Tänään koitti risusavotan toinen otos. Tänään rouvat Eida ja Ransu pääsivät ensimmäiseksi tulille, he tietysti pääsivät aika helpolla ja Sari taas raahasi heidän puolestaan risuja kotiin, rouvien tehtävä oli vaan kauhistella sitä ikävää ääntä siinä vierellä.
Yllättävää oli että Eida otti tilanteen niin rauhallisesti ettei me muut meinattu sitä ollenkaan uskoa, Eida on yleisesti ottaen aika epäileväinen kaikkea kohtaan. Ransu tapansa mukaan töhisi ja kohkasi, mutta pysyi kuitenkin jokseenkin kuulolla. Ransulla on nyt vähän sairaslomaa, kun sen kaviot ei tykkää tosta kosteudesta joka täälläpäin Suomea nyt vallitsee, ja sen takia on vähän kerännyt energiaa. Kaviot alkaa taas parantua, joten kohta pääsee Ransukin taas hommiin.
Meitsin vuoro oli seuraavana, Sari väkersi selustimesta, satulavöistä ja erilaisista remmeistä epämääräisen näköiset kevyet valjaat ja pääsin tällä kertaa vetämään oikein vetokarttua perässäni. No, sana vetokarttu on vähän paljon luvattu, se nyt vaan oli semmonen vanha laudanpätkä jossa on meidän harjoitusketjuaisat kiinni. Sain yhden metsäreissun tehtyä, tuotua siis yhden vaivaisen risun kotiin, ja naps vaan meni kurvissa karttu rikki kun epähuomiossa astuin sen päälle. Voi perkele, oikein harmitti kun piti siltä erää hommat lopettaa, mä olin jo aika fiiliksissä, näytin mun muijille että kyllä mä nää hommat hoidan!
Ennen Niilon työrupeamaa Sari kaivoi vanhojen hevostyökoneiden joukosta vanhan rautaisen vetokartun, ja sehän kestää! Niilon tehtävänä oli tottua tähän kamalaan, rämisevään karttuun. Se olikin tälle noviisille vähän kovempi pala, muutaman kerran Niilo ja Sari sahas tota metsätietä edestakas ennen kuin laite oli Niilolle edes kohtalaisen ok. Ja saanen huomauttaa, vielä ei päästy edes siihen tilanteeseen että Niilo olisi vetänyt karttua, vaan Sariparka sitä raahas perässään... Varsinaista työhevosmeinkiä...
Päivän paras hetki koettiin kuitenkin illalla, Ransu nukkui mun viereisessä karsinassa ja sillä on kiima!!!
Mistähän sitä näkeekään unta???
Valmet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti