Voi perkele, mua suorastaan vituttaa toi just eikä melkein-mantra jota toi Sari viljelee ihan jatkuvasti. Jouduin tänään itse sen kohteeksi, kun ratsastushetken sijaan käytiinkin tutustumassa vähän isompaan tarhaan, johon mennään seuraavaks ratsastelemaan. Sarin piti vaan talutella mua siinä tarhassa, mutta kuulemma askellukseni oli liian korkealentoista, ja jatkoimma harjoittelua "sidbäckintyyliin.".
Siis se on jotain aivan käsittämätöntä, Sari vaatii mua pyörimään semmosella pienellä ympyrällä, ja kaiken lisäksi mun pitäis vielä näyttää siltä että se on jotenkin erityisen kivaa... Ei kuule tule onnistumaan, mä juuri ja juuri jaksoin pyöriä siinä muutaman kierroksen, jonka jälkeen kokeilin olisko Saria saanut vähän näykkästä. No ei kuulemma saanut.
No entä jos mä tosta vaan pusken kohti vapautta?
No ei onnistu sekään.
No mä en ainakaan sit liiku yhtään mihinkään.
No kyllähän sä liikut, ennemmin tai myöhemmin.
Suurin piirtein tämän tyyppistä keskustelua me käytiin kaiken sen pyörimisen ohessa, ja se oli todella turhauttavaa. Ainoa ilonaihe oli se että näytti Sarillekin tulevan vähän hiki, hah, siitäs sait.
Multa katos jo ajantaju jossain vaiheessa, ja jälkeenpäin kuulinkin että me pyörittiin siinä tallinpihalla lähes tunti, kun kuulemma tulos ei ollut toivottu ennen sitä. Se on kyllä ihme että noille ihmisille ei kelpaa semmonen puolittainen suoritus, vaan kaikki pitää tehdä niin viimeisen päälle ja nöyränä sun muuta paskaa. Mitä ihme väliä sillä on onko ne jalat nyt just siinä paikassa mihin Sari ne haluaa, tai liikunko mä vähän sinne sun tänne kaiken pyörimisen ohessa?
Pääasia kuitenkin on että mä selviän aina voittajana maaliin, vai mitä?
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
tiistai 8. tammikuuta 2013
Atleetti vs kotletti
Sitä vaan tulin sanomaan että kummallekohan ne treenit on enemmän tarpeeseen, mulle vai tolle Vipille?
Valmet 225 - Vip 240, do I need to say more???
Valmet 225 - Vip 240, do I need to say more???
maanantai 7. tammikuuta 2013
Aurinkoinen sunnuntai, kyllä kiitos!
Tänään oli aika rento päivä. Hyvin nukutun yön jälkeen saimme aamuruoat sisälle, kun meillä oli harjaussessiot heti aamuruokien jälkeen. Ei haittaa, vaikka vähän pidempään joutuu olemaan sisällä, kunhan käskystäni vievät mut ulos!!! Oon yrittänyt käskyttää tota Saria myös monissa muissa asioissa, mutta jostain syystä se ei tottele mua niin ku haluaisin. Esimerkiksi tiettyyn aikaan illasta alan potkia tarhan aitoja, kun mahaa jo kurnii. Voin kertoa että ihan niin kauan saan potkia kun ruutia riittää, sillä kuulemma joka kerta kun potkin aitoja, ruoan perille toimittaminen kestää aina vaan kauemmin. Siis käsittämättömän huonoa palvelua, täällä siis pitää niitä ruokia odottaa, eikä niitä saa käskystä tuohon turvan eteen. Onkohan muilla talleilla tottelevaisemmat palvelijat? Pitääkö tässä ruveta miettimään tallin vaihtoa, vai mahtaako toi Sari oppia ikinä mun tavoille?
No tänään sen harjaussession jälkeen oli vuorossa taas, arvaatte varmaan, ratsastushetki sunnuntain kunniaksi. Aargh, se on niin tylsää. Mä testasin tänään vähän ton Sarin kärsivällisyyttä, mutta ihan turhaan. En mä muuta tehny ku ennen ratsautumista en vaan malttanut seistä paikallani. Ihan älytöntä, kun siirsin edes yhtä jalkaa niin Sari oli heti siirtämässä sitä takaisin omalle paikalleen. Siitä kun siirsin hetken kuluttua toista jalkaa, Sari siirsi sen taas takaisin omalle paikalleen. Voi perkele mitä touhua, se on kuulemma sen ruotsalaisen ajomestarin juttuja toi älytön paikallaan seisominen. No, niinhän siinä taas kävi että Sari pääsi muutaman keskustelutuokion jälkeen selkään, ja samat raastavan tylsät kikkailut jatkui. Kuulemma vaikutan niin kypsältä tähän touhuun, että siirrytään varmaan seuraavaksi joko isommalle areenalle tai maastoon, riippuu vähän keleistä. Liukasta ei kuulemma saa olla, kun mulla ei oo niitä kenkiä.
Tolla pikkupojalla eli Niilolla on vähän tylsää tällä hetkellä, sitä kiusaa sekä kurarupi, jota sillä on takajaloissa ja ne vaatii vähän tarkempaa hoitoa ja lisäksi sillä on maha vähän kuralla. Kaikkea on kokeiltu, ja nyt vaikuttaa siltä että sillä saattaa olla matoja. Vähän ihmeellistä, sillä meillä on inhottavat madotussessiot aina tasaisin väliajoin, mutta nähtävästi jotkut madot aina selviää niistä, ja sit saattaa kiusata joitain hevosia oikein kunnolla. Toi Sari kerää meidän paskaa johonkin pussiin ja eläinlääkärit sit tutkii onko siinä madonmunia. Katotaan miten käy, ja selviääkö ton Niilon mahavaivat sillä.
Tästäkään päivästä ei ole valitettavasti kuvia, kun kuvaaja oli tällä kertaa metsätöissä kun olis tarvinnut olla kuvaamassa. Laitan teille vähän musaa, niin saadaan vähän interaktiivisuutta tähänkin postaukseen!
Ehkä tästä biisistä saatte tekin vähän sitä periksiantamattomuutta jonka avulla täällä riehutaan joka ikinen päivä!
No tänään sen harjaussession jälkeen oli vuorossa taas, arvaatte varmaan, ratsastushetki sunnuntain kunniaksi. Aargh, se on niin tylsää. Mä testasin tänään vähän ton Sarin kärsivällisyyttä, mutta ihan turhaan. En mä muuta tehny ku ennen ratsautumista en vaan malttanut seistä paikallani. Ihan älytöntä, kun siirsin edes yhtä jalkaa niin Sari oli heti siirtämässä sitä takaisin omalle paikalleen. Siitä kun siirsin hetken kuluttua toista jalkaa, Sari siirsi sen taas takaisin omalle paikalleen. Voi perkele mitä touhua, se on kuulemma sen ruotsalaisen ajomestarin juttuja toi älytön paikallaan seisominen. No, niinhän siinä taas kävi että Sari pääsi muutaman keskustelutuokion jälkeen selkään, ja samat raastavan tylsät kikkailut jatkui. Kuulemma vaikutan niin kypsältä tähän touhuun, että siirrytään varmaan seuraavaksi joko isommalle areenalle tai maastoon, riippuu vähän keleistä. Liukasta ei kuulemma saa olla, kun mulla ei oo niitä kenkiä.
Tolla pikkupojalla eli Niilolla on vähän tylsää tällä hetkellä, sitä kiusaa sekä kurarupi, jota sillä on takajaloissa ja ne vaatii vähän tarkempaa hoitoa ja lisäksi sillä on maha vähän kuralla. Kaikkea on kokeiltu, ja nyt vaikuttaa siltä että sillä saattaa olla matoja. Vähän ihmeellistä, sillä meillä on inhottavat madotussessiot aina tasaisin väliajoin, mutta nähtävästi jotkut madot aina selviää niistä, ja sit saattaa kiusata joitain hevosia oikein kunnolla. Toi Sari kerää meidän paskaa johonkin pussiin ja eläinlääkärit sit tutkii onko siinä madonmunia. Katotaan miten käy, ja selviääkö ton Niilon mahavaivat sillä.
Tästäkään päivästä ei ole valitettavasti kuvia, kun kuvaaja oli tällä kertaa metsätöissä kun olis tarvinnut olla kuvaamassa. Laitan teille vähän musaa, niin saadaan vähän interaktiivisuutta tähänkin postaukseen!
lauantai 5. tammikuuta 2013
Projekti "kesäksi rantaleijonakuntoon"
Tuossa jokin aika sitten korviini kantautui keskustelu jossa kovasti ihmeteltiin minun vyötärönseutuani, ja tarkemmin ottaen siinä esiintyvää pienoista turvotusta.
Se olisi niin kovin helppoa olla vaikka keski-ikäinen suomalainen mies, silloin keskivartalon epämuodostumasta voisi syyttää vain ja ainoastaan kaljan lipittämistä. (moni kuulemma käyttääkin tätä legendaarista selitystä vältellessään liikunnan kaikkia muotoja)
Ja kyllä suomalaiset naisetkin saavat keskivartalo-ongelmansa anteeksi esimerkiksi vetoamalla juuri 8 vuotta sitten syntyneeseen lapseensa, kun ne raskauskilot ei sitten lähteneetkään ajatuksen voimalla pois!
Kyllä ihminen on kekseliäs vältellessään sohvalta nousemista ja liikuntaa! Mutta ihan yhtä kekseliäs se on keksiessään meidän hevosten kiusaksi kaikenlaisia treenipäiväkirjoja, treenivideoita, tavoite sitä ja tavoite tätä-haaveita...
Näin on nyt siis käynyt meilläkin, olen kuulemma saanut ihan riittävästi jo viettää osittaisen oloneuvoksen elämää, ja nyt siirrytään villihevosen elämässä vaiheeseen "tällä pelillä voi ihan harrastaakin!".
Luojan kiitos tuo Sari on semmonen vanhanajanhevosmies, että ymmärtää ettei kiirehtimällä tuu ku kusipäisiä kakaroita, ja aloitamme hommat rauhassa, ja etenemme täysin hevosen ehdoilla. Tämä toimintatapa on kuulemma sellainen, jolla hevosesta saa pitkäikäisen, käyttöä kestävän ja ihmisen kanssa mielellään töitä tekevän ystävän. Itse en ole vielä ihan vakuuttunut tuosta viimeisestä virkkeestä, sillä ihminen ei nyt ihan vielä ole päässyt samalle tasolle mun kanssa!
Seuraamme miten päivät täällä jatkossa etenevät, ja luultavasti tulemme myös seuraamaan tuon mun rinnanympäryksen tiivistymistä! Olen kyllä itse sitä mieltä että se kaikki jonka näette on pelkkää lihasta, ja tällä hetkellä mulla vaan sattuu olemaan massakausi päällä!
Tuossa kuvia vähän kiusallisista mittaustilanteista, ja kiinnostuneille tiedoksi, rinnanympärykseni on tällä hetkellä 225 cm. Ei siitä sen enempää.
Se olisi niin kovin helppoa olla vaikka keski-ikäinen suomalainen mies, silloin keskivartalon epämuodostumasta voisi syyttää vain ja ainoastaan kaljan lipittämistä. (moni kuulemma käyttääkin tätä legendaarista selitystä vältellessään liikunnan kaikkia muotoja)
Ja kyllä suomalaiset naisetkin saavat keskivartalo-ongelmansa anteeksi esimerkiksi vetoamalla juuri 8 vuotta sitten syntyneeseen lapseensa, kun ne raskauskilot ei sitten lähteneetkään ajatuksen voimalla pois!
Kyllä ihminen on kekseliäs vältellessään sohvalta nousemista ja liikuntaa! Mutta ihan yhtä kekseliäs se on keksiessään meidän hevosten kiusaksi kaikenlaisia treenipäiväkirjoja, treenivideoita, tavoite sitä ja tavoite tätä-haaveita...
Näin on nyt siis käynyt meilläkin, olen kuulemma saanut ihan riittävästi jo viettää osittaisen oloneuvoksen elämää, ja nyt siirrytään villihevosen elämässä vaiheeseen "tällä pelillä voi ihan harrastaakin!".
Luojan kiitos tuo Sari on semmonen vanhanajanhevosmies, että ymmärtää ettei kiirehtimällä tuu ku kusipäisiä kakaroita, ja aloitamme hommat rauhassa, ja etenemme täysin hevosen ehdoilla. Tämä toimintatapa on kuulemma sellainen, jolla hevosesta saa pitkäikäisen, käyttöä kestävän ja ihmisen kanssa mielellään töitä tekevän ystävän. Itse en ole vielä ihan vakuuttunut tuosta viimeisestä virkkeestä, sillä ihminen ei nyt ihan vielä ole päässyt samalle tasolle mun kanssa!
Seuraamme miten päivät täällä jatkossa etenevät, ja luultavasti tulemme myös seuraamaan tuon mun rinnanympäryksen tiivistymistä! Olen kyllä itse sitä mieltä että se kaikki jonka näette on pelkkää lihasta, ja tällä hetkellä mulla vaan sattuu olemaan massakausi päällä!
Tuossa kuvia vähän kiusallisista mittaustilanteista, ja kiinnostuneille tiedoksi, rinnanympärykseni on tällä hetkellä 225 cm. Ei siitä sen enempää.
Kopsuttimet kuntoon!
Töttöröö!
