Pihasta se näytti lähtevän tapansa mukaan reippaasti, täynnä sitä nuoruuden intoa, mutta vähän ajan päästä meno pysähtyi kuin seinään. 200 metrin päässä näkyi mystinen punapukuinen lenkkeilijä. Se oli kävelemässä poispäin, mutta se riitti Ransulle. Siihen paikalleen jäi Ransu puhaltamaan lenkkeilijän perään. Se puhallus jatkui vielä pitkään sen jälkeenkin kun lenkkeilijä oli hävinnyt näkyvistä. Ransu ei vaan päässyt siitä tilanteesta yli, ja tovin siinä pää pystyssä seisoi. Sari sai sen vihdoin liikkeelle, tosin varsin nykivin askelin ja maastotien puolelta toiselle kaarrellen, mutta siitä se vaan lähti epävarmasti hiipimään. Tämä luonnollisesti johti siihen että maastolenkki oli tällä kertaa vähemmän rentoa kävelyä, Ransu vähän varmisteli koko matkan ja sipsutti menemään aika haipakkaa. Lopputuloksena hikinen mutta hengissä selvinnyt ratsunalku!
Kyllä mä välillä ihmettelen näiden säätöjä, olis vaan mennyt reippaasti lenkkeilijää morjenstamaan niin olis päässyt nopeammin takaisin tallille ja syömään. Nää nuoret ei vielä tajuu mikä elämässä on tärkeää, syöminen meinaan.
No ni, meitsi jatkaa nyt syömistä, katotaan mitä huomenna tapahtuu!
Valmet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti