sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kirmaamisen jalo taito

Toisilla sitä on ja toisilla ei.

Meitsillä on. Se on kuulkaa semmonen juttu että aina silloin kun Sari raahaa meidät pellolle, niin siitä pitää ottaa ilo irti sillä me nykyajan villihevoset saamme vain harvoin nauttia siitä villihevoselle kuuluvasta vapaudesta.

Eilen tästä vapaudesta sai nauttia meitsin lisäksi Niilo, ja meistä olis pitänyt ottaa kuulemma jotain promokuvia, jota varten oikein jouhet selvitettiin ja niin pal kamalasti meitä harjattiin. Pah promokuville, ny rillataan!
Meitsin tavaramerkki, pystyynhyppy. Toimii aina.


Kato mua, niin oon komia!

Poing poing!


Tää olis kuulemma ratsastettaessa toivottava takaosan työntö, arvaatte varmaan että meitsi ei ratsastuksessa näin paljon panosta...


Niilo kaatui.

Sätkien yritti nousta ylös.




Niilon näkemys eteenalasvenytyksestä.


Jalat kohti kattoa!
Kyllä lauantai oli hyvä päivä, mä näytin kaikille miten lujaa mä juoksen ja varmasti sain taas muutamia faneja ohiajavista naapureista!

Se on sitä oikeanlaista peeärrää se!

Valmet

perjantai 26. helmikuuta 2016

Tainnutettu

Nyt ne perkele teki sen.

Päästivät eläinlääkärin tiluksille kertomatta siitä etukäteen ja näin vaan pahaa-aavistamattomat hevosraukat joutuivat hammaslääkärin vastaanotolle. Olis pitänyt tajuta kun Sari ottaa meidät sisälle keskellä päivää että tuskin on puhtaita jauhoja pussissa.

Niin vaan kävi että ensimmäiseksi joutui Niilo käsittelyyn, siltä otettiin verinäytteet ja sen jälkeen sen suu avattiin väkisin semmosella avaajalla, ja eläinlääkäri surrutti hampaita tasaiseksi. Niilolla oli kuulemma sudenhampaat, mutta ne oli niin isot ja hyvin asettunut että niiden annettiin olla suussa koska ne ei haittaa mitään. Ihmettelin vähän ku Niilo piti käytännössä vetää riimusta takaisin karsinaan, eihän sen jalat pitänyt yhtään, mutta se näköjään ottaa vähän tosissaan noi rauhoiteaineet ja vetää ihan veteläksi. Nykynuoret.

Seuraavaksi katottiin Lemmyä, siltäkin otettiin verinäyte ja avattiin suu. Lemmyllä todettiin hampaiden olevan niin varsamaisessa vaiheessa vielä että ei tehdä nyt mitään. Sudenhammasta sieltäkin bongattiin, mutta sen kanssa odotellaan ainakin kesään asti ja katsotaan sit uudestaan. Ainoa ohje oli nyt välttää kuolaimien käyttöä, ettei sille tuu huonoja fiiliksiä jos kuolain osuu sudenhampaan takia vähän ikävästi.

Mä laskin tässä vaiheessa että mulla on vielä 15 minuuttia aikaa vakuuttaaa Sari että mun hampaissa ei oo mitään vikaa, ja yritin kyllä huudella karsinasta että mua ei tarvii tutkia ollenkaan, mutta kuten aina ennenkin, ei mun puhetta oltu taas kuulevinaan. Ottivat Ransun seuraavaksi ja tainnuttivat sen siihen käytävälle. Ransulla oli ihan kunnolla raspattavaa, samoin ku oli ollu Niilollakin ja Ransulta lisäksi poistettiin yksi sudenhammas kun se oli niin pieni ja ikävän näköinen. Auts.

Ja eikös sitten viimeiseksi, sokerina pohjalla, mut raahattu käytävälle ja ennen ku ehdin kissaa sanoa oli mutkin huumattu. Muistan vaan että mun suu avattiin ja todettiin että niin on hyvässä kunnossa hampaat ettei näille tarvii tehdä juurikaan mitään, eikä edes sudenhampaita tarvii poistaa kun ovat hyvässä paikassa eivätkä haittaa mitään. Enkö mä just sitä yrittänyt sanoa saatana!!! Kaiken tämän toteamisen olis voinu myös tehdä ilman että mun tarvii käydä hämärän rajamailla, mutta toiset ne vaan tykkää doupata hevosiaan.

Nyt täällä syödään matolääkkeitä, odotellaan Niilon ja Lemmyn verinäytteiden tuloksia ja ennen kaikkea, odotellaan kevättä ja kiimoja!

Tässä liinojen päällä oli kieltämättä ihan mukava lepuuttaa dopingista raskaaksi muuttunutta päätä, ei toi Sari olis jaksanut sitä kannatella. Mut pitääkö musta ottaa kuva kun oon täysin puolustuskyvytön, eikös se oo ihan rangaistava teko?

Valmet, nyt jo täysillä ruumiin ja sielun voimissa!



lauantai 20. helmikuuta 2016

Love is in the air

Ai että, tänään oli vähän rakkautta ilmassa!

Sari kävi Ransun kanssa maastoilemassa ja sen jälkeen se antoi meidän haistella toisiamme oikein hartaasti. Tosin siinä oli ikävästi aita välissä, mutta kuten huomaatte, juuri tällä hetkellä siinä ei ollut sähköä ja sekös meitsiä innosti vähän nojailemaan!

Nyt se sähkö kuulemma laitettiin taas takaisin, perkele.


Ransu ei kuulemma ollut ihan vielä valmis lemmenleikkeihin, jotain siinä vinkui ja hyppi pystyyn jota en tajunnut ollenkaan. Eikös se ole meidän oriiden homma se pystyynhyppiminen?

Oli miten oli, innolla odotan iltaa, näyttää Eida-rouva olevan tallissa mun karsinan vieressä, voi kunpa se jäis siihen koko yöksi...



sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Soodaa, suoleen, for real???

Kyllä nyt on maailmankirjat sekaisin, kaikessa ruokintakriiseilyssään toi Sari on päättänyt syöttää meille ruokasoodaa.

Kuulitte oikein, ruokasoodaa.

Tässä on nyt ollut jonkinlaista ruokintakriisiä päällä jo pidemmän aikaa.

Heinä on ollut huonohkoa. Heinäntoimittaja on nyt vaihdettu, ja tällä hetkellä näyttää sen suhteen oikein hyvältä. Jopa meitsi meinaan jätti välillä heinää syömättä, kun se ei ollut ihan priimaa. Nyt imuroidaan taas kaikki mitä meille annetaan.

Ja sitten on toi ikuinen ruokinnallinen murheenkryyni Niilo. Sillä on ollut hiekkaa vatsassa jo 2-vuotiaasta lähtien, sitä on kyllä saatu sieltä pois, mutta puolen vuoden välein se vaatii psylliumia pysyäkseen kunnossa. Nyt viimeinen keikka veti Niilon niin laihaksi että sitä on täällä surkuteltu ja koitettu lihottaa. Huono heinä ei varsinaisesti auttanut asiaa. Niilolta on nyt jätetty kaura pois kokonaan, ja näyttäisi siltä että se on ollut hyvä ratkaisu. Valkuaisen saanti on turvattu, mutta energiaa Niilo saa nyt sekä öljystä että Krafftin Energi Plussasta, saas nähdä miten pitkälle tämä kombo tehoaa. Progut on luonnollisesti mukana ruokinnassa Niilon yltiöherkän vatsan vuoksi.

On meillä tietysti toinenkin ruokinnallinen haastetapaus, Lemmy meinaan. Sillä on nyt ollut maha sekaisin jo jonkin aikaa, sekin on vetänyt psylliumia, mutta ihan toivottua tulosta ei sillä saatu, joten tällä hetkellä sillä on päällä ruokasoodakuuri, jotta saadaan suoliston ph-arvo taas kohdilleen ja sen jälkeen mietitään sen kanssa ruokintajuttuja tarkemmin. Tosin sekin on jo jättänyt kauran pois, ja energialähdettä ei ole vielä keksitty, toistaiseksi mennään pelkällä valkuaislisällä ja tietty progutilla.

Sen mä vaan sanon että on noi vaikeita, mulle riittää heinä ja kaura, tosin talvella saan melassileikettä ja vähän valkuaista, mutta ilmankin pärjäisin, kattokaas kun meitsi on tehty kestämään!

Nää nykynuoret on niin hauraita, kas kun eivät kaadu vähän kovemmassa tuulessa...

Toista se oli ennen, miehetkin oli rautaa...


TeräsvatsaValmet

maanantai 25. tammikuuta 2016

Lumileikkejä

Vihdoin ja viimein päästiin vähän lumelle revittelemään! Tänne on satanut lunta jo jokin aika sitten, mutta laitumen pohjat ovat olleet vielä kuulemma liian liukkaat meitsin tiukoille kurveille, joten ollaan jouduttu odottamaan muutama päivä ennen kuin vapaus vihdoin tänään koitti.

Meistä ei ihan kaikki päässyt laitumelle tällä kertaa, kun Sari oli yksin kotona, ja joutui raahaamaan meitä yksitellen laitumelle, mutta ehkä noi muutkin pääsee sit joku päivä irrottelemaan. Tänään oli tietty meitsi ekana, sit Niilo ja viimeiseksi vielä Eida.

Lienee turha sanoa että meitsi esitti parhaat juhlaliikkeet, Niilo tuli kuulemma hyvänä kakkosena ja Eida-rouva tyytyi vaan vähän ravailemaan.

Pidemmittä puheitta, tässä olis meidän päivän kuvatulva.

Nää on näitä Sarin kuvakulmia...


Heitä yläfemma!


Tästä lähtee!



Poseeraustauko









Osaa se Niilokin pukittaa.



Suoraselkäinen kaveri.











Eida ravaili rennosti

Mitä sitä turhia revittelemään!


Kyllä teki gutaa päästää vähän höyryjä, nyt vaan toivotaan että lumi pysyy vielä hetken maassa niin päästään uudestaan!

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Vuoden 2016 ensimmäinen kiima, check!

Että semmosta meillä tänään!!!

Mä pääsin sisälle syömään päiväruokia ja kaveriksi Sari otti Ransun tohon naapurikarsinaan. Mä katoin sitä jo ulkona kun se haaveili ja tuijotti Niiloa koko päivän, ja arvelin että tää eukko saattaa jopa vähän lämmetä!

Ja niinhän se oli, heti kun pääsi mun viereen, mä laitoin täyden höyryn päälle ja kas kummaa, kiimapisuthan siitä lirahti!

Ai että, kyllä nyt alkaa taas elämä maistua. Ruoka ei niinkään koska nyt mun täytyy jatkuvasti tuijotella sen ihanaa persettä ja hörhötellä silleen lempeästi että saan sen taas kusemaan hunajaa...No, kerrankos sitä paastotaan hyvän asian puolesta.

I still got it!

Rakkauden kesä 2016, täältä tullaan!





lauantai 9. tammikuuta 2016

Miten me pärjätään?

Kiitos kysymästä, oikein hyvin. Pakkasia on pidellyt, parhaimpina päivinä kuulemma 28 astetta miinuksen puolella, mutta ei meitä paljon pakkaset haittaa.

Tää turhanpäiväinen kuvaaminen ei sen sijaan paljoo kiinnosta...

Loimia emme huoli, pääasia että saadaan paljon heinää ja ehkä vielä tärkeämpänä pidämme lämmintä vettä, jota tulee tarjoilla meille riittävästi. Näin kylminä päivinä kyllä ruoka- ja vesihuolto pelaa erinomaisen hyvin, kumpaakaan tuodaan meille muutaman tunnin välein, että ei pääse kyllä nälkä tai jano yllättämään!

Kokoajan pitää syödä, ettei vaan pääse laihtumaan.


Meitsi joutuu sisälle yöksi, ja joku kaveri mulle aina väkisin tungetaan, mutta mä pärjäisin aivan hyvin yötkin ulkona jos lunta olisi vähän enemmän, silloin meinaan kellahdan lumihankeen nokosille!

Nyt pikkuherra Kilmister on ollut mun unikaverina tallissa, ja edellisiltana se ei olisi enää halunnut tulla talliin, pisti niin saatanasti hanttiin kun Sari sen kävi hakemassa tarhasta. Että kyllä ulkona vaan kelpaa.

Ulkona on kivaa, voi vaikka etsiä jäätyneitä paskakikkareita...

Oon kyllä nähnyt vuosien varrella paljonkin lajitovereitani jotka joutuvat pahimmassa tapauksessa jopa kökkimään sisällä koko päivän jos on vähän enemmän pakkasta, kuulemma johtuu siitä että ihmisillä on kylmä. Käsittämätöntä. Oletteko koskaan kokeilleet hevosen turkkia, siis jos se on semmonen kunnon paksu turkki niin ku meillä, että miten lämmin siellä turkin uumenissa oikeasti on? Ei ehkä ihan niin lämmin että hikeä pukkais mutta kyllä meillä oikeasti on ihan helvetin lämmin, että pärjätään.

Arska nukkuu, tai sitä ei vaan kiinnosta.

Eida talvitakissaan.

Ransu ja Ransun poskikarvat.


Täälläkin joka talvi joku huolestunut eläinten ystävä ihmettelee että miksi me ollaan ulkona... Sari sitten yrittää selittää että ei meillä oikeasti ole kylmä, mutta harva sitä uskoo, koska itselläänkin on niin kylmä. No, enpä oo vielä nähnyt yhdelläkään ihmisellä niin paksua karvoitusta kun meillä hevosilla, että johtuukohan ihan siitä?

Niilokin pärjää, ainakin otsa pysyy lämpimänä tommosen otsatukan alla.