Eilen se taas tapahtui, kengittäjä oli jostain syystä päästetty vapaaksi ja meillehän se suuntasi. Ehdin jo huokaista helpotuksesta kun näin että kaikki suomenhevoset oli tallissa odottamassa kengitysvuoroaan ja Sarikin ehti jo lähteä töihin. Hah, eihän tässä meitä raskeveoita kiusatakaan.
Olin niin väärässä, sillä ihan ensimmäisenä toi Arska tuli talliin ja köytti mut käytävälle... Voi ei, saatan vaan arvata mitä tästä seuraa. No kavioiden vuolua tietysti. Se ei kuulu ihan mun lempipuuhiin, kun ei tuolla vanhassa kotimaassani sitä tullut tehtyä niin usein että siihen olis mitenkään erityisesti ehtinyt ihastua.
Tänne Suomeen tullessani tolla Saijalla oli jostain syystä kauhea tarve päästä nostelemaan mun kavioitani, onneksi sentään yksi kerrallaan. Ihan helpolla en sitä päästänyt, osittain mua jännitti moinen säärien hively, ja osittain myös halusin vaan osoittaa ylivertaisuuttani, sillä eiköhän se ole kuningas itse joka päättää koska ne jalat nostetaan ja missä järjestyksessä.
Kaikesta tästä mielipiteiden vaihdosta huolimatta se Saija vaan onnistui niitä jalkoja nostelemaan sen verran, että kengittäjä pääsi niitä aina välillä vuolemaan vähän lyhyemmiksi. Eipä siinä mitään, kyllähän sen nyt jotenkin kestää...
Tänne Laitilaan tullessani samat harjoitukset jatkuivat Sarin toimesta, ja täälläkin toi kengittäjä pääsi pari kertaa ne kaviot vuolemaan. Sit kuitenkin jossain vaiheessa muistin että onhan mulla omakin tahto olemassa, ja aloin käyttäytyä sen mukaisesti! Yllättävän vähän se kengittäjä painaa siinä etujalassa kun sen jalan oikaisee oikeen kunnolla eteenpäin! Muutaman etujalan ojennuksen jälkeen kengittäjä ja Sari solmivat salaliiton, ja seuraavaa vuolukertaa varten ne jumalauta huumas mut! Siis voitteko kuvitella, aivan törkeetä huumausaineiden väärinkäyttöä!!!!
Siinä sit hämärän rajamailla ne sai mun kaikki kaviot vuoltua ja kuulemma aikaa jäi vielä ylikin, nehän olis voinut tehdä vaikka ja mitä! Onneks niillä on sentään sen verran selkärankaa ettei lähtenyt tekemään mitään överivetoja.
No nyt oli sit tarkoitus suoriutua vuolusta ilman huumeita, kun toi Sari ei ehtinyt jäädä kotiin valvomaan mun sekavaa olotilaa tän huumausainerikoksen jälkeen. Sikäli oon itse aika tyytyväinen tilanteeseen, sillä Arska ja kengittäjä teki asiat mulle aika mukavaksi, ne vuoli vaan etukaviot tällä kertaa, ettei mulla nouse ihan hirvee tatti otsaan koko touhusta. Sopii mulle, ehtii ne takakaviot vuolla myöhemminkin!
Noi suomenhevoset on niin aivokuolleita, että ne antaa ton kengittäjän tehdä vaikka mitä juttuja, ja nyt niillä sit onkin taas ihan uudet hokkikengät alla! Kelpaa kuulemma päästellä menemään vaikka vähän liukkaammillakin teillä! Meillä vapaaehtoisesti kengättömät ry:n jäsenillä on tietty talvella vähän haastavampaa, kun aina välillä on tiet vähän liukkaita niin täytyy tallustella aika rauhassa. Tosin kun kavio on vuoltu oikein, siten että kavion reunat on vähän korkeammat (kavioon muodostuu vähän semmonen kuppi) niin se pitää tosi hyvin lumella, on kuulemma ihan ku olis hokkikengät alla! Tähän mennessä ollaan pärjätty tosi kivasti ilman kenkiä, kuten varmaan huomasitte noista supersunnuntain kuvistakin, ei paljon liukasteltu!
No, täytyypä tästä valmistautua seuraaviin ratsastusharjoituksiin, ne kuulemma taas jatkuu...
Eilen se taas tapahtui, kengittäjä oli jostain syystä päästetty vapaaksi ja meillehän se suuntasi. Ehdin jo huokaista helpotuksesta kun näin että kaikki suomenhevoset oli tallissa odottamassa kengitysvuoroaan ja Sarikin ehti jo lähteä töihin. Hah, eihän tässä meitä raskeveoita kiusatakaan.
Olin niin väärässä, sillä ihan ensimmäisenä toi Arska tuli talliin ja köytti mut käytävälle... Voi ei, saatan vaan arvata mitä tästä seuraa. No kavioiden vuolua tietysti. Se ei kuulu ihan mun lempipuuhiin, kun ei tuolla vanhassa kotimaassani sitä tullut tehtyä niin usein että siihen olis mitenkään erityisesti ehtinyt ihastua.
Tänne Suomeen tullessani tolla Saijalla oli jostain syystä kauhea tarve päästä nostelemaan mun kavioitani, onneksi sentään yksi kerrallaan. Ihan helpolla en sitä päästänyt, osittain mua jännitti moinen säärien hively, ja osittain myös halusin vaan osoittaa ylivertaisuuttani, sillä eiköhän se ole kuningas itse joka päättää koska ne jalat nostetaan ja missä järjestyksessä.
Kaikesta tästä mielipiteiden vaihdosta huolimatta se Saija vaan onnistui niitä jalkoja nostelemaan sen verran, että kengittäjä pääsi niitä aina välillä vuolemaan vähän lyhyemmiksi. Eipä siinä mitään, kyllähän sen nyt jotenkin kestää...
Tänne Laitilaan tullessani samat harjoitukset jatkuivat Sarin toimesta, ja täälläkin toi kengittäjä pääsi pari kertaa ne kaviot vuolemaan. Sit kuitenkin jossain vaiheessa muistin että onhan mulla omakin tahto olemassa, ja aloin käyttäytyä sen mukaisesti! Yllättävän vähän se kengittäjä painaa siinä etujalassa kun sen jalan oikaisee oikeen kunnolla eteenpäin! Muutaman etujalan ojennuksen jälkeen kengittäjä ja Sari solmivat salaliiton, ja seuraavaa vuolukertaa varten ne jumalauta huumas mut! Siis voitteko kuvitella, aivan törkeetä huumausaineiden väärinkäyttöä!!!!
Siinä sit hämärän rajamailla ne sai mun kaikki kaviot vuoltua ja kuulemma aikaa jäi vielä ylikin, nehän olis voinut tehdä vaikka ja mitä! Onneks niillä on sentään sen verran selkärankaa ettei lähtenyt tekemään mitään överivetoja.
No nyt oli sit tarkoitus suoriutua vuolusta ilman huumeita, kun toi Sari ei ehtinyt jäädä kotiin valvomaan mun sekavaa olotilaa tän huumausainerikoksen jälkeen. Sikäli oon itse aika tyytyväinen tilanteeseen, sillä Arska ja kengittäjä teki asiat mulle aika mukavaksi, ne vuoli vaan etukaviot tällä kertaa, ettei mulla nouse ihan hirvee tatti otsaan koko touhusta. Sopii mulle, ehtii ne takakaviot vuolla myöhemminkin!
 |
| Tommoset niistä nyt tuli, harmi ettei äijät ottanut kuvia ennen vuolua, niin näkisitte eron kunnolla. |
Noi suomenhevoset on niin aivokuolleita, että ne antaa ton kengittäjän tehdä vaikka mitä juttuja, ja nyt niillä sit onkin taas ihan uudet hokkikengät alla! Kelpaa kuulemma päästellä menemään vaikka vähän liukkaammillakin teillä! Meillä vapaaehtoisesti kengättömät ry:n jäsenillä on tietty talvella vähän haastavampaa, kun aina välillä on tiet vähän liukkaita niin täytyy tallustella aika rauhassa. Tosin kun kavio on vuoltu oikein, siten että kavion reunat on vähän korkeammat (kavioon muodostuu vähän semmonen kuppi) niin se pitää tosi hyvin lumella, on kuulemma ihan ku olis hokkikengät alla! Tähän mennessä ollaan pärjätty tosi kivasti ilman kenkiä, kuten varmaan huomasitte noista supersunnuntain kuvistakin, ei paljon liukasteltu!
No, täytyypä tästä valmistautua seuraaviin ratsastusharjoituksiin, ne kuulemma taas jatkuu...
tiistai 1. tammikuuta 2013
Eti, ensimmäinen raskeveo Laitilassa
Niin siinä vaan sitten kävi että kohtalo puuttui peliin, ja näiden suomenhevoskommellusten jälkeen tuli selvästi käsky ihan ylemmältä taholta alkaa kasvattamaan erästä uhanalaista rotua, nimittäin raskeveota.
Ensimmäinen raskeveo Laitilassa oli siis Eti, jonka Sari osti sen ollessa kantavana oriista Eksport. Itse rotu teki Sariin niin kovan vaikutuksen heti ensinäkemältä (jota en siis yhtään ihmettele!) että Etin ostoa ei pitkään tarvinnut harkita.
Eti tuli Laitilaan vuoden 2007 marraskuussa, juuri siihen pimeimpään ja kuraisimpaan aikaan. Eipä tuo pimeys ja kura paljon menoa haitannut, olihan Sarilla edessä tutustuminen tähän maailman erikoisimpaan rotuun. Eti oli kyllä poikkeuksellisen hieno rotunsa edustaja, mitä nyt vähän jalka-asennoissa oli toivomisen varaa. Erityispiirteenä oli Etin hieno luonne, jota se periytti jälkeläisiinsä pienellä temperamentilla maustettuna, ja vaikkakin Etin omat jalat osoittivat vähän sinne sun tänne, jälkeläisten jalat olivat asettuneet juuri niin kuin pitääkin. Tämähän on juuri tuollaisen täydellisen emätamman tarkoitus, periyttäminen, siten että syntyvä varsa on aina vanhempiaan parempi.
Etillä ratsasteltiin aina silloin tällöin, pieni tauko ratsastukseen tuli kun vuonna 2008 syntyi Sarin ensimmäinen oma er-kasvatti, tamma Eranda. Eranda oli käytännössä jo myyty heti syntymästään, mutta se vietti silti Laitilassa muutaman vuoden ennen kuin siirtyi omistajansa luokse ajo-opetukseen.
Etille tuli vuonna 2009 sulhoksi ori Kapten, joka lukuisista yrityksistä huolimatta ei saanut Etiä kantavaksi. Niinpä vuonna 2010 Eti matkasi Jalasjärvelle Vadiksen (minun isänisäni) luokse, jonka luona viettikin tuon loppukesän. Tämän kesän tuloksena vuonna 2011 syntyi tamma Vingerpori, joka sekin oli myyty jo syntyessään! Vingerporiin Eti ja/tai Vadis jätti selvästi enemmän temperamenttia kuin Erandaan, mutta päättäväisellä käsittelyllä Vingerporista kehkeytyi rohkea ja fiksu nuori nainen.
Jouduin valitettavasti todistamaan viereisestä karsinasta Etin viimeiset hengenvedot vuoden 2012 tammikuussa. Etin aamu alkoi lievällä mahakivulla, jota ensin hoidettiin ähkynä pariin otteeseen, mutta illalla kun kivut eivät helpottaneet, päinvastoin, päivystävää eläinlääkäriä odotellessa, Eti kuoli pää Sarin sylissä. Eläinlääkärin saavuttua paikalle, suoritettiin ruumiinavaus, sillä vielä oli mysteeri mihin Eti kuoli. Avauksessa selvisi että Etin paksusuoli oli revennyt, se oli asia jota ei voitu aamulla havaita, ja jolle ei oltaisi voitu edes tehdä mitään.
Niin ne parhaat tuntuvat lähtevän aina ensimmäisinä, Eti jää meidän mieliin hurmaavana tammana, jolle sopi kaikki asiat ja ihmiset, joka jätti upeita jälkeläisiä ja ennenkaikkea, vahvisti Sarin uskoa siihen että juuri tätä rotua tulee vaalia.
Kiitos Eti ajasta jonka saimme viettää kanssasi.
Ensimmäinen raskeveo Laitilassa oli siis Eti, jonka Sari osti sen ollessa kantavana oriista Eksport. Itse rotu teki Sariin niin kovan vaikutuksen heti ensinäkemältä (jota en siis yhtään ihmettele!) että Etin ostoa ei pitkään tarvinnut harkita.
Eti tuli Laitilaan vuoden 2007 marraskuussa, juuri siihen pimeimpään ja kuraisimpaan aikaan. Eipä tuo pimeys ja kura paljon menoa haitannut, olihan Sarilla edessä tutustuminen tähän maailman erikoisimpaan rotuun. Eti oli kyllä poikkeuksellisen hieno rotunsa edustaja, mitä nyt vähän jalka-asennoissa oli toivomisen varaa. Erityispiirteenä oli Etin hieno luonne, jota se periytti jälkeläisiinsä pienellä temperamentilla maustettuna, ja vaikkakin Etin omat jalat osoittivat vähän sinne sun tänne, jälkeläisten jalat olivat asettuneet juuri niin kuin pitääkin. Tämähän on juuri tuollaisen täydellisen emätamman tarkoitus, periyttäminen, siten että syntyvä varsa on aina vanhempiaan parempi.
