Aloitetaanpa ennen rasittavia treenejä pienimuotoinen Valmet-historiikki, sillä lyhyeen elämääni on mahtunut jo kaikenlaista mainitsemisen arvoista. Tai no, tarkemmin kun sitä miettii niin kaikki minuun liittyvä on mainitsemisen arvoista!
Synnyin vuonna 2003 Eestissä, ja Suomeen matkasin vuoden 2011 alkuvuonna. Elämäni Eestissä oli kovin rauhaisaa ja yksinkertaista, ohimennen pokkasin ER-jalostusoriille myönnettävän jalostuslisenssin. Että sitä saa ihan luvalla rakastella, kunhan morsiot edustavat samaa jaloa rotua kuin minä itse! Tästä omistajani pitävät tarkkaa huolta, sillä meitä ER-hevosia on maailmassa niin kovin vähän, että on tärkeää, että ne muutamatkin varsat joita minun rakkaudensiemenestä syntyy, ovat puhdasverisiä raskeveohevosia! Ja kyllähän se minulle käy, kunhan niitä morsiamia vaan tulee tasaisena virtana tuohon keikistelemään!
No, takaisin arkeen. Ensimmäinen etappini Suomessa oli Joensuussa, Korholan Tila. Täällä talloin rakkaudella omistajani Saijan varpaita kertoessani hänelle toistuvasti olevani kuningas, ja hän, ihminen, alamaiseni. Täytyy kyllä myöntää että Saija on kovempi luu kuin kuvittelin, se piru ei vaan antanut periksi! Saijan ja tallinomistajan Suvin avustuksella opiskelimme ajohevosen ammattiin. Näin meidän kesken, olin hieman varuillani tästä toimenpiteestä, mutta ihmiset huomasivat sen ja etenimme minulle sopivassa, eli hyvin hitaassa, tahdissa!
Pieni kolhu ylpeyteeni tuli kun pahaa-aavistamaton herra kuningas vietiin samalle kentälle erään ruotsalaisen ajomestarin, Hans Sidbäckin kanssa... En haluaisi puhua siitä sen enempää, sanotaanko vaikka niin että Hasse kertoi minulle miten ihmisen kanssa kannattaa toimia, jotta pääsee itse helpommalla. Kyllä siinä riitti sulattelemista, enkä vieläkään ole ihan varma onko tämä metodi minulle kannattava. Keskustelut aiheesta jatkuvat...
Luojan kiitos, kohta koitti kevät ja todellinen Summer of Love 2011! Minulle tuotiin, ei yksi, ei kaksi, vaan neljä morsianta eri puolelta Suomea! Kuten tuossa aiemmin jo totesin, näin uhanalaisen rodun edustajana sitä ei parane valita tammoja pärstäkertoimen mukaan, vaan kyllähän minä niinsanotusti kannoin korteni kekoon ja sain kaikki tammat lähes laakista tiineeksi. Ai ai, sitä kesää kelpaa muistella aina kun arki painaa päälle!
Tämän kesäheilasession jälkeen tulikin ajankohtaiseksi siirto toiselle puolelle Suomea, ja juurikin tänne Laitilaan josta tätäkin postausta kirjoittelen. Siitä lisää seuraavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti