Tänään tein syntiä...

...parempi kai tehdä se synninpäästö heti tähän alkuun, niin teidän ei tarvitse arvuutella loppupäivää että mitäköhän vinkeetä sitä on taas keksitty. Kyse ei siis todellakaan ole mistään pelleilystä (jossa olen haka) tai naisten naurattamisesta (jossa olen myöskin aika hyvä) saatikka karkailusta (jota en ole päässyt vielä testaamaan, pitääpä laittaa to do-listalle). Ei, ei siis mitään näistä vaan tänään ratsastustuokioomme kuului sikäli erikoinen ohjelmanumero että minä, viidakon tähtönen, eiku tasankojen kuningas, menin ja tottelin Saria. Kyllä, kuulitte oikein. Kerron nyt sen tarinan, jossa oli näin surkea loppu:

Tässä on ollut nyt pitkä tauko ratsastuksessa, kun pelloille ei oo menty ennen kun ne on kuivat, ja tuolla maastossa on ollut vielä jokin aika sitten jopa liukkaita paikkoja, joten ollaan odotettu tätä ihanaa kevättä, joka nyt näyttää olevan täällä. Pari kertaa käytiin maastossa ihmettelemässä, ja voin kertoa että kyllä sitä ihmeteltävää riitti, kun oon tottunut käyskentelemään lumisilla metsäteillä, niin lumen hävittyä, tuli pienenä yllätyksenä mitä kaikkea sieltä paljastuukaan. No, itseni keräten olen jo tottunut tähän kesämaisemaan! Kyllä talvella vaan oli helpompaa, sellasta "valkeaa unelmaa"...

No niin, tänään kävi niin että Sari oli lähdössä ratsastamaan, ja arpoi uhriaan. Valitettavasti mulla kävi moka, enkä huomannut teeskennellä nukkuvaa, kuten noi suomenhevoset teki ja Sari valitsi mut ensimmäiseksi, kun olin kuulemma niin virkeän näköinen. Voi paska, ensi kerralla otan kyllä nokoset jos Sari ehdottelee jotain työntekoon liittyvää. No, tilanne johti hyvin nopeasti siihen että Sari oli taas kiipustanut selkääni ja suuntasimme pellolle. Kyllä, juuri sille samaiselle pellolle jossa kohtasin ne epäilyttävät hiihtelijät tuossa talvella. Vähän jännitti, ja tarkistinkin tilukset ensimmäiseksi salahiihtäjien varalta. No ei onneksi näkynyt yhtään suksiveikkoa, joten käyskentelimme pellolla jonkin aikaa, ihan vaan käynnissä, kuulemma jotain hallintalaitteiden testausta suoritettiin. Se oli kyllä aika rasittavan tylsää touhua, ja yritinkin muutaman kerran ( muka pelästyen linnunlaulua) poistua tilanteesta, mutta kuten olen monta kertaa saanut todeta, se Sari vaan istui siellä selässä ja ohjas mut takas lähtöruutuun. Perkele.

Pellosta kun selvittiin siirryttiin mulle miellyttävämpään työskentely-ympäristöön, eli metsäteille. Siellä sit tapahtui se synti, lähdin raviin joka kerta kun Sari pohkeilla pyysi. Voi perkele, miten tässä nyt näin pääsi käymään? Vähän toki nakkelin niskojani kun vitutti, mutta toisaalta, ihan kivastihan se meni, ravaillessa rauhallisilla metsäteillä. Muistanette varmaan että tähän asti meidän "ratsutukset" on perustunut hyvin pitkälti mun omaan haluuni edetä, ja usein Sarilla onkin ollut vähän fiilis että "minne tuuli tytön kuljettaa"...

Eipä siinä mitään, aikamme ravailtuamme tultiin siihen tulokseen että näin hyvään suoritukseen on ilo päättää, ja Sari käänsi mut ympäri kohti kotia. Useinhan olen tässä vaiheessa esittänyt reippaan temponlisäyksen joko laukassa tai pukkilaukassa, mutta nyt, syystä jota en itsekään tiedä, löntystelin vapain ohjin rauhassa kotiin, maisemia ihaillen ja Sarin kehuja kuunnellen. Sari ei myöskään tiedä mikä muhun iski, kun olin ihan ratsuna tänään, mutta kaipa mä oon semmonen "mystinen metsätyömies"...

Ja luojan kiitos, sain seurata oman lenkkimme jälkeen miten noi suomenhevosetkin joutui kukin vuorollaan töihin. Ne oli kuulemma ihan supereita, kuten allekirjoittanutkin! Ei paskempi pyhäpäivä, vai mitä?