Etillä ratsasteltiin aina silloin tällöin, pieni tauko ratsastukseen tuli kun vuonna 2008 syntyi Sarin ensimmäinen oma er-kasvatti, tamma Eranda. Eranda oli käytännössä jo myyty heti syntymästään, mutta se vietti silti Laitilassa muutaman vuoden ennen kuin siirtyi omistajansa luokse ajo-opetukseen.
Etille tuli vuonna 2009 sulhoksi ori Kapten, joka lukuisista yrityksistä huolimatta ei saanut Etiä kantavaksi. Niinpä vuonna 2010 Eti matkasi Jalasjärvelle Vadiksen (minun isänisäni) luokse, jonka luona viettikin tuon loppukesän. Tämän kesän tuloksena vuonna 2011 syntyi tamma Vingerpori, joka sekin oli myyty jo syntyessään! Vingerporiin Eti ja/tai Vadis jätti selvästi enemmän temperamenttia kuin Erandaan, mutta päättäväisellä käsittelyllä Vingerporista kehkeytyi rohkea ja fiksu nuori nainen.
 |
| Vingerpori |
Jouduin valitettavasti todistamaan viereisestä karsinasta Etin viimeiset hengenvedot vuoden 2012 tammikuussa. Etin aamu alkoi lievällä mahakivulla, jota ensin hoidettiin ähkynä pariin otteeseen, mutta illalla kun kivut eivät helpottaneet, päinvastoin, päivystävää eläinlääkäriä odotellessa, Eti kuoli pää Sarin sylissä. Eläinlääkärin saavuttua paikalle, suoritettiin ruumiinavaus, sillä vielä oli mysteeri mihin Eti kuoli. Avauksessa selvisi että Etin paksusuoli oli revennyt, se oli asia jota ei voitu aamulla havaita, ja jolle ei oltaisi voitu edes tehdä mitään.
Niin ne parhaat tuntuvat lähtevän aina ensimmäisinä, Eti jää meidän mieliin hurmaavana tammana, jolle sopi kaikki asiat ja ihmiset, joka jätti upeita jälkeläisiä ja ennenkaikkea, vahvisti Sarin uskoa siihen että juuri tätä rotua tulee vaalia.
Kiitos Eti ajasta jonka saimme viettää kanssasi.
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!
No ei kai, vitsivitsi. Ei meidän hevosten kanssa voi mitään pettymyksiä kohdata, sillä elämä hevosenomistajana on yhtä juhlaa ja ruusuilla tanssimista, vai mitä?!
Tulin vaan sen verran kertomaan, että vuodenvaihteesta selvittiin ehjin nahoin.
Valitettavasti vuodenvaihteesta ei saatu kuvia, täällä nimittäin satoi aivan koko päivän ja nyt tuntuukin että lähes kaikki lumet on sulanut pois. Toivottavasti se talvi tulee vielä takaisin, se oli meinaan tosi lyhyt jos tästä alkaa jo kevät...
Täällä oli kuulemma parhaat ilotulitukset ikinä, tossa vastapäisellä pellolla oli varsinainen ilotuliteshow, jota osa hevosista seurasi ulkoa ja me kallisarvoisemmat seurasimme tallista sisältä.
Minä itse, Niilo ja Ransu tulimme sisälle talliin noin puoli kymmenen aikoihin, ja tähän mennessä olimme saaneet jo seurata ilotulituksia ja räjähteitä jo jonkin aikaa. Itse lähinnä ärsyynnyin moisista turhakkeista, Ransu tais olla vähän jännittynyt, Niilo oli oma hölmö itsensä.
Eida ja Vip ottivat rennosti, lähinnä keskittyivät syömiseen, ja suomenhevosista Arska oli vähän jännittynyt, ei oikeen ruoka maistunut puolenyön aikaan. Muut söivät sit senkin edestä!
Meillä ei vuodenvaihteen juhlintaan liity mitään ihmeitä, rutiinit pidetään samanlaisina kuin muinakin päivinä, ainoa poikkeus on se että illalla emme saa väkirehuannoksia, sillä jos ja kun kuitenkin joku meistä jännittää jonkin verran, niin ei työnnetä sinne kramppaavaan masuun hirveästi mitään muuta kuin heinää. Ja sopiihan se, nyt siis tämän yhden kerran vuodessa! Onneksi tänään normaali iltaruokarutiini taas jatkuu.
Ruoasta tulikin mieleeni keskustelu jonka kuulin tuossa eräänä päivänä. Nimittäin keskusteluun liittyi minun ylväs olemukseni, ja nimenomaan oltiin vähän huolissaan koska olen kuulemma vähän lihonut... Siis mitä, eikö hevosessa pidäkin olla luontaista pyöreyttä???
No kuulemma talvella sitä luontaista pyöreyttä ei tarvitsisi olla niin paljon kuin kesällä. Höh, ne ei kyllä nyt tajua että tämmösen orihevosen nimenomaan pitää talvella kasvattaa sitä massaa, sillä kyllä te tiedätte mitä kevät ja kesä tarkoittaa tämmösen jalostusoriin elämässä. Pelkkää pörhistelyä, patsastelua ja postaamista. Kun ikinä ei tiedä mikä tammoista on se meitsin kesäheila, niin pitäähän sitä kaikille vähän ehdotella. Ja siinä touhussa jos missä sitä energiaa kuluu niin paljon että helposti tämmönen viriili orimies pääsee laihtumaan liikaakin. Niin että pitäkää lihomismielipiteenne ominanne, otetaan vaikka lähiaikoina muutamia mittauksia ja kuvia, saatte itse sit vetää johtopäätöksenne siitä ollaanko sitä nyt niin kovin lihavia kuitenkaan.
Ja nähtävästi näitä ratsunhommia joutuu jatkossa sen verran tekemään, että ehkä se läski (jota ei siis ole) siitä sit lähtee sulamaan...
Törkeetä hevosarvon alentamista sanon mä.
Tulin vaan sen verran kertomaan, että vuodenvaihteesta selvittiin ehjin nahoin.
Valitettavasti vuodenvaihteesta ei saatu kuvia, täällä nimittäin satoi aivan koko päivän ja nyt tuntuukin että lähes kaikki lumet on sulanut pois. Toivottavasti se talvi tulee vielä takaisin, se oli meinaan tosi lyhyt jos tästä alkaa jo kevät...
Täällä oli kuulemma parhaat ilotulitukset ikinä, tossa vastapäisellä pellolla oli varsinainen ilotuliteshow, jota osa hevosista seurasi ulkoa ja me kallisarvoisemmat seurasimme tallista sisältä.
Minä itse, Niilo ja Ransu tulimme sisälle talliin noin puoli kymmenen aikoihin, ja tähän mennessä olimme saaneet jo seurata ilotulituksia ja räjähteitä jo jonkin aikaa. Itse lähinnä ärsyynnyin moisista turhakkeista, Ransu tais olla vähän jännittynyt, Niilo oli oma hölmö itsensä.
Eida ja Vip ottivat rennosti, lähinnä keskittyivät syömiseen, ja suomenhevosista Arska oli vähän jännittynyt, ei oikeen ruoka maistunut puolenyön aikaan. Muut söivät sit senkin edestä!
Meillä ei vuodenvaihteen juhlintaan liity mitään ihmeitä, rutiinit pidetään samanlaisina kuin muinakin päivinä, ainoa poikkeus on se että illalla emme saa väkirehuannoksia, sillä jos ja kun kuitenkin joku meistä jännittää jonkin verran, niin ei työnnetä sinne kramppaavaan masuun hirveästi mitään muuta kuin heinää. Ja sopiihan se, nyt siis tämän yhden kerran vuodessa! Onneksi tänään normaali iltaruokarutiini taas jatkuu.
Ruoasta tulikin mieleeni keskustelu jonka kuulin tuossa eräänä päivänä. Nimittäin keskusteluun liittyi minun ylväs olemukseni, ja nimenomaan oltiin vähän huolissaan koska olen kuulemma vähän lihonut... Siis mitä, eikö hevosessa pidäkin olla luontaista pyöreyttä???
No kuulemma talvella sitä luontaista pyöreyttä ei tarvitsisi olla niin paljon kuin kesällä. Höh, ne ei kyllä nyt tajua että tämmösen orihevosen nimenomaan pitää talvella kasvattaa sitä massaa, sillä kyllä te tiedätte mitä kevät ja kesä tarkoittaa tämmösen jalostusoriin elämässä. Pelkkää pörhistelyä, patsastelua ja postaamista. Kun ikinä ei tiedä mikä tammoista on se meitsin kesäheila, niin pitäähän sitä kaikille vähän ehdotella. Ja siinä touhussa jos missä sitä energiaa kuluu niin paljon että helposti tämmönen viriili orimies pääsee laihtumaan liikaakin. Niin että pitäkää lihomismielipiteenne ominanne, otetaan vaikka lähiaikoina muutamia mittauksia ja kuvia, saatte itse sit vetää johtopäätöksenne siitä ollaanko sitä nyt niin kovin lihavia kuitenkaan.
Ja nähtävästi näitä ratsunhommia joutuu jatkossa sen verran tekemään, että ehkä se läski (jota ei siis ole) siitä sit lähtee sulamaan...
Törkeetä hevosarvon alentamista sanon mä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)