Eestin Raskas Vetohevosoriin Valmet mietteitä arjesta Laitilassa. Joukkoon mahtuu sekä omaa että muiden treeniä ja mietteitä maailman menosta, noin hevosen näkökulmasta katsottuna!
Vihdoinkin ne keksi laittaa aisojen jatkeeksi pyörät! Jo tässä on vedettykin pelkkää metallista karttua pitkin maita ja mantuja, pyörät ne vaan helpottaa kummasti työntekoa ja varmasti naapuritkin kiittää kun ei tarvii kuunnella sitä vetokartun rahinaa soratiellä...
Nyt on siis tehty tähän taloon ensimmäinen juontokärry. Se on vielä maalipintaa vailla, mutta pitihän se koeajaa ensin jotta nähdään vaatiiko se vielä jotain rakenteellisia muutoksia.
Mä en kyllä jäänyt odottelemaan mitään säätöjä, heti kun kärry oli kiinni lähdettiin metsään ja kun se niin kevyesti perässä tuli, tuli meitsillekin askeleeseen keveyttä niin paljon että piti ihan ravissa edetä! On se kuulkaa pikkasen eri ravailla metsäteitä juontokärry perässä ku ratsastaja selässä. Toisessa hommassa on järkeä ja toisessa ei, arvaatte varmaan kumpaan suuntaan meitsi kallistuu!
Hovikuvaaja ja juontokärryn suunnittelija ja valmistaja Arska oli kameran kanssa mukana koeajolla, ja jopa jokunen kuva onnistui kohtalaisesti:
Aputyttö apujakkaralla, ilman tätä ei valjastus onnistu.
Ensin Sari saa viimeisillä voimillaan valjaat jotenkuten selkään, sen jälkeen alkaa varsinainen asennus.
Mäkivyöt vielä, ja meitsi vaan odottaa ja odottaa ja odottaa.
Sit loppu heinänsyöminen ja laitetaan suitset vielä päähän, alkaa olla valmista.
Kieli keskellä suuta, jotta osutaan aisojen väliin.
Onneksi edes toinen meistä on mestari.
Tässä ne nyt on, juontokärryt.
Mikäs näitä on vedellessä, Sarikin saa ihan juosta perässä!
Piti sitä sit kokeilla ihan tositoimissakin, nippu syreenejä vedettiin taas pois puutarhasta.
Tällä kertaa ei osuttu edes ränniin!
Tämmöttis täällä sit töitä tehdään!
Kyllä nyt on mieli kirkas ja olo kuin nuorella varsalla kun pääsee toteuttamaan itseään!
Tehkää tekin töitä, se kannattaa aina! Ja lukeminen, mutta siitähän me hevoset ei tiedetä mitään.
No niin, vihdoinkin tässä touhussa on jotain järkeä! Näin vapun kunniaksi täällä on tehty erilaisia puutarhahommia, ja meitsikin pääsi mukaan maisemanparannustalkoisiin. Pihalta kaadettiin koko syreeniaita pois, ja meitsi pyydettiin apuun raahaamaan syreenioksia pois pihalta.
Mä vähän arvelin että jotain tällasta saattaa olla tiedossa, kun Sari kiskoi mua perässään eräänä iltana puutarhaan ja takaisin, jotain mutisi että mun pitää tottua tähänkin maisemaan, kun normaalisti me hevoiset ei päästä talon etupihalle ollenkaan. Mikäpä siinä, kyllä mä käyn puhisemassa etupihallakin!
Sunnuntaina sit vihdoin Sari haki mut tarhasta ja valjasti ja aisoihin kiinnitti, ja ekalla kerralla pakotti Arskan mukaan pitämään musta kiinni. En tajua miksi, mutta Sari hyperventiloi taas ohjaksissa niin parempi kai että joku on sitäkin rauhoittelemassa.
Homma eteni siis niin että ensin mentiin puutarhaan, siellä käännyttiin risukasojen viereen ja sit pysähdyttiin hetkeksi kun Sari sitoi kuorman kiinni karttuun, ja sit lähdettiin takapihan puolelle, mihin taas pysähdyttiin syömään sillä aikaa kun Sari purki kuorman pois. Risujen lopullinen määränpää ei ole suinkaan keskellä takapihaa, mihin ne nyt jätettiin, vaan ne vedetään meitsin toimesta vielä ylös kalliolle jossa tehdään polttopuita, mutta Sari ei olis heikon hermorakenteensa vuoksi vielä tänään ollut siihen reissuun valmis, joten tyydyttiin kiskomaan muutama nippu etupihalta takapihalle. Samapa tuo mulle, jääpähän hommia sit muillekin päiville!
Jos annetaan jatkossa kuvien puhua puolestaan, eikö vaan?
Siitä se sit lähtee.
Tässä ahtaassa välissä täytyy olla tarkkana ettei osuta ränniin.
Muista Sari se ränni!!!
Ei se muistanut, otti osumaa...
Jäi vielä syreeniä odottamaan uutta reissua...
Tämmösiä nippuja kiskottiin.
Tämmösellä vehkeellä.
Täytyy kyllä sanoa että oli kerrankin tuottelias päivä, koko tämä viikko kuulemma kiskotaan näitä oksanippuja eri paikkoihin että saavat Sari ja Arska rakentaa sitten uutta aitaa.
Täällä sitä vaan ollaan möllötelty auringossa. Ja välillä lumisateessa. Nyt taas auringossa.
Talon työtehtävistä ovat vastanneet Ransu ja Raaka-Arska, heistä kumpikin on hoitanut ratsun hommia. Ransu paremmin ja Arska omaan tapaansa haastavasti. Se ei vaan tunnu leppyvän, ottaa aina kauheet herneet nenään jos vähän alkaa jännittää, ni sit pitää jo hypätä pystyyn, ja usein. Sille jotenkin jää päälle se sekoiluvaihde, kai se on noiden suomenhevosten geeniperimässä toi vika.
Mä oon sopinut Sarin kanssa että jos mahdollista niin mä voin vältellä ratsun hommia, koska mä en oikeen niistä välitä. Säästän voimiani niihin oikeisiin töihin, metsätöihin ja niin edelleen. Tänään on kuulemma jotain tosimiesten hommaa tiedossa, täytyykin ottaa pikku nokoset ennen niitä!
Laitetaan teille nyt kuitenkin muutama kuva tosta jengistä, ettette unohda millaisia karvapalloja täällä mun valtakunnassa asustaa!
No niin, näin sit pääsi käymään että täysin odottamatta Ransu oli viikonlopun yllättäjä. Ja meitsikin yllätti, mutta kuulemma vähemmän positiivisesti.
Ransu on viikonloppuna kunnostautunut oikein kunnon maastomopona, sehän ansaitsi jo Täti Transpoordi Sertifikaatin, ja nyt sen kehitys vaan paranee kerta kerralta! Se menee Sarin kanssa jo ihan pelottomasti kaikkiin uusiin paikkoihin, ja liikkuu kuulemma niin halukkaasti ja rennosti että Sari oikein itsekin sitä ihmettelee. Ransu on ollut vähän semmonen drama queen, isosti reagoiva hermoheikko mutta toi ratsunhomma taitaa olla sille joku kutsumusammatti, koska siinä se tuntuu loistavan.
Toista se on meitsillä, mä en vieläkään tajuu tota ratsastusta. Eikö se nyt riitä jos suostun kantamaan selässäni erilaisia ihmisiä silloin tällöin? Nyt piti taas viikonloppuna naapurin pikkuLindan päästä ratsastamaan ja kyllä olivat valinneet haastavan päivän ratsastelulle. Oli meinaan niin pirun kova tuuli että tämmönen orihevonenkin oli vähän hermona kun maastossa mentiin. Siinä sattui sit semmonen pieni harha-askel että pelästyin jotain ja hyppäsin suoraan viereiselle pellolle, Sari narua puristaen ja Linda selässä keikkuen. Lopputulema oli että kaikki säilyivät vahingoittumattomina, mutta kyllä mua vielä sen jälkeenkin vähän jännitti. Perkeleen tuuli!
Tänään Sari sit kiipes vuorostaan mun selkään ja lähdettiin maastoon tekemään jotain perkeleen tuntuma- ja kääntämisharjoituksia, kun kuulemma mun ohjaus ei ole ihan niin herkkä ku pitäis. Mä en kyllä tajuu semmosta ihme säätämistä, menee hyvä maastolenkki ihan pilalle kun pitää kokoajan kääntyä puolelta toiselle, onko se edes tieliikennelaissa sallittua, kysyn vaan?
Onneks nää maastolenkit ei kestä hirveen pitkään, ja aina voi kotimatkan joutumista vähän edistää napakalla pukkisarjan aloittamalla rynnistyskohtauksella! Sari ei kuulemma näitä oikein arvosta, varsinkin kun mun pukit aika usein uhkaa heittää koko hevosen pois tieltä, ojan puolelle!
Pääasia että on hauskaa, mä kyllä ihmettelen teitä ratsuja miten te jaksatte raahustaa siellä kentillä tai maneeseissa päivästä toiseen... Pistäkää tekin ranttaliksi niin pääsette pois sieltä aitojen välistä ja maastoon, niinku kunnon hevosten kuuluu!
Viime viikonloppuna täällä treenattiin niin perkeleesti, meitsikin joutui pitkästä aikaa ratsun hommiin.
Se vaan ei oikeen maistunut, maastotiet oli jäässä, joka tuli Sarille yllätyksenä, ja koska jää ja meitsi ei oikein tulla juttuun, oli maastoreissu meille kummallekin vähän liian jännittävä. Sari pelkäs että mä kaadun jäätiköllä luistellessani, ja mä pelkäsin vaan sitä jäätä. Että se siitä, sovittiin että seuraavaksi maastoillaan kun jäät ovat lähteneet.
Ja koska maastotielle ei muillakaan ollut asiaa, otti Sari ton Niilon käsittelyyn ja niillä oli metsäsulkeiset. Ei muuta ku valjaat niskaan ja metsään. Metsässä ne keskittyi lähinnä katkokävelyyn, eli muutama askel, sit pysähdys, ja taas käyntiin. Sit taas pysähdys, vähän peruuttelua, ja sit taas muutama askel käyntiä. Mähän oon hitaan, työajossa tarvittavan, käynnin mestari, mutta toi Niilo on vielä niin hölmö ja innokas, että se kävelee vähän liian reippaasti. Treenit meni ihan kivasti, Niilo jostain syystä kuunteli Saria ihan kivasti eikä edes pelästynyt vaikka Sari kaatuili siellä metsässä nenilleen vähän väliä. Oli kuulemma niin huolissaan että Niilo varmasti pysyy pystyssä haastavassa ryteikössä että unohti itse katsella jalkoihinsa, ja kyllähän sen nyt tietää miten siinä käy. Polvet ruvella sieltä rouva hevosenomistaja raahautui kotiin!
Ajattelin jo että treenit loppui siihen kun metsästä tulivat kotiin, mutta mun kiusaksi jäivät vielä tohon mun tarhan eteen harjoittelemaan aisoihin peruuttamista ja paikallaan seisomista. Jumalauta, hetken mä katoin sitä ja sit aloin vähän kannustamaan Niiloa, lähinnä siis menemään helvettiin siitä. Mutta ei, siinä se vaan seistä möllötti eikä liikahtanut senttiäkään.
Voi perkele, mä yritin vähän antaa sille vauhtia hyökkäilemällä aitoihin, repimällä sähkönauhoja ja vaikka ja mitä. Taisin naapurin kissakin vähän siinä kiihdyksissäni kurmuttaa, kun tuli siihen aidalle notkumaan.
Saatanan saatana, kauan ne kesti mutta vihdoin tajus luovuttaa ja lähteä talliin.
On se vaan semmonen juttu että nää on mun maita, ja siihen ei minkään Niilon kannata tulla seisoskelemaan...
Jaahas, täällä on jaettu tämmösiä sertifikaatteja.
Ransun tätinkuljetusominaisuudet testattiin autenttisissa olosuhteissa viikonloppuna, ja kyllä se kuulemma on ihan pätevä kuljetin.
Tosimiehet ei mitään sertifikaatteja kaipaa, tai no, saa tulla testaamaan, jos uskaltaa!!! Siinä pitää antaa tätille sertifikaatti jos pysyy meitsin kyydissä, nih!
Valmet, OIKEA TYÖHEVONEN, ei mikään ratsunrutjake.
Toi Mannisen mestarikuvaaja näköjään käy muuallakin kuin Laitilassa kuvaamassa komeita hevosia. Nyt se on nähty Knuutilan Veikon tilalla, ja täältä pääsette katsomaan kuvatuksia.
Tämähän on tämmöiselle orihevoselle täysin tapojen vastaista suositella toista oria, mutta kun on eri rodun edustaja, en koe sitä omalle jalostusuralleni varsinaiseksi uhaksi, joten annan teillekin luvan nauttia kuvista ja Veikon palveluksista!
Laitetaan tähän kuitenkin muutama MannisEsan ottama kuva, ettei pääse totuus unohtumaan!
Meitsi
Mun muija ja meidän orja
Lemmy
Tilan minihallitsija
Kohta on kesä, kärpäset ja kiimaiset tammat, kesäkampa on jo korkattu!
