Se reissu oli lähes täydellinen...

Eilen jouduin töihin.

Taas.

Ei kai nyt sentään joka päivä?

Ainoa helpotus oli että työt tehtiin myöhään illalla, kun paahtava helle oli jo helpottanut. Ainoana kiusana (siis ratsastajan lisäksi) oli pikkukärpäset, joita pyöri ympärillä varmasti tuhansia.

Sari yritti koota meidän reissusta videoita, jotta pääsette ikäänkuin mukaan meidän maastoreissulle! Laukkapätkästä ei valitettavasti saatu videota, kun vielä mun hallintalaitteita ei oo vielä säädetty niin herkiksi, että laukkaaminen samalla videota kuvaten onnistuisi. Ravipätkästä sentään saatiin muutaman sekunnin otos.

Tässä me ollaan lähdössä lenkille ja toi ärsyttävä Possu on keskellä käytävää syömässä MEIDÄN porkkanoita... Normaalisti olisin näyttänyt sille kuka on kingi, mutta mulla on työvaihde päälle ja silloin ei ajatus saa harhailla.

Alkumetrit maastotiellä, vauhti ei siis ole päätähuimaava. Mutta, meikkis on vähän niinku diesel-moottori, lämpee hitaasti mutta varmasti!

Ja metsätietä edelleen tallustellaan, kärpäsiä on aivan helvetisti...

Ja sit lenkin ensimmäinen varsinainen tehtävä, viimekertaisen paskakasan tunnistus, päällepaskominen (joka sekin piti kuvata, sairasta...) ja matka jatkuu.

Ja tässä ravaillaan, elämä on ihanaa ja niin edelleen!

 Tässä sitä vaan kävellään, metsittyneellä metsätiellä. Mun valtavilla kavioilla on kuulemma valtava merkitys tämänkin tien raivaamisessa ,mitä useammin me tässä kävellään, sitä nopeammin se tie sieltä taas paljastuu.

 Ja mökkisuoralla. Täältä ne viimeks huuteli sitä suomenhevosta, perkele. Tossa piti vähän pysähtyä tsekkaamaan tilanne kun yhdellä mökillä tehtiin vähän remonttia, ja se tuli mulle yllätyksenä.

 Kotiinpäin palaamassa.



Kaikki meni kertakaikkisen hyvin, mutta aivan reissun loppuvaiheessa meille tuli pieni kommunikaatiokatkos. Käännyttiin tieltä vielä metsään, että pääsen näyttämään mönkijän taitoni, mutta sen sijaan kävinkin makuulle.

 Matka jatkuu, kommelluksista huolimatta aivan normaalisti!



Siinä oli vähän kaikenlaista, oli niitä kärpäsiä ja mulla oli hiki ja paikat kutisi, ajattelin että piehtaroimalla niistä selviää, ja hyvällä tuurilla pääsee tosta ratsastajastakin eroon!
Toisin kävi, Sari oli just kuvaamassa meidän mönkijäkohtausta, kun laskeuduin polvilleni ja se rupes siinä jotain melskaamaan että "hei, ylös siitä nyt"
Mä vähän pelästyin sitä kun ei se mitään turhia yleensä juttele, saatikka sit huuda ja nousin samantien ylös, en siis ehtinyt edes piehtaroida. Matka jatkui reippaasti, ja nyt Sari ei antanut mun pysähdellä yhtään, kun mulla on tämmösiä konnankoukkuja heti mielessä!

 Kotona törmäsin taas siihen samaiseen Possuun, joka oli taas syömässä niitä MEIDÄN porkkanoita. Saatana.



Kotiin päästiin siis vammoitta, ja pihalla sain taas pesun ja ruokaa. Kiitos ja anteeksi.