Aikuisen hevosen ruokintakoulu

Kyllä, luitte oikein, aikuisen hevosen ruokintakoulu on käynnistynyt.

Tämä maitonaama se ei vaan osaa käyttäytyä hevosiksi. Raaka-Arska on kuulemma aina ollut vähän turhankin tarkka safkoistaan, mutta Sari ei oo ottanut sitä mitenkään vakavasti. Olis pitänyt, sanokaa mun sanoneen.

Tiistaina meinaan kävi sit niin että Sari oli viemässä suomenhevosille vettä tarhaan, ja Raaka-Arskan mielestä palvelu oli aivan liian hidasta, ja se otti ja puraisi Saria käteen! Hups, se oli kuulemma vahinko.

No, tästä suivaantuneena Sari pitää nyt iltaisin Raaka-Arskalle ruokintakoulua. Se tarkoittaa sitä että Arskan on peruutettava karsinan takaseinään siksi aikaa kunnes Sari laittaa sille kaurat kuppiin. Ja kyllä taas eilenkin katselin sitä touhua tovin, ei meinaan toi Arska ihan helpolla anna periksi ja tönöttää vaan siinä kupilla. Eikö se jumalauta tajua että nopeammin pääsis syömään kun vaan luovuttais, ja peruuttais muutaman askeleen.

Esimerkiksi allekirjoittanut antaa AINA tilaa Sarille, jos se on tulossa ruokien kanssa karsinaan.

Katsokaas kun mä oon semmonen herrasmies. Toisin kuin eräät.

Eräs kesäinen tapaturma

Mulla on muutamia periaatteita.

Periaatteesta dissaan vääränrotuisia hevosia, eesti raskeveo olkoon se ainoa ja oikea!

Periaatteesta olen kyllä valmis lempimään vaikka minkärotuista muijaa, mutta toi Sari ei anna sen tapahtua.

Periaatteesta en niin kovasti perusta ihmisistä, ne nyt on välttämätön paha ja ruokinta-automaatti.

Tämän viimeisen periaatteen haluan perustella, nimittäin vaikka en välitä ihmisistä juurikaan, en silti tee niille mitään pahaa. Kuka meille sit ruokaa kantais selkä vääränä jos ihmisiä ei olisi? Niinpä, ei kukaan.

Siksi kyllä suuresti ihmettelen tuota Vipin touhua, se kun meni ja potkaisi tuota Saria eräänä kesäisenä päivänä oikein kunnolla kylkeen.

Niillä oli tossa laitumella jotkut ihme rallit, ja Sari otti tapansa mukaan niistä kuvia. No, siinä tapahtui kaikenlaista, lähinnä noi pölöt meni vähän turhan läheltä Saria ja Vip sit pukitti oikein kunnolla ja osui Sariin. Sari siitä otti ja lensi aitojen läpi maihin, ja kieltämättä itsekin vähän pelästyin, että ei kai se nyt siirtynyt taivaallisille laitumille kun noin kovasti otti kontaktia.

Vip tietysti poistui rikospaikalta, mutta Niilo sentään jäi Sarin viereen odottamaan. Vaikka en voi sietää tota Niiloa, siis en yhtään, on se näköjään ihan asiallinen jätkä tämmösissä tilanteissa.

Kyllä Vipillä nyt alkaa pistekori olla aika tyhjä, saas nähdä koska se tekee viimeisen tempun ja lähtee täältä ikuisiksi ajoiksi!!! Hahaa, maltan tuskin odottaa! Another one bites the dust!!!

Tossa on vähän kuvia siitä rallipäivästä, ennen sitä ikävää tapaturmaa.

Täältä tullaan!

Lihapulla

Lemmyn kiihdytys

Lemmy on siinä niin olevinaan!

Koivet ristissä

Viimeinen kuva ennen Vipin kavioiden kohtaamista...

Vipin ja Sarin täytyy kyllä nyt yrittää lähentyä oikein kunnolla, Sari jotain mutisi ettei luota Vipiin tällä hetkellä ihan täysillä. No onko se mikään ihme...

Talvi yllättää, toivottavasti

Vai tämmöstä haastetta pukkaa!!!  Mikäpä siinä, kyllä meikkis nyt yhden haasteen aina päihittää, kattokaapa vaikka näitä talvikuvia:

Ja luonnollisesti lähes kaikki kuvat on meitsistä, mutta senhän te jo arvasittekin!!!

Talvella on vaarana päätyä joulupukin ratsuksi...

Talvella mun muijakin intoutuu vähän revittelemään.

Meitsi on kingi talvella, toki myös keväällä, kesällä ja syksyllä!

Talvi, poseeraus, ryhti

Pyörivää laukkaa hakemassa!

 Valmet kiittää teitä kaikkia mielenkiinnosta, olkaa ystävällisiä ja käykää kantamassa omakin kortenne kekoon täällä.

Niilon hehkutusta, jälleen kerran.

Alkaa muuten pikkuhiljaa vituttamaan kun tota Niiloa vaan hehkutetaan joka välissä, mutta menköön nyt tämän kerran.

Maanantaina Sari joutui pesemään Niilon hännän kun sillä oli taas maha vähän sekaisin ja oli tullut köntsät housuihin. Tälleen talvella meidän tallin lämminvesi tulee saunasta, ja meidät raahataan siihen saunan eteen jossa sit letkun kanssa pestään. Se on vähän jännä paikka, kun siellä käydään niin harvoin, mutta mieluummin siinä kuin tallin edessä kylmän veden armoilla.

No, Niilo tuotiin siihen saunan eteen illalla, oli aikasta pimeetä ja jännittävää, mutta niin vaan se Niilo seisoi siinä vapaana Sarin pestessä sen häntää ja jalkoja. Oli kuulemma niin fiksu äijä, kun vaan seisoskeli siinä ja katseli kun Sari siinä touhusi. Henkilökohtaisesti en ymmärrä moista, oikeasti fiksu hevonen olis ottanut ritolat samantien kun naru putoaa maahan. No, jälleen kerran saamme todeta että Niilolla on vielä paljon opeteltavaa tästä maailmasta! Kyllä se vielä tajuu.

Herkän pesuhetken jälkeen ne meni vielä pimeään metsään kävelylle, Saria vähän jännitti miten käy sillä Niilolla ei ollut suitsia päässä, riimun kanssa mentiin, ainoastaan laittoi ketjun turvan yli ja kohti tuntematonta!
En käsitä, siellä ne kuulemma olivat rauhassa kävelleet pimeitä metsäteitä ja takaisin tulivat niin seesteisen näköisinä että. Jos meitsi olisi ollut siinä narun päässä, olisin niin laittanut Sarin koville viimeistään siinä suoralla josta näkyy kotitalli, mutta tää Niilo nyt on niin nössykkä...

Kyllä sitä sit sai taas koko illan kuulla Niilon ylistyslaulua, mä en jumalauta jaksa sitä hehkutusta enää kauan. Ihan kohta mä näytän Niilolle närhen munat, odottakaapa vaan!

Kyllä siinä nyt isotellaan, just wait for it!!!

Weekend festival

Viikonloppu oli ja meni, mitäs täällä mestoilla on oikeen tapahtunut?

No, lauantaina meitsi joutui toteuttamaan itseään taas lastenratsuna, koska sellainenhan on varsin soveliasta aikuiselle jalostusoriille, jonka pitäisi kaikin keinoin pitää kiinni tarkkaan harkitusta imagostaan! Myönnän, olen sen verran pehmo, että pikkuihmislapset saa mut vähän pehmenemään, ja mä annan niiden harjata mua miten päin vaan ja selkäänkin saavat kiivetä ja potkia mua pikkujaloillaan jotta mä etenisin mateluvauhtia ja välillä sit pysähdyn niiden kiskoessa kaikilla voimillaan ohjaksista! Tää on ihan fine, kunhan ei toistu turhan usein.

Kyllä sai toi mun muijakin, eli Eida, oman osansa tän pikku ihmislapsen käsittelystä, jakkaran päältä kuroteltiin harjaamaan Eidaa ja lopuksi vielä pikkulapsi nostettiin istumaan Eidan selkään ja sit otettiin kuvia ja ihasteltiin miten pehmeä ja lämmin Eidan selkä olikaan! Toi Eida on kyllä mukava muija, kun kestää tommostakin kikkailua!

Päivän päätteeksi Raaka-Arska pääsi vielä maastoreissulle, josta se palasi ihmeen hikisenä takaisin, vaikka ei kuulemma oltu ku kävelty ja ravattu. Nähtävästi Arskan onkopakkoedetävieläkin-tempaukset kävi  vähän kunnon päälle, pölö mikä pölö, eikö se tajuu että hommat on paljon nopeammin ohi kun vaan tekee heti niinku ratsastaja käskee?! Tällä kertaa jumituksia oli kolme kappaletta, ensimmäinen alkoi heti tuossa pihalla, koska Arska ei ollut valmis lähtämään maastoon ihan juuri sillä hetkellä kun Sari olis halunnut. Eipä siinä mitään, kun matka ei edennyt etuperin, aloittivat he maastoreissun peruuttamalla! On se vaan pölön näköistä, mutta Arska on niin tyhmä, että kun ne peruuttivat muutaman metrin maastotietä, ja kääntyivät ympäri, jatkoi Arska matkaansa ihan muina miehinä! Meneekö sillä jotenkin aivot solmuun siinä peruuttaessa, ettei se enää muista että piti laittaa hanttiin?! Toinen jumitus tapahtui sopivasti muutaman tovin kuluttua kun kohtasivat naapurin koirineen, eihän siitä nyt ihan helposti päästä jatkamaan. Paitsi että päästiin sittenkin. Ja vielä kolmas ahdistus tapahtui kun pellolla oli kertakaikkisen pelottava kaivuri, jota piti käsitellä hetki. Kuulemma muuten reissu meni oikein kivasti, liikettä löytyi ja ainakin Sari vaikutti tyytyväiseltä takaisin tullessaan! Arskalta en fiiliksiä kysellyt.

