaan sekä tällä hetkellä se syö myös vatsahaavalääkettä.

Luultavasti toisen psylliumkuurin joutuu vielä imemään, ja sit pitää taas toivoa että tilanne helpottuu. Jos psylliym ja vatsahaavalääke ei paranna tilannetta, mietitään seuraavaa siirtoa.

Tänään Sari teki semmosen peliliikkeen että järjesti Niilon porukalle vapaan heinätarjoilun, josko se helpottaisi Niilon vatsakipuja. En tiedä vatsakivuista mutta kyllä ne aika tyytyväisiltä vaikutti tähän ratkaisuun:

Ainoa huoli tässä on se että räjähtääkö toi Vip nyt atomeiksi, se kun on aina ollut aika hyvä rehunkäyttäjä...

Meitsi luonnollisesti vaatimaan meille muillekin vapaata heinää, mutta Sari jotain mutisi että herraisoherralla on vyötärönympärys taas päässyt vähän venahtamaan.

Huono kuvakulma, ei se oikeesti oo noin iso... Sitä paitsi, saako tolleen salaa edes kuvata, kysyn vaan???

Kadonneen vyötärön metsästämiseksi Sarilla on kaksi ehdotusta:

Ruoan vähentäminen - juu ei kiitos

Liikunnan lisääminen - juu kiitos

Läskeille kyytiä!


Saas nähdä koska lähdetään taas reeniin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti