Raaka-Arska, olevinaan niin kovaa jätkää että...

Juuri niin, toi Raaka-Arska on kyllä semmonen perinteinen suomalainen mies, suuret puheet tuolla omassa laumassa mutta heti kun joutuu mun läheisyyteen ni ollaan niin nöyränä että! Mua kyllä vähän ärsyttää tommoset tyhjänjauhajat, ei niistä sit tositilanteessa oo yhtään mihinkään. Toista se on meikäläisellä, on puheet mutta niin on kyllä teotkin! Hah, siitäs sait! Ai niin, asiaan, eli vielä pitää esitellä näitä tilan muita hevosia.

Eli Raaka-Arska on ton Sarin ensimmäinen kasvatti, ja Omppu on hänen emänsä. Isänä on semmonen kaveri ku Vahto, en oo ikinä tätä kaveria nähnyt, mutta kuulemma väritykseltään hyvin samankaltainen mun kanssa. Muuta samaa ei meissä voi sit ollakaan, koska ollaan siis eri kulttuureja edustavia rotuja. Vahto oli oiva valinta Ompun sulhaseksi tasaisen luonteensa ja hyvän, kestävän rakenteensa vuoksi. Meillä katos on tärkeetä että hevoset on hyväluonteisia ja kestäviä, sillä toi Sari haluaa pitää hevosensa lähellään mahdollisimman pitkään. Ihan kiva ajatus, toisaalta.

Raaka-Arska syntyi vuonna 2004, ja valitettavasti Sari oli vähän pettynyt sen synnyttyä, sillä ori ei ollut toivomuslistalla, eikä kuulemma Arskan ulkonäkökään hivellyt silmiä silloin kun se syntyi. Ei se kyllä tälläkään hetkellä oo mikään adonis, mutta näköjään silmä tottuu kaikenlaiseen! Raaka-Arskan varsa-ajoista mulle oo paljoa kerrottu, ilmeisesti se oli hyvin tavallista varsan elämää. Enimmäkseen kotosalla, 1- ja 2-vuotiaana se oli orilaitumella, nautti siellä isoimman äijän eduista. Sit sillä oli 2-vuotistalvella kotona semmonen puoliveriori kaverina, ja he yhdessä sit ihmetteli ratsun elämän ensiaakkosia. Sari kiipusti ton Arskan selkään ekan kerran jo 2-vuotiaana, laitumella ilman satulaa, ihan vaan että se tottuis siihen, ja hyvinhän se sen jälkeen on sujunutkin.

Arskalle valitettavasti kävi vähän hullusti 2-vuotiaana, laidunkesän jälkeen kun se kuskattiin klinikalle, ja siellä pahaa-aavistamattoman hevosparan jalkojen välissä kävi lasersäde, joka hävitti sieltä orihevosen tärkeimmät pelinappulat, eli kivekset!!!! Näin niitä ruunia kuulemma tehdään. Mä niin toivon että mua ei viedä tommoselle klinikalle, onneks meitä raskeveo-oreja ei oo niin paljon, että olis varaa tosta noin vaan meitä ruunailla!

Ruunan elämä vähän rauhoittui, ja Arska pääsi rauhassa opiskelemaan ratsun hommia. Ihan kiva ratsu siitä on tullutkin, ainoa asia jonka takia hän on vähän kehityksen jälkijunassa on se että hänelle iski ikävä vaiva nimeltä kesäihottuma. Tolla Marilla on sama vaiva, ja se tosiaan vaivaa niitä aina kesäisin, joten silloin ratsun hommia ei oikeen kunnolla päästä tekemään. Onneks syksy ja talvi on pitkiä, niin pääsee taas työn makuun!
Kesäihottuma on ilkeä vaiva, joidenkin polttiaisten vuoksi niitä syyhyttää tosi paljon, ja ne joutuu pitämään loimea koko ajan päälla ja lisäksi niitä rasvaillaan koko kesän tosi tarkasti. En edes muista mitä kaikkea niiden eteen kesällä tehdään, mutta tuntuu että koko ajan niiden kimpussa ollaan!!!

Arskan elämä on siis melko lupsakkaa, Marin ja Ompun kun pitää tyytyväisenä niin se riittää, Sarin tyytyväisenä pitämiseksi ei tarvita muuta ku kunnolla käyttäytyminen ja aina välillä voi jopa vähän jäädä siihen rapsuteltavaksikin! Musta alkaa vahvasti tuntua siltä että nää muut pääsee helpommalla ku meikkis, vaikka sanovat että ihan saman elämänkoulun hekin ovat käyneet läpi... Uskoako noita.

Tossa on kuvia Arskan nuoruusvuosilta, olisko se jotain 3-vuotias noissa. Kyllä siitä kuulemma tältäkin vuosikymmeneltä on kuvia jossain, mutta tähän hätään ei löytynyt muita. Toi musta ruuna on semmonen Chorontas, joka oli täällä eläkepäiviä viettämässä muutaman vuoden, kuulemma oikein mukava ja erikoinen persoona!