Sunnuntaina jatkui lenkkeilyt, lähinnä noiden rouvien toimesta. Sari raahas ne mukaansa maastoon power-walkille, josta palasivatkin varsin innostuneen näköisinä! Kuulemma mukavaa vaihtelua päästä uusiin maisemiin ihan vaan rennosti kävelylle! Kyllä toi pikkuLemmykin pääsi maastoon kävelylle, sillä pidettiin matka vaan vähän lyhyempänä, kun Sarilla alkoi jostain syystä sattua käsi ihan hitokseen! Olisiko voinut olla että Lemmy oli kotiin päin tullessa vähän turhan reipas, sillä kuulin metsästä kajahtavan PERKELE huudon heidän tullessaan kotiinpäin... Mystistä.

 Meillä harrastetaan aika paljon tuota taluttelua, se on kuulemma varsin mukava keino käydä tutustumassa uusiin paikkoihin ja siinä samalla tulee harrastettua sitä helvetin Sidbäckiä, eli meidän pitää siis myös totella koko ajan. Se on ihan perseestä.

Mitä helvettiä, sulavalinjainen vartaloni on peitetty loimella???

Niilon ohjasajotreenit

Niilo on nyt elämässään siinä vaiheessa, että se joutuu, tai pääsee, miten sen nyt kukin ottaa, treeniin aika useinkin. Treeni koostuu tällä hetkellä vaan ohjasajosta, sillä toi Sari haluaa jostain syystä varmistaa että kaikki hallintalaitteet on hallussa ennen kuin siirrytään vaikka ihan ratsuhommiin. Ihme tosikko, kuka nyt hallintalaitteita tarvii, vauhti korjaa virheet vai mitä?!

No, oli miten oli, ton Niilon elämää on vähän varjostanut kaikenlainen pieni sairastelu. Silloin kun treenin olisi pitänyt alkaa, eli about 2-vuotiaana, oli Niilo aika huonossa kunnossa, laihtui vaan laihtumistaan, maha oli ripulilla, kasvupyrähdys aiheutti epämääräisyyttä liikkeissä ynnä ja muuta.
Kun hevonen on vähänkään huonona, ei sitä meillä kiusata millään treenillä, vaan keskitytään vain sen hevosen parantamiseen. Treeniä ehtii kyllä koko elämän ajan sit vetää.

Niilon paranemisen käännekohta oli se että sen mahasta löýtyi aika paljon hiekkaa. Sitä mä en kyllä tajuu, mitä järkeä on syödä hiekkaa kun meille on jatkuvasti tarjolla ihan ruokaakin? Pölö.
Hiekat saatiin liikkeelle psylliumilla, ja siitä Niilon paraneminen sit alkoikin. Yhtäkkiä ripuli loppui, ruoka alkoi imeytyä, hevonen piristyi ja muutenkin, elämänlaatu parani kertaheitolla! Nykyään Niilon rutiineihin kuuluukin psylliumkuuri 2 kertaa vuodessa, jotta se hiekka pysyy poissa sieltä mahasta.

Nyt siis mennään aika hyvällä moodilla, Niilo toimii kuulemma ohjasajossa "kuin unelma" ottaen huomioon varsin vähäisen treenin määrän. Toisaalta, fiksu hevonen opettaa tolle Sarillekin että vähemmän on enemmän, siis treenissä, ei ruoassa. toim.huom.

Tossa kuvassa Niilo näyttää että kuolaimet suussa ei muuten pysty syömään ruohoa, ei sitten millään. Ei vaikka suussa olis tommoset überanatomisestimuotoillut Myler-kuolaimet. Että se siitä anatomisuudesta.

Wanted!

Siis, nyt alkaa pinna olla jo tavallisen kireällä. Laitoin jo paikallissanomien etusivulle ilmoituksen, jossa haetaan pätevää, aikaansaavaa ja mun tunteet täydellisesti tulkitsevaa blogin päivittäjää, sillä eihän tosta Sarista oo taas ollu yhtään mihinkään.

Kuten huomaatte, viimeinen päivitys tässä blogissa on tapahtunut yli kaksi kuukautta sitten. Ja sitähän luulis että tässä blogihiljaisuuden aikana ei täällä tilalla olisi tapahtunut yhtään mitään. Se ei tietenkään pidä paikkaansa, kun meitsi ja noi mun laumanjäsenet kuitenkin joka päivä tarvitsee huolenpitoa ja ruokaa ja rakkautta. Arkea on eletty, mutta kieltämättä vähän, miten sen nyt sanoisi, säästöliekillä. Annan ton Sarin avautua siitä tossa omassa blogissaan, ei oteta siihen nyt sen enempää kantaa.

Olisikohan tää bloggers block nyt voitettu, päästäisiinkö tästä taas siihen normaaliin postaustahtiin? Mene ja tiedä, mutta lupaan ruoskia tota Saria entistä useammin koneen ääreen.(siis ellei sitä toista päivittäjää löydy)

Yours truly, Valmet