Kyllä, luitte oikein, kävimme täällä viikonloppuna lähellä kuolemaa... Ei hätää, allekirjoittaneella ei ole hätäpäivää, mutta rakas morsiameni Eida oli kovin kipeä koko lauantain ja vielä seuraavana yönäkin.
Kaikki alkoi lauantaina aamulla, kun Sari löysi Eidan makaamasta karsinastaan. Tämä on meille raskeveoille kohtalaisen normaalia, me aina välillä makoillaan kun ollaan niin lunkeja, mutta nyt kun Eida ei noussut ylös syömään, todettiin että nyt on jotain pahasti vialla. Eida oli yön aikana syönyt ruokansa aivan normaalisti, ja juonut ja paskonutkin, mutta jossain kohtaa jotain oli mennyt vikaan ja aamulla sille oli kehittynyt ähky. Vielä ei tiedetty miten vakavaksi tilanne muuttuukaan, mutta se valkeni päivän edetessä. Me oltiin Niilon kanssa tallissa aamupäivä, ettei Eidan tarvinnut sairastaa yksin. Täytyy sanoa, että en olisi niin välittänyt seurata Eidan taistelua niin läheltä, mutta minkäs teet, herrasmies on herrasmies tukalassakin tilanteessa.
No, Eidalle saatiin eläinlääkäri todella nopeasti, kävi ilmi että tämä ell asuu ihan tuossa lähellä! Mikä helpotus! Eikä siinä vielä kaikki, lisäksi tämä eläinlääkäri tunsi rotumme jo entuudestaan,sillä hän on opiskellut Tartossa, eikä raskeveo ollut siis hänelle vieras käsite.
Eläinlääkäri antoi Eidalle kipulääkettä, sillä kävelyttäminen ei ollut tuottanut toivottavaa tulosta, eli suoli ei ollut lähtenyt toimimaan. Kipulääke auttoi Eidan oloa niin että päästiin tutkimaan sitä tarkemmin. Syytä ähkyyn on melko vaikea löytää, sillä meillä ei ollut ruokinnassa eikä missään muussakaan tapahtunut muutoksia. Tarkka eläinlääkäri löysi Eidan etujaloista käpymadon munia, ja se saattoi olla eräs syy Eidan mahavaivoihin ja jopa tähän ähkyyn. Nämä käpymadon munat eivät näy lantanäytteissä, jota meiltäkin analysoidaan jaksottain. No, mahdolliset madot saattoivat siis olla yksi syy, ja toinen mahdollinen syy löytyi Eidan hampaista, jotka olivat päässeet siihen kuntoon että luultavasti osa ruoasta tulee pureskeltua vähän huonosti, ja näin ollen jää isoina paloina tukkimaan suolistoa. Näillä olettamuksilla hoidot siis aloitettiin.
Eida letkutettiin, josta hän ei erityisemmin pitänyt. Hän ei siis hermostunut, vaan käyttäytyi äärimmäisen rauhallisesti, ei vaan suostunut nielemään sitä ikävää letkua. (jonka varsin hyvin ymmärrän, hurjan näköistä touhua) Letkutuksen jälkeen Eida sai vielä antibioottia, sillä hänellä oli vähän kuumetta, johtuen luultavasti jonkinlaisesta suolistotulehduksesta tms. Näiden hoitojen jälkeen jatkettiin kävelytyksillä loppupäivä. Puolen tunnin välein Sari pyrki saamaan Eidan kävelylle, ja parilla kävelyreissulla Eida sai ihan vähän paskottuakin. Omituista oli että paskan joukossa oli jonkin verran kuolleita matoja. Eida sai kyllä matolääkkeen hoitojen aluksi, mutta on epänormaalia että madot tulevat heti ulos. Ja kaiken lisäksi Eida on ihan samassa matolääkekierteessä kuin me muutkin... Matolääkekierre tarkoittaa siis sitä että tasaisin väliajoin Sari tunkee suuhumme semmosen tuubin, josta tulee suu täyteen pahanmakuista tahnaa, ja Sari tuijottaa meitä niin kauan että kaikki tulee varmasti nieltyä. Ja jotta emme varmasti pystyisi valmistautumaan tilanteeseen, se vielä vaihtelee sitä matolääkettä aina välillä, eli emme siis ikinä tiedä miltä tämänkertainen lääke tulee maistumaan. Törkeetä hevosenkiusaamista.
Päivän aikana Eidan olo ei parantunut yhtään, ja eläinlääkäri tulikin illalla uudestaan. Kovin korkea (ja edelleen nouseva) syke oli huolestuttava, sillä paha olettamus oli että Eidan suolistossa on asentomuutoksia. No, hoitoja jatkettiin, tuhdimmalla kipulääkkeellä, sillä Eida oli jo todella kovissa kivuissa. (tässä kohtaa mä pääsin onneksi ulos, en olis kestänyt katsoa Eidan romahdusta enää yhtään kauempaa.) Kipulääkkeen vaikutettua Eida letkutettiin taas, ja suolessa oli paljon sulamatonta ravintoa. Letkutuksen jälkeen taas kävelyä, mutta Eida oli niin kipeä ettei enää pystynyt edes kävelemään.
Siis arvaatteko oliko mulla vähän apea olo, mä oikeesti pelkäsin että Eida kuolee tohon pihalle... Meillä oli niin suunnitelmissa rakastella ens kesänä, tulisesti ja useita kertoja. Ei kai se jää nyt pelkäksi haaveeksi???
Ei muutakuin sisälle takaisin, lisää kipulääkettä ja seuraavaksi siirryttiin nesteyttämään Eida. Ringer-nesteitä oli 10 l, ja Eidalle kanyyli, jota mukava eläinlääkäri piti paikallaan koko nesteytyksen ajan. Sykkeitä ja suolistoääniä seurattiin koko ajan, ja vasta tässä nesteytyksen aikana syke laski jonkin verran. Toki se edelleen oli huolestuttavalla tasolla, mutta sentään alempana. Ensimmäisen 5 litran nesteytyksen aikana Eida päätti nousta ylös seisomaan, ja nesteytystä jatkettiin Eidan seistessä hiljaa paikallaan. Vielä viimeisen 5 litran aikana Eida muuttui kivuliaaksi vanhan kipulääkkeen vaikutuksen lakattua, joten vielä kerran sai kipulääkkeen. Tämä auttoi huonoon oloon, ja ilmeisesti nesteytys oli todella suureksi avuksi, sillä samantien kun kanyyli otettiin pois, Eida suuntasi ruokakipolle syömään sieltä löytyneet pellavasiemenlimat! Tämä on juuri sitä rodulle ominaista toimintaa, eiku syömään vaan! Tästä huolimatta missään nimessä ei oltu vielä kuivilla, koko yö tulisi olemaan yhtä kävelytystä ja Eidan seurantaa. Sari ruokki muut hevoset, antoi Eidalle vielä yhden kipulääkkeen ja käväisi sisällä, ensimmäisiä kertoja koko päivän aikana!
Kyllä täytyy sanoa että oli tuo tuleva yö meillekin yhtä tuskaa, sillä 2 tunnin välein Sari tuli talliin, seurasi Eidan tilannetta ja he lähtivät kävelylle pimeään metsään, otsalampun tunnelmallisessa tuikkeessa. Eihän siinä ehtinyt edes silmiään ummistaa kun oli taas 2 tuntia kulunut, tallissa valot ja Eida taas ulkona lenkillä... Siis jos mulla on sunnuntaina silmäpussit niin se johtuu vaan tästä raskaasta yöstä. No, oli näistä yöllisistä lenkeistä jotain hyötyäkin. Eida kakkasi ainakin 2 kertaa, ja aamulenkillä se kakkakasa oli jo ihan asiallisen kokoinenkin! Nyt hän vielä lisäksi pystyi juomaankin itse, ja pellavalima maistui aina kun sitä sai! Aamulla Eida oli jo kovin pirteä, kovin kovin nälkäinen ja lähes oma itsensä. Sunnuntai mentiin vielä tiukan seurannan alla, Eida sai tarhailla aamulla ja nauttia lämmittävästä auringon paisteesta lenkkien lisäksi. Heinän syöttö aloitettiin todella varovasti, ettei tule uusia tukoksia mutta tällä hetkellä tilanne näyttää siis hyvältä!
Ja vielä pieni lisäys, viime yöllä meitä ei herätetty kuin kerran, kun Eidalle tuotiin henkilökohtainen heinäannos, eli allekirjoittanutkin saattaa saada nukuttua edes kohtalaiset yöunet.
Kyllä tää päällikön asema on välillä aika raskasta, kun kaikkia tilan toimintoja pitää seurata silmä kovana ja murehtia ja toivoa parasta ja pelätä pahinta... Voi tätä tunteiden kirjoa, sanon vaan!
 |
| Elämäni rakkaus, Eida, ähkystä selvinneenä sunnuntaiaamulla! |
 |
| Torkkumista aamuauringossa... |
 |
| Kaulassa näkyvä karvaton alue oli se jossa oli kanyyli, josta Eida nesteytettiin. Huiks... |
|
|
|
|
 |
| Ei tämmösen illan jälkeen voi rentoutua muuta ku ottamalla huikan omavalmisteisesta vodkasta. Rai rai. |
 |
| Onneks tää kuva tuli otettua vähän kauempaa, ettette nää mun silmäpusseja... |
Toivottavasti seuraavan postauksen aihe olisi vähän iloisempi, on sen auringon paistettavan tähänkin risukasaan!